Mikä löytö!!

Niin upean löydön tein kirpparilta että hymyilin koko matkan kotiin tullessa, okei vieläkin hymyilyttää 🙂 Facebookin puolella näytinkin jo maistiaisia eilen. Senkki! Ihana senkki ja niin hyvässä kunnossa, lakkaa ehkä kaipaisi päälle, mutta nyt kun olen katsellut sitä pari päivää niin en ainakaan vielä tee sille mitään. Puhdistin vain hyvin sisältä ja päältä. Ja nuo upeat jalat, oi oi!

5.jpg

3.jpg

4.jpg

Tykkään kun pinta on jostain kohti hieman kulunut. En kehtaa edes sanoa miten edullisesti senkin sain, ihan pilkkahintaan. Ja samalla kun päätin että senkki tulee majoittumaan olohuoneeseen (eihän mulla ollut sille valmiiksi katsottuna paikkaa) niin siinähän meni koko olkkarin järjestys täysin uusiksi. Yksin raahasin tavarat paikoilleen kun en malttanut odottaa että mies tulee töistä kantoavuksi. Tällaista järjestystä ei ole vielä olohuoneessa nähtykään ja onneksi hoksasin että sohvan voi laittaa noinkin.

1.jpg

Piti saada lisää mustaa senkin päälle joten mies kävi spreijaamassa kehykset mustaksi ja lapset taiteili hienot piirrokset kehysten sisään <3 Olen yrittänyt netistä googlailla vastaavaa senkkiä mutta vielä en ole löytänyt samanlaista. Miltähän luvulta tämä mahtaa olla.

OIKEIN RIEMUKASTA JA ILOISTA VAPPUA TEILLE KAIKILLE! Aamulla pullotin siman (matti myöhäinen), saa nähdä kerkeääkö rusinat pintaan huomiseen mennessä 🙂 

Saunassa-viimeinen arkikuva 5/5

50%20%284%29.jpg

Eilen olin aamusta iltaan asti menossa ja mielessä oli vain että kun kotiin pääsen niin nostan jalat kohti kattoa ja otan rennosti! Mikä muu olisi parempi rentoutumiskeino kuin sauna? Arkena meillä lämmitetään sauna melkein joka ilta, viikonloppuisin joka päivä eli voisi sanoa että saunotaan n. 6 kertaa viikossa 🙂 Sauna kuuluu ehdottomasti meidän arkeen ja siksi valitsin viimeisen arkikuvan saunastamme. Puusauna on mielestäni paras ja koivupuilla tulee parhaat löylyt. Love it! Ei tarvinnut kauaa unta odotella saunomisen jälkeen 🙂

51%20%281%29.jpg

Nyt on arkihaaste toteutettu ja kivahan tätä oli tehdä vaikken ihan joka päivä kerennytkään päivittämään :). Arkikuvahaasteen lähetän eteenpäin Valkoista Harmoniaa– blogiin. Otatko Heli haasteen vastaan? 🙂 

Ihanaa päivää jokaiselle täällä piipahtavalle!

Paviljonki ja grillausta -arkikuvahaaste 4/5

10.jpg

Paviljonkiin asennettiin verhot ja katos tytön kanssa. Somistusta vielä tulossa, mutta odottelen lämpimämpiä ilmoja, ensi viikolle luvattu nimittäin vesisadetta. Pari vuotta sitten ostettiin paviljonki ja olen tykännyt siitä tosi paljon! Kovia se on kyllä kokenut, kerran lensi metsään asti myrskyn voimasta. Ihan palasina oli keskellä metsää. Olin jo heittämässä sitä pois mutta mies hitsasi sen kasaan ja hyvin on hitsaukset pysyneet.

Pihalta bongattiin myös pieniä tulppaanin alkuja! Ihania! Ja enpä muistanutkaan että noin paljon niitä istutin viime syksynä 🙂 Hyvin ovat lähteneet kasvuun. 

11.jpg

15.jpg

Lapset kastelivat sepeliä sitä mukaa kun me levitettiin mursketta pihalle. Sain minäkin vesisuihkun kun en huomannut katsoa mihin kävelen 😀 Pihatöiden jälkeen oli kiva laittaa grilli tulille ja nauttia takaterassilla auringonpaisteesta, herkutella salaateilla ja grilliruoalla. Tuo tekemämme terassinpöytä on nyt tosi hyvän värinen, juuri tuollaista kelottunutta pintaa halusinkin siihen.

16.jpg

14.jpg

12.jpg

Haastan tänään Syhinä-blogin kertomaan arjestaan kuvin viiden päivän ajan ja jokaisena päivänä haastetaan eri bloggaaja mukaan 🙂 Minusta on mukava kurkata toisten arkeen postausten muodossa, tykkäättekö te muuten lukea blogeista arkijuttuja? 

Oikein lämmintä lauantain jatkoa kaikille! Mikä ilma ulkona <3 <3

Siivouspäivä-arkikuvahaaste 3/5

3.jpg

Miten iloinen sitä onkaan ihan pienistä arjen asioista kuten siivotusta kodista ja puhtaan valkoisesta matosta. Olin aivan varma että matto ei enää valkoista päivää näe. Käytin sen pesulassa ja olen kyllä erittäin tyytyväinen! Siitä lähti niin tussit, kahvit kuin nokitahratkin 🙂 muuten olisin pessyt maton itse mutta se on niin iso että en ala sitä kuivaamaan sisätiloissa. Mies sanoi että ostetaan musta matto ja laitetaan valkoinen vasta sitten kun lapset ovat vähän isompia. No sehän se olisi järkevin ratkaisu, mutta minkäs teet kun valkoinen väri miellyttää. Ja ei ne lapset sitä kahvia mattoon sotkeneet 😉

Eilen meillä oli siis siivouspäivä niin sisällä kotona kuin leikkimökissäkin. Siinä välissä ehdittiin lasten kanssa pelaamaan mölkkyä. Yksi siivousjuttu kotona on vielä tekemättä.. nimittäin ikkunoiden pesu. Onko pakko? 

1.jpg

2.jpg

Pääasia että leikkimökki on nyt siivottu ja lapset pääsevät sinne touhuamaan. Arkikuvahaasteen sain Checklist-blogista ja haasteessa on siis tarkoitus kertoa omasta arjestaan viiden päivän ajan kuvilla varustettuna ja haastaa joka päivä mukaan eri bloggaaja. Tänään haasteen heitän at home-blogiin! Otatko Jaana haasteen vastaan 🙂

Työntäyteistä arkea-arkikuvahaaste 2/5

Eilen oli niin kiire päivä etten kerennyt postailla arkikuvahaastetta, kuvat kyllä kerkesin ottaa mutta postaus jäi tekemättä. Nyt näette kuvin miksi meillä oli niin kiire ja mitä eilen puuhailtiin 🙂

52.jpg

54-horz.jpg

50.jpg

57.jpg

Apulaista tarvittaisiin sepelikuorman levitykseen, reunuskivien asetteluun tai kukkapenkin tekoon. Puitakin saisi pilkkoa tai vaikkapa tarttua moottorisahaan ja kaataa parit puut tontilta ,D Ei lopu työt kesken tässä talossa, huh hui!

Niinkuin kuvista huomaa niin aurinkoisena päivänä ei olla paljon sisällä oleiltu. Aamuysiltä laitettiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin lenkille koko perhe, minä juoksin ja toiset pyöräili. Sen jälkeen ollaankin vietetty aikaa pihalla pihatöitä tehden. Ja minähän olen sellaista heti kaikki mulle nyt-tyyppiä, joten mitään ei voi jättää kesken 😉 Veikkaan kyllä että sepelikuormaa levitetään vielä tänäänkin, on sitä sen verran paljon. Valkoiset koristekivet asettelin myös terassin laudoituksen ympärille, jonkun verran kiviä oli jo valmiina, mutta hain vielä pari pussia lisää kun ne näytti niin kivoilta terassin ympärillä.

56.jpg

Ei varmaan käy yhtään kateeksi meidän puuhat ;D Käsi ylös jos haluat tulla auttamaan tän kasan kanssa! Tällaista arkea täällä, haastan tänään ANNALA-blogin kertomaan heidän arjestaan. Eli viisi päivää ja viisi kuvaa 🙂 (huomatkaa, en taaskaan selvinnyt tästä haasteesta vain yhdellä kuvalla :D)

 

 

 

Kesäkalusteet ulos-arkikuvahaaste 1/5

102.jpg

101.jpg

103.jpg

Tänään on laitettu terassia kuntoon. Pesin painepesurilla molemmat terassit, niin etu- kuin takapihankin terassin. Puita on edelleen aika paljon talon ympärillä ja voi sitä havunneulasten määrää mikä oli terassin rakoihin talven aika kertynyt! Tarkoitus olisi vielä kaataa ainakin kymmenen puuta pihalta pois. Nyt on putipuhdasta ja sen kunniaksi kannoin sohvaryhmän takaterassille ja istutin kevään ensimmäiset orvokit ruukkuihin. Pääsiäiseltä oli jäänyt pala piirakkaa, joten nautiskelin sen kahvin kera urakan päätteeksi aurinkoisessa säässä. Tuli muuten jo ihan kesäfiilis <3

9.jpg

104.jpg

Sain arkikuvahaasteen Blondilta Checklist-blogista. kiitos kaunis 🙂 Tarkoituksena on postata viitenä peräkkäisinä päivinä kuva arkipäivän elämästä ja haastaa mukaan viisi uutta bloggaajaa. Eli tässä ensimmäinen arkikuva-postaus ja haastan tänään bloginaapurini Marikan Kolmen tähden kodista 🙂 Kuvia tuli nyt enemmän kuin yksi, mutta en vaan malttanut olla räpsimättä. Viimeinen kuva on muuten samalla räpsäisty toiseen haasteeseen eli 10 kuvaa kesään, enää kaksi kuvaa jäljellä. Nautitaan näistä upeista keleistä!

 

Omenapuun oksia ja pääsiäismunia

Naapuri leikkasi omenapuun oksia ja hain sieltä muutaman oksan maljakkoon, kerkesivät hyvin aueta pääsiäiseksi. Tänään ois suunnitelmissa grillata ulkona ja viettää aikaa yhdessä. Mihinkään ei ole kiire, saa vain olla 🙂 Minä jo alkuviikosta kehaisin että kaikki pääsiäisruoat on ostettu. Noh, eilen manasin kassajonossa että pitikin unohtaa ne muutamat asiat 😀 Oikein ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille!

100.jpg

Pitkästä aikaa löytöjä

Heipä hei! Mitäs teille kuuluu? Meillä (lue:minulla) on ollut niin kiirettä ettei ole kerennyt kuin pikaisesti vain käymään koneella. Tänään pitäis kaivaa pääsiäiskoristeet esille, lupasin lapsille että vihdoinkin tänään on sen verran aikaa että ehditään vähän koristelemaan pääsiäistä. Hain kaupasta jo kaikki ruoatkin valmiiksi, onneksi vältyn siltä ruuhkalta mikä torstaina kaupoissa odottaa, huh.. Ajattelin leipoa persikkarahkapiirakkaa ja naudan sisäfileestä teen leivinuunissa murean paistin. Meillä ei olla mämmin eikä lampaan ystäviä, joten siksi vähän erilaista pääsiäisruokaa 🙂 

1.jpg

2.jpg

Kävin joku aika sitten kiertelemässä kirppiksiä ja löysin Luhta Homen mustan talolyhdyn ihan pilkkahintaan, pakkohan se oli ostaa. Näen tämän jo terassilla sohvan edessä kynttilä lepattaen kesän pimeinä iltoina!! 😀 Myös Nordalin räsymattoliinan otin mukaani keittiöön vihreän kaapin päälle. Ihanan värikäs liina kevääksi.

4.jpg

5.jpg

6.jpg

Metallinen keittiöjakkara oli myös hyvä löytö (ei tosin kirpparilta) kun meillä ei ole sellaista korkeampaa jakkaraa millä ylettyisi ihan noihin ylimpiin kaappeihin. Mutta nyt on. Poika kyllä omi sen heti itselleen, kuulema mukavampi syödä pöydän ääressä kun saa istua korkeammalla kuin muut ;D Olipas kiva kun pitkästä aikaa löytyi kirppareiltakin kivaa ostettavaa, sinne kun oikealla hetkellä sattuu paikan päälle, niin saattaa löytääkin jotain ennenkuin parhaat on viety.

 

Vielä pieni rutistus arkea ja kohta alkaakin piiitkä viikonloppu <3

Liitutaulutarra+magneettitaulu

31.jpg

30.jpg

Magneettitaulun ostin viime shoppailureissulta Ikeasta ja päällystin sen liitutaulutarralla, helppo ja nopea DIY. Lastenhuoneessa se sopiikin hyvin yhteen samaiselta reissulta ostetun punaisen kaapiston kanssa. Lapset voi omia piirustuksia ja askarteluja kiinnittää magneeteilla tauluun ja myös liidut löytyvät kaapista jos haluavat piirtää. Tyttö opettelee kovasti kirjoittamaan ja oppikin jo viisivuotiaana aakkoset ulkoa 🙂 Saa nyt tähän kirjoitella omia tekstejään.

Meillä lapset ovat niin innostuneet piirtämisestä että saan taas kohta tuoda A4-kopiopaperia lisää kaupasta. Ostan yleensä aina paperia ison pakkauksen, niiin siitä riittää minulle koulujuttujen tulostamiseen ja lapsille piirtämiseen. Huomaatteko rairuohokin kasvaa niin vauhdikkaasti että tuota pitää kohta jo leikata! Joko siellä on pääsiäistä laitettu? Lupasin lapsille että ensi viikolla laitetaan tipusia ja koristuksia rairuohon lisäksi. Kivaa viikonlopun jatkoa!

Octo valaisin meille

Minulla on ollut kauan haaveena Seppo Kohon Octo valaisin olohuoneeseen. Monta vuotta sitten tein haavekollaasin tänne blogiin ja sama valaisin keikkui silloinkin listalla eikä se sieltä pois lähde. Finnish Design Shopista* saisi nyt yli 500 euron ostoksista 100 euron alennuksen kampanjakoodilla ADFF241785. Eli Octolle jäisi hintaa alennuksen jälkeen 529 e. Tuo valkoinen houkuttelisi kovasti, mutta myös koivunvärinen on vaihtoehtona. Luulen silti kallistuvani valkoiseen. Secto Designin valaisimista Octon muoto sykähdyttää aina vain, oi voi!

nimet%C3%B6n.jpg

Mitä mä teen?! Onko kellään lukijalla Octoa, olisi kiva kuulla plussia ja miinuksia. Vai voiko valaisimesta edes löytää miinuksia 🙂 Mieheltä kun kysyin niin vastaus oli: Kuka hullu laittaa valaisimeen yli viissataa euroa! Minä jotenkin arvasin jo vastauksen 😀 Miehet! En minäkään tajua noita monen tonnin moottorivehkeitä meidän pihalla 😉  

Postaus sisältää mainoslinkin*

AURINKOISTA PÄIVÄÄ JOKAISELLE!