Hyviä löytöjä!

nimet%C3%B6n.jpg

Sunnuntaihuomenet! Viikonloppu meni vilauksessa ohitse, oli niin kivaa kun pääsin pitkästä aikaa ystävän kanssa liikenteeseen. Mökki kutsui ja illalla kävimme vielä tanssimassa vanhojen, nuoruuden biisien tahdissa 🙂 Oli huippuhauskaa! Tänään anoppilaan syömään jotain uutta ruokaa, eivät vielä paljastaneet mitä, mutta taatusti hyvää. Anopin ruoat on aina herkkua. Eipä ole tarvinnut hirveästi kokkailla tällä viikolla, kun en ikinä muista tehdä pienempää satsia ruokaa niinä viikkoina kun isi on työreissuilla. Teen joka kerta yhtä ison annoksen esim. uuniruokaa ja sitten sitä syödäänkin koko viikko kun kerralla tulee liikaa 😀 Lapset jo tuossa torstaina mainitsi että huomenna äiti ei enää syödä tätä samaa. Täytyy muistaa tehdä pienempään vuokaan seuraavan kerran ettei ihan totaalinen kyllästyminen iske 😉

Ruoka-asioista sisustusjuttuihin. Iittalalla alkoi IIK-kampanja, todella hyviä löytöjä voi tehdä heidän nettisivuiltaan. Tarjouksien lisäksi saa vielä -10% lisäalennuksen kun tilaus ylittää 100e. Kevään ja kesän juhliin oivia lahjaideoita. Olen ihastunut noihin Suomi 100-tuotteisiin ja hankin itselleni ultramariinin sinisen kynttilälyhdyn. Halusin jonkun muiston juhlavuodesta ja päädyin kynttilälyhtyyn, joita meiltä löytyykin useassa eri värissä. Pieninä ripauksina tuo sininen on tullut sisustukseen takaisin. Oletteko te vielä hankkineet juhlavuoden tuotteita kotiin? TÄÄLTÄ löydät kaikki IIK-kampanjan tarjoukset, tuotteita rajoitettu määrä ja kampanja loppuu 2.4.2017.

Postaus sisältää mainoslinkit.

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *