Haaveet toteutuu

Olen kertonut blogissa opiskeluistani ja nyt valmistuin haaveammattiini sisustusalalta. Joskus kirjoitin tänne että kun opiskelupaikkaa hain, en edes uskonut että olisin kouluun päässyt kun minulla ei ollut alalta kokemusta. Silti päätin laittaa paperit menemään ja katsoa mitä tapahtuu. Tulin valituksi ja nyt opiskelut ovat ohitse, kuulkaas aivan MAHTAVA tunne!! Niin mahtava etten meinaa paikallani pysyä.

Kun kävelin koulun porteista viimeistä kertaa ulos, tein muutamat Hurraa-huudot ja hypyt ilmaan, olin niin onnellinen enkä oikein vielä autossakaan voinut uskoa että opiskelut ovat nyt ohi. Yhtään haikea olo ei tullut, olin vain niin iloinen ja hymyilin koko matkan kotiin 😀 Pienten lasten kanssa opiskelu oli haastavaa (montakohan kertaa sanoin miehelle että ei tästä tule mitään kun yömyöhään kirjoitin koneella, mutta silti en periksi antanut), iso kiitos menee lasten isovanhemmille, jotka auttoivat työn ohessa ja ottivat lapset hoitoon. Haaveet toteutuu kun vain uskaltaa tarttua niihin. Ajatella jos olisin jättänyt hakuaikana paperit lähettämättä, edelleen tässä miettisin ja haaveilisin sisustusalan opinnoista. Olen ylpeä itsestäni!

Tulevaisuuden haaveitakin pitää olla ja yksi kurkkii ihan nurkan takana, kunhan saan asiat eteenpäin. Innoissani odotan tulevaa. Valmistuminen oli kaikkein paras joululahjani <3

Ihanaa päivää sinne ruudun toiselle puolen ja muistakaa että haaveita pitää aina olla <3

200%20%283%29.jpg

28 kommenttia “Haaveet toteutuu

  1. Paljon onnea valmistumisen johdosta! &hearts; Tiedän tunteen – itse suoritin tutkintoa kokopäivätyön, perheen ja harrastusten ohella. Vapaa-aika, illat, viikonloput ja lomat käytin opiskeluihin, työharjoitteluihin ja tehtävien tekoon. ja kun se viimein oli ohitse, ei sitä meinannut uskoa! Kova työ palkitaan aina! <br />
    <br />
    Ihanaa joulunodotusta! &hearts;

    1. Muistan kun luin blogistasi opiskeluistasi ja kun valmistuit olin niin iloinen puolestasi! Rankkaa oli opiskelu mutta työ palkittiin, kannatti istua koneella yömyöhään näpyttelemässä 🙂 Kiitos Heidi &hearts;

  2. Onnea! Paperit taskussa ja lunta maassa… ja joulu ovella! Mikäs sen hienonpaa! Hyvää joulua! T: Päivi

    1. Ei vois parempaa olla.. täälläkin on lumi maassa, toivotaan että joulunakin olisi lunta. Kiitos paljon Päivi &hearts; Rauhallista ja mukavaa Joulua!

  3. Paljon onnea. Haaveet kannattaa toteuttaa ja itsekkin toteutan sitä tällä hetkellä ja toivottavasti valmistaudun 🙂

    1. Kiitos! Ajattelin aina että sitten kun lapset hieman vielä kasvaa niin lähden opiskelemaan haaveammattia ja nyt kun siihen tuli mahdollisuus niin kyllä vaan kannatti lähteä koulun penkille 🙂 Usein oli huono omatunto siitä kun istuin koneella ja tein koulujuttuja, mutta nyt kun opiskelut ovat ohitse niin jää enemmän aikaa olla lasten kanssa &hearts; Paljon tsemppiä sinulle opintoihin!

  4. Ilo ja onni välittyvät hyvin tästä postauksestasi :). Oikein paljon onnea J &hearts; !!

  5. Voi ihanaa!! Onnea nyt suuresti! Mahtava joululahja! Täälläkin haaveillaan, siis vielä haaveillaan 🙂

    1. Kiitos tuhannesti! Sitten kun teidän pienimmäinen vähän kasvaa niin lähdet sinäkin toteuttamaan haaveesi &hearts; eikö 🙂 Aivan mahtava tunne kun saa opiskelut päätökseen. <br />
      <br />
      Olihan se rankkaa ja monet itkut tuli itkettyä kun jouduin niin paljon koneella istumaan ja tekemään koulujuttuja, samalla kun lapset sanoivat että äiti vaan istuu koneella ja tekee koulutehtäviä. Siksi yritin tehdä ne aina öisin, mutta sitten olin itse niin väsynyt että ruudulle ei tullut enää kirjoitettua mitään järkevää. Nyt on aikaa lapsille ja hurrasivat yhteen ääneen kun sanoin että nyt on äidin koulu ohi 🙂 Kysyivät vielä uudestaan että etkö sä oikeesti äiti mee enää kouluun? Ihanat &hearts;

    2. En onneksi ollut, työharjoittelussa kävin olemassa jonkun aikaa. Suurin aika meni koneella kun kouluun kuului paljon itseopiskelua, tehtäviä ja näyttöjä.

  6. Voi ett, oikein paljon onnea!!! Tuo on kyllä niin huippu fiilis!! 😀 toivottavasti pääset pian toteuttamaan unelma-ammattiasi 🙂

    1. Sitä toivotaan kovasti, oman yrityksen perustaminen on käynyt mielessä mutta katsotaan 🙂 Kiitos Miia &hearts;

  7. Mahtavaa!!! Paljon onnea 🙂 Yrittäminen on huippua! En vaihtaisi mihinkään &hearts;

    1. Kiitos Suvi &hearts; Sinä olet kyllä älyttömän ahkera! Olisi mahtavaa alkaa yrittäjäksi ja ajattelinkin heti alkuvuodesta ottaa asiasta enemmän selvää 🙂 saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *