Meidän kotia kollaasin muodossa

eteinen1-tile.jpg

grillauspaikka-tile.jpg

takka-tile.jpg

takaterassia1-tile.jpg

vanhempien%20makuuhuone-tile.jpg

sauna-tile.jpg

Kylläpä tulikin ikävä kesää ja lämpimiä kesäiltoja kun tein kollaasia. Lumet sulavat vauhdilla pihalta, jonkun verran olen päässyt jo siivouspuuhiin ulkona, mutta vielä on lumet edessä. Viikonloppu meni takapihan metsässä. Kaadettiin tosiaan tusinan verran puita sieltä pois ja nyt olen polttanut oksia ja risuja. Huh mikä urakka! Sanoinkin että jos olisin hoksannut miten kova homma siinä on niin olisin pyytänyt kaatamaan vain viisi puuta 😀 Sen siitä saa kun itse menin valitsemaan mitkä puut kaadetaan 😉 Onhan meilllä kyllä nyt mahtavan aurinkoinen takapiha!

Jospa tänä kesänä onnistuisi terassienkin maalaus. Ehdottomasti tulevan kesän täytyy olla aurinkoinen koska viime kesä nyt oli mitä oli. Eli tänne ainakin on tilattu aurinkoinen ja lämmin sää koko kesäksi! Eiks juu 🙂 Huomenna ajateltiin kantaa vielä loput risut poltettavaksi ja saankin naapurin mukaan talkoopuuhiin. Tauolla rilli tai nuotio tulille ja grillimakkarat paistumaan. Kovasti tekisi mieli kantaa sohvaryhmä jo ulos, mutta maltan vielä hetken. Aika kylmiä öitä on ollut, jopa pakkastakin välillä. Joko teillä on terassituolit tuotu aurinkoon? Uskoisin että ainakin parvekkeella tarkenee jo istua ja lämmintä riittää? Aurinkoa sunnuntaipäivään.

11 kommenttia “Meidän kotia kollaasin muodossa

  1. Aivan ihania kuvia, teillä on todella kaunista! 🙂 Itsekin juuri katselin viime vuotisia terassikuvia, huomenna viimeistään myös Viisikon puolella kesäfiilistelyjä!

    1. Kiitos paljon Paula! Kesää on jo kova ikävä, tuntuu että tämä talvi on kestänyt ihaaaan liian kauan 🙂 Pian lumet pois ja terassia somistamaan!

  2. Ihania kuvia, niin kaunista! ♡ Varsinkin tuo viimeinen tunnelmakuva! Meillä on vielä kaikki terassikalusteet varastoituna, eikä niitä oteta esille ennenkuin terassi on saatu käsiteltyä/öljyttyä. Mutta eiköhän sekin piakkoin koita! 🙂

    1. Voi kiitos ihana ♥ En malta odottaa että saa ottaa kalusteet esille. Meilläkin urakka edessäpäin ja ajattelin joku lämmin kesäpäivä hommaan ryhtyä 🙂 Jospa se ei sataisi tänä kesänä yhtä paljon kuin viime vuonna.

  3. Just tänään kannoin parveketuolit suihkuun ja kuurasin ne. Sai laitettua tilapäisesti vanhat tekstiilit tuoleihin, jotta pääsee istumaan kauniilla kelillä. 🙂 Vielä pitäisi viimeistellä terassin lattian siivous ja pensasaidan haravointi sekä hankkia uudet tekstiilit ja kukkia. Sitten kelpaa 🙂

  4. Ah ihanuutta!♡♡<br />
    Keväistä on jo (vaikka meillä vielä hiukan lunta ja märkää), mutta varmaan tulee vielä lunta… 🙁 <br />
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    1. &hearts; &hearts; <br />
      Ei, ei ei lunta enää 😀 Nyt vaan toivotaan lisää lämmintä ja aurinkoa joka päivälle niin loputkin lumet sulavat. Mukavaa viikkoa Titti!

  5. Oh wau mitä kuvia! Aivan ihania kuvia j niin kaunis koti &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *