Lisää joulua..

25.jpg

23.jpg

24.jpg

Keittiökin sai ripauksen joulua kun vaihdoin pöydän päälle punaisen pöytäliinan ja kuusenpalloilla koristelin ikkunoiden edustan. Meillä on suuren suosion saanut kangasliinat, jotka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Jouluksi vaihdan aina punaisen ja muulloin pöydällä on vaalea liina. Varsinkin lasten ruokailun yhteydessä liina sotkeentuu ja yleensä saan sen puhtaaksi ihan vain pyyhkäisemällä. Jotkut tahrat ovat sen verran tiukassa että sitten käytän sen pesukoneessa.

Viidettä joulua vietetään nyt rakentamassamme kodissa, kodista on tullut niin rakas ja tärkeä paikka meille että ei sitä voi sanoin kuvailla. Totesinkin tuossa yksi päivä miehelle että jos olisimme ensimmäisen talon rakentaneet myyntiin, mitä silloin harkittiin, niin miten olisimme raaskineet luopua siitä.. ei mitenkään 🙂 Tai tietysti jos olisi asennoitunut siihen että talo myydään, niin sitten asia olisi eri. Kuitenkin kotiin muodostuu aina vahva tunneside, minulla ainakin. Ja kun itse tekee kaiken niin tunneside on entistä vahvempi.  Onneksi tämä koti rakennettiin meille eikä myytäväksi 🙂 Tuuria oli matkassa kun saatiin näin rauhalliselta paikalta tontti aikoinaan.

Täksi jouluksi en ole ostanut kuin muutaman uuden koristeen, muuten mennään samoilla kuin edellisinä vuosina. Jonkun kivan hyasinttiasetelman teen vielä keittiön puolelle. Kaksi amaryllistä minulla olisi kyllä jo hankittuna, ehkäpä niistäkin voisi tehdä asetelman..

21.jpg

20.jpg

Höyhenkuuset askartelin toissa jouluksi ja yksi idea pitäisi vielä ennen joulua keretä toteuttamaan luonnonmateriaaleista. Saa nähdä riittääkö aika ja saanko kuviosahan lainaan, kun meidän oma saha hajosi. Laitan kuvia sitten tänne blogiin, jos ehdin ne tekemään. Alla olevia nauhoja ostin jo valmiiksi askartelupuuhiin. Nauhaa on monta metriä että eiköhän siitä riitä lahjapaketteihinkin asti.

22.jpg

26.jpg

Reipasta loppuviikkoa!

J / white & black - -

4 kommenttia “Lisää joulua..

  1. Meillä on lähipiirissä useampi perhe jotka tekevät taloja ja sitten parin vuoden päästä myyvät, itsestä ei siihen kyllä olisi, sen verran rakkaudella sitä omaan taloon suhtautuu vaikka ei olla itse rakennettukaan, minkälainen tunneside sitten oliskaan jos olisi itse ollut rakentamassa. <br />
    Suloiset kuuset ♥ Mukavaa loppu viikkoa sinne 🙂

    1. Se vaan pitäisi asennoitua siihen että tässä muutama vuosi asutaan ja sitten lähdetään, mutta ei minustakaan siihen varmaan olisi.. Jos talon voisikin heti myydä kun se on rakennettu niin vois onnistuakin eikä tunnesidettä välttämättä kerkeäis muodostumaan :)<br />
      Kiitos! Mukavaa viikonloppua sinne &hearts;

  2. Höyhenkuuset ovat kyllä lemppareitani! Myös tuo kupu palloineen on kiva idea!

    1. Ajattelin laittaa myös toisen, isomman kuvun alle joulupalloja, tuohon nykyiseen ei kovin montaa mahtunut, mutta kivan näköinen siitä tuli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *