Helppoa tuunausta- ennen ja jälkeen

DSC_4304%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4312%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4315%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4292%20%E2%80%93%20kopio-tile.jpg

Ei tarvita hiomista, sen kuin sutii maalia siveltimellä ja tulee valmista puolessa tunnissa! Ah, niin helppoa eikä kalkkimaali tuoksu millekään. Ihan ensimmäistä kertaa kokeilin kalkkimaalia ja pieni tuubi riitti tuolin sekä muutaman maljakon maalaamiseen. Tuolin maalasin kahteen kertaan, koska edellinen väri oli tummanruskea.

Tuolla meidän vanhassa talossa on vanhoja tuoleja useampikin, joten hain tuunattavaksi yhden. Tyttö omi heti tuolin itselleen koulupöydän ääreen ja ilomielin sen sinne annoinkin kun väri kelpasi 🙂 Kalkkimaali on siitä hyvä kun ei pohjatöitä tarvita, ainoastaan jos kalkkimaalia käyttää esim. ruokapöytään joka joutuu kovalle kulutukselle, niin päälle suositellaan lakkaa kestävyyden takaamiseksi. Tähänkin voisi vetää lakan päälle, mutta annan olla ilman. Mattapintainen sävy on kauniin vaaleanharmaa, oikein hyvä valinta valkoista taustaa vasten. Nyt houkuttelisi maalata muutakin! Ei kuitenkaan kalkkimaalilla, mutta inpiraatiota sain tuolin maalauksesta sen verran paljon että tapetit lähti veks.

Viikonloppuna otin siis projektiksi makuuhuoneen seinän. Tapetti on irroitettu kokonaan (kiitos vain ahkerat lapsukaiset avusta!) ja pähkäilemme tällä hetkellä seinien väriä. Värilastuja pöydällä on jo viisi, joista teen valinnan sävyn suhteen. Todella tummaa on kuitenkin luvassa, jännittää jo itseäkin miltä lopputulos näyttää. Luotan siihen että makuuhuoneesta tulee upea! Myös lastenhuone on kokemassa muutoksen, siitä lisää tulevaisuudessa. Oletteko muuten kokeilleet kalkkimaaleja ja millaiseen kohteeseen?

 

Suoraan sohvalta!

Uusi järjestys olkkariin hetken mielijohteesta. Ei meillä muualla vaihdu kuitenkaan yhtä tiuhaan järjestys mitä lastenhuoneessa. Kerran viikossa. Tyttö on ehkä vähän liiankin innokas uudistamaan huonetta ja siitä sen tietää kun ovi menee kiinni että kohta on taas uusi järjestys jota täytyy käydä ihailemassa 😉 Siinäpä syy miksi lastenhuoneesta ei ole hetkeen näkynyt kuvia blogissa.

Vaikka olen kokeillut olohuoneeseemme useita eri järjestyksiä, silti sohva keskellä huonetta vie voiton. Palaan siis aina samaan järjestykseen. Sohvalta on suora näkymä myös makkariin ja tässä mietin miten kivalta se vihreä seinä näyttäisi sohvalta katsottuna! En saa sitä nyt pois mielestä millään. Eilen olin jo kävelemässä maalihyllylle, koska tällä viikolla olis vähän kuin remppaviikko sallittu kun mies on reissussa 😉 Tapetin repimiseen löytyis lastenhuoneesta pari innokasta apulaista ihan varmasti. Kerrankin sais luvan kanssa rikkoa jotain eikä äiti olis kieltämässä.

DSC_4361%20%E2%80%93%20kopio-tile%20%E2%

 

DSC_4379%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Laiska minä otin kuvat siis suoraan sohvalta, missä makoilin katsellessani ikkunamaisemaa. Oli sen verran kaunis maisema ulkona etten voinut olla ottamatta kuvaa. Talvi tuli takaisin mutta haittaaks se. Ens kuussa voi sitten alkaa fiilistelemään uudelleen kevättä. Kyllä tätä yllä olevaakin jaksaa ihastella pidempäänkin.

Tein muuten niin mahtavat löydöt tänään kirppikseltä enkä köyhtynyt kuin kympin. Tarvitsen miehen apua asennuksessa, joten näette kuvia löydöistäni heti kun saamme ne paikoilleen. Aurinkoista päivää!

Keittiön välitilan uudistus- Kaakeleiden maalaus

Minulta on kyselty remontista jonka tein rivitaloon opiskellessani sisustusalaa. Miten ovien ja välitilan kaakeleiden maali on pysynyt näin parin vuoden jälkeen? 

WP_20140203_003%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0025%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_9814.jpg

Molemmat, sekä kaapistojen ovet että välitilan maali on pysynyt hyvin. Kaapistojen maalauksesta kerroinkin jo aiemmin täällä, nyt muutama vinkki kaakeleiden maalaukseen liittyen. Tärkeintähän on hyvät pohjatyöt!

KAAKELIT- VÄLITILAN MAALAUS

Poistin ensin vanhat silikonit. Pesin kaakelit puhtaaksi kidesoodaliuoksella. Huuhtelin, pyyhin liuoksen pois ja annoin kuivua. Suojasin tasot sanomalehdillä ja maalarinteipillä. Valitsin maaliksi valkoisen Ronseal-kaakelimaalin. (Nykyään on tullut markkinoille useampiakin kaakelimaaleja, hajuttomiakin löytyy, mutta pari vuotta sitten ei vielä ollut paljoa vaihtoehtoja.)

Sekoitin maalin hyvin ja levitin vaahtomuovitelalla yhden ohuen kerroksen Ronseal-kaakelimaalia. Ylhäältä alaspäin. Maalia ohut kerros ettei tule valumia! Seuraavana päivänä tein saman uudestaan, toisen kerroksen. Välitilan kuivuttua lopputulos oli todella siisti eikä edes saumakynää tarvittu, vaan maali peitti myös saumat. Lopuksi laitoin vielä uudet silikonit maalarinteipin ja fairy-vesiseoksen avulla. Kyllä kannatti ja välitila on edelleen yhtä kaunis kuin juuri maalattunakin.

Mukavaa uutta viikkoa!
 

Uusin villitys!

Kuka olisi uskonut että ihastun trendiväriksikin kutsuttuun vihreään? En minäkään. Kuukausi sitten näin tummanvihreäksi maalatun seinän ja mielessä se pyörii edelleen. Tikkurilan Vuono maalisävy on aika lähellä, täytyy vielä paremmin tutkailla Teknoksen värikarttaa kun siellä oli mielestäni enemmän sävyjä jotka ovat lähempänä sitä mitä etsin. Vuono näyttää joissakin kuvissa liian kirkkaalta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Haluan tummempaa.

Seitsemän vuotta olen katsellut makuuhuoneemme vaaleaa ornamenttikuviotapettia ja olen päättänyt että vihdoin sille tehdään jotain. Haluaisin siis sen tilalle vihreän seinän joka olisi taustana sängylle. Näen jo silmissäni vaalean petauksen joka korostuu vihreää seinää vasten. Ei kai se auta kun hakea maalipurkki ja testata väriä seinään. Meidän makkari on aika pimeä joka pitää ottaa huomioon maalisävyä valitessa. Tiedän ettei tämä villitys ehkä mene muulla ohi, mutta iso, uusi viherkasvi saattaa hetken toppuutella mun intoa 🙂 Tytön sanoin kun olimme eilen menossa kauppaan ja juttelin siinä automatkalla miehelle vihreästä seinästä. Äiti, ootko sää nyt tullu ihan hulluksi?

DSC_4298%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4317%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4300%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4294%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Lidliin tuli eilen myyntiin isoja edullisia viherkasveja. Juuri kun olimme jutelleet seinän maalauksesta niin ruokaostoksilla iskin silmäni tähän kasviin (Jukka palmu?). Siinä ääneen mietin et oispa kiva meille.. ei mennyt kuin sekunti oli se jo miehen kädessä ja kantoi sitä kassalle. Luuli varmaan että menee puskan ostolla mun vihreävillitykseni ohitse 😀 😀 Parasta perjantaita!

 

Askartele helposti maljakko

DSC_4268%20%E2%80%93%20kopio.jpg

First things first! Mun on ihan pakko iloita tähän alkuun että meidän kisu voi hyvin <3 Viime postauksessa kerroin sairastumisesta ja miten kävimme eläinlääkärissä moneen otteeseen. Nyt pieni on parantunut, syö ja leikkii. Otettiin verikokeet, ultrattiin ja röntgenissäkin käytiin. Jotain muutoksia masussa näkyi rtg-kuvassa, mutta ei ainakaan kasvainta tai vierasesinettä. Maha oli jostain syystä todella pahasti ärtynyt ja kaikki mitä kisu söi tai joi, tuli suusta ulos samantien. Reppana laihtui hetkessä puoli kiloa ja loppuviikosta ei enää ruoka kelvannut. Saimme pahan olon ja vatsan lääkkeillä kuriin ja pikkuhiljaa kisu alkoi syömään pieniä annoksia. Nyt yritämme ruokavaliolla saada painon nousuun. Kisu on luultavasti loppuelämän erikoisruokavaliolla, joka on vatsaystävällistä ja todella energiapitoista ruokaa. Yksi osasyy parantumiseen oli varmasti ruoan vaihto vatsaystävällisempään.

Onneksi en luovuttanut vaan sinnikkäästi jatkoin ravinnon antamista ruiskulla ja heräsin öisin tasaisin väliajoin antamaan nestettä (tai enhän edes nukkunut kun olin niin huolesta sekaisin). Eläinlääkäriämme kiitin tänään moneen kertaan kun kävin maksamassa kulut ja hakemassa lisää ruokaa. Hänkin oli viikonlopun aikana miettinyt miten meidän kisu voi kun kävimme viimeksi lauantaina klinikalla. Kyllä oli hymy herkässä kaikilla tänään. Olen niin onnellinen ja uskokaa pois, niin on kisukin! Sen näkee silmistä. Joka aamu tulee herättämään minut nuolaisemalla nenän päästä <3 

Nyt kun voi huokaista helpotuksesta, ehtii taas bloginkin pariin ja julkaisen teidänkin nähtäväksi tämän maljakon. Se on tehty Espanjan simpukoista, jotka keräsin viime reissullamme mukaan. Kuumaliimalla kiinnitin tyhjään hunajapurkkiin vieri viereen simpukoita, täytin vedellä ja laitoin muutaman viheroksan koristeeksi. Todella helppo ja nopea tehdä.

DSC_4284%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4271%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kivaa päivän jatkoa ja hyvää ystävänpäivää! Mun ystävänpäivä on ikimuistoisin kun sain pitää ystäväni vielä luonani.

 

 

Mitä tapahtuikaan viikon sisällä?

En olisi uskonut miten rankka viikko tuli. Meidän kisuvanhus sairastui yhtäkkiä, alkoi oksentamaan eikä syönyt. Nyt ollaan hypätty eläinlääkärillä useaan otteeseen. Päivistä jo ihan sekaisin. Tuolla me köllötettiin saunanlauteilla vierekkäin viime yö. Nukkumiseksi ei voi kyllä omaa nukkumista sanoa, ehkä kolme tuntia yössä unta.. Nyt näyttää kuitenkin hieman valoisammalta, ainakin hetken. Lääkkeiden ansiosta tilanne on parempi ja niin kauan kun kisu ei kärsi, käy ulkona totuttuun tapaan ja leikkii, saa se jatkoaikaa elämälle <3 Meidän oma ihana eläinlääkärimme sanoi ettei hänenkään mielestä kisu näytä kipeältä. Nytkin nukkuu lastenhuoneessa eikä ole ollenkaan vetäytynyt niin kuin kissat yleensä ovat jos on kipuja. Päivä kerrallaan mennään ja ruokahalu on tullut takaisin, kiitos siitäkin eläinlääkärillemme joka keksi antaa kissalle vatsaystävällisempää ruokaa. Oksentelu saatiin kuriin lääkkeellä joka laitetaan pistoksena. 

Sisukas katti meillä kyllä on, jos sanotaan että kissalla on yhdeksän elämää niin tää kisu on käyttänyt niistä vähintään jo seitsemän. Kerran jouduttiin soittamaan palokunta apuun kun kissa oli säikähtänyt jotain niin paljon että oli kiivennyt korkean männyn latvaan. Huusi siellä pari päivää ääni käheänä. Onneksi kuitenkin ääntä lähti vielä sen verran että naapuri oli kuullut avunhuudot. Niin vain katti pelastui ja tuli palomiehen sylissä alas.

Onneksi on perjantai! Piti ihan kalenterista vilkasta että oliks se perjantai vai? Omat menot on jääny kokonaan sairastelujen vuoksi ja huomenna kun isi tulee reissusta kotiin, laitan lenkkarit jalkaan ja lähden ulos raittiiseen ilmaan. Olkoonkin  -20 C pakkasta kuten tällä viikolla joka päivä. Jos ihmettelette miksi blogissa on ollut hiljaista niin tässä syy. 

DSC_4143%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4242%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3849%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Helmikuussa alkaa virallisesti odotus.. nimittäin kevään odotus. Kevät on jo lähellä <3 Aurinko on paistanut niin mahtavasti päivittäin että olisi tehnyt mieli lähteä kameran kanssa maisemia kuvailemaan. Ehkäpä viikonloppuna menen. Tänään ystäväni tulee lasten kanssa kylään ja ajateltiin käydä paistamassa nuotiomakkarat jos pakkanen tuosta suostuu lauhtumaan. Jos ei, niin paistetaan takan äärellä. Huolta ja murhetta on ollut niin paljon että nyt nautin viikonlopun ja yritän saada ajatukset muualle. Nauttikaahan viikonlopusta, minäkin yritän <3 Aurinko piristää kyllä kummasti!