Askellaatat+ohje

34.jpg

Askellaattoja saa edullisesti pihalle kun tekee itse betonista 🙂  Tosi helppo tehdä ja tässä ohjeet, mikäli haluatte kokeilla. Noin puoli säkkiä sekoitettiin veteen (pussissa sekoitussuhde) ja lapiolla massa sekaisin. Mikäli haluat laattoja enemmän ja ämpäreitä riittää, niin voi tehdä koko pussin kerralla.

31.jpg

Ämpäreiden pohjalle leikkasin jätesäkistä palaset, jotta askellaatat lähtee helpommin irti. Öljyä en laittanut ollenkaan.

32.jpg

Sitten vaan lapiolla pohjalle n. 2-3cm betonimassaa. Tasoitin pinnan vielä lasten hiekkalapiolla, että tulee mahdollisimman tasainen pinta.

30.jpg

Tein myös kynttiläkippoja ylijääneestä betonista, kun ei tämän enempää meiltä löytynyt ämpäreitä. Rahkapurkit voitelin sisäpuolelta öljyllä, lisäsin hieman vettä betonimassaan että sain siitä vähän löysempää mitä noihin laattoihin. Purkki täyteen betonia ja painoin pienen ulkokynttilän betoniin, tämä on vähän isompi kuin tuikku, joten hyvin mahtuu tuikku paikoilleen sitten kun kipot ovat valmiit ja kuivuneet.

34.jpg

Kaksi päivää annoin kuivua ulkona, en edes kastellut kertaakaan. Sitten vaan ämpärit kumoon ja askellaatat tippuivat helposti irti ämpäristä. Muovien irroitus ja hioin vielä karhealla hiomapaperilla hieman laattoja, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Eikös tullut aika kiva polku? Noin puolesta säkistä tosiaan tuli nämä kaikki + kellon alustan ja yhden ruukun pinnan sivelin betonilla. Yhteensä alle kolmen euron DIY-laatat ja kipot 🙂 Loppusäkin teen vielä, jotta saadaan polku täysin valmiiksi.

35.jpg

33.jpg

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *