DIY- Oleskelutila sekä kasvihuone

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saimme kuin saimmekin tähän vaiheeseen kasvihuoneen! Jes! Tällä hetkellä se on enemmän oleskelutilana ja olen ripustellut lyhtyjä ja valoja katosta roikkumaan. Siellä voi viettää aikaa kun ilta hämärtyy. Kasvihuone on muuten valmis, mutta pariovet ja kuisti vielä puuttuvat. Nekin tehdään tässä kun keretään ja mies palaa työreissulta kotiin.

Tarkoitus oli käyttää kierrätystavaraa niin paljon kuin pystytään. Aika hyvin siinä onnistuimme. Osa laudoista ovat vanhoja sekä runkoa ja kattopalkkeja tehtiin vanhan rakennuksen purkuosista. Kattopalkit halusin jättää puunväriseksi, koska minusta tuo kulunut puu on kauniin näköinen. Muut laudat maalasin valkoisella. Ikkunat saimme ilmaiseksi. Katto on tehty viiden euron pellin palasista ja lattiamateriaali haettiin kaupasta, joka on kyllästettyä höyläämätöntä lautaa. Rahaa kului kasvihuoneeseen n. 300 euroa (maalit, ruuvit, harkot, lankut jne.), ei minusta paha kun ajattelee miten ison kasvihuoneen sillä saimme. Pariovet teemme vielä itse kunhan ehdimme, ikkunat niihin löytyykin jo valmiina. Sen verran täytyy hakea lautaa kaupasta että saadaan ovet tehtyä ja asennettua paikoilleen.  Varastossa olisi ollut vanhoja peiliovia, mutta tila pimeni liikaa kun testasimme yhtä ovea tuohon aukon kohdalle, joten päädyimme oviin joihin tulee lasit (vanhat ikkunat), niin pääsee valoa enemmän sisään. Mutta mitäs te tykkäätte? Keskeneräinenhän se vielä on mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa kuvaa 😉

4 kommenttia “DIY- Oleskelutila sekä kasvihuone

  1. Siis aivan ihana!!! Hitsi te ootte ollut ahkeria 🙂 Musta tuntuu, etten oo saanut koko kesänä mitään muuta aikaiseksi kuin maalattua terassin aidan ulkopuolelta. Piha on kuin pommin jäljiltä ja kuistin kaiteet tarvitsisi ensi tilassa maalausta… Ei vain innostus ole riittänyt, kun mökillä on rempattu 🙂 Onneksi se kesä tulee ensi vuonnakin!

    1. Kiitos Jossu ❤ No mutta oothan sinäki ollu ahkera siellä mökillä 😊 Olen haaveillut itsekin kesämökistä. Saa nähdä jääkö omakotitalon pihahommat vähemmälle sitten kun joskus tulevaisuudessa se mökki on. Iloa viikonloppuusi!

      1. Voin sanoa kokemuksesta että kyllä jää. Olen itse ns. kahden pihan loukussa kun kesäpaikka on n. 5km päässä kotoa ja siellä on kasvihuoneet, kasvimaa ja iso alue nurmea. Kotona myös kasvimaa marjapensaineen ja hedelmäpuut molemmissa paikoissa ja kotona myös iso nurmialue. Koko kesä menee kahden paikan välillä ramppaamiseen ja olemmekin miettineet että vaihdetaan omakoti kerrostalo-osakkeeseen ja keskitytään täysillä vain mökin pihamaahan. Tuo kasvihuone on kyllä hieno, ihan erimaata kuin ostetut valmis kasvihuoneet.

        1. Sitä vähän pelkäsinkin että siinä käy noin ja saa rampata kahden paikan väliä. Olen kuitenkin päättänyt että nurmikkoa ei mökille tule 😃 Meidän kotipihalla on ihan tarpeeksi leikattavaa ja työstä se käy kun mies on reissuhommissa.

          Teidän piha ja kesäpaikka kuulostaa kyllä ihanalta kun on kasvimaat, kasvihuone, hedelmiä ja marjoja saa omalta pihalta.

          Kiitos kaunis, ihana kuulla! Kasvihuoneesta tuli mieluinen kun itse tehtiin ja saatiin sellainen kuin haluttiin. Hämmästyin miten kalliita valmiit kasvihuoneet ovat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *