Vapputerveiset pihalta

Sulihan se kun oikein hartaasti toivoi! Piha siis. Huomenna on vappu ja piha on melkein lumeton, ainakin etupiha. Takapihalla on vielä lumikinoksia siellä täällä. Täällä ollaan niin fiiliksissä keväästä etten meinaa kumppareissani pysyä 😀 Tekisi mieli vaan koko ajan putsata pihaa siistimmäksi ja haravoida. Täytyy vaan malttaa vielä hetki kun nurmikko on aivan kosteaa ja paikka paikoin vesilammikoita. Jonkun verran olen kuitenkin päässyt pihaa haravoimaan ja sitä mukaa poltellut lehtikasat pois. Kevään tunnistaa myös siitä kun tuo meidän rakas kisuvanhus tuo joka päivä saaliinsa näytille, joskus jopa kolme kertaa päivässä. Niin ylpeänä kantaa hiiret kotioven eteen ja maukuu niin isosti että varmasti meistä jokainen huomaa saaliin. Siinä ne päivälliset myös syödään, meidän silmien edessä 😉

Kevään ensimmäiset toiset kukkaostoksetkin tein puutarhalta. En malttanut enää odotella, ei nuo muutaman asteen yöpakkaset tee orvokeille enää hallaa. Siellä oli niin ihania värejä, että valinnanvaikeus meinasi iskeä! Päädyin vaaleansinisiin ja violetteihin orvokeihin. Muutaman uuden lajikkeen otin myös mukaan. Tyttö halusi leikkimökin edustalle istuttaa ruukkuihin omat orvokkinsa ja niin tomerana niitä asetteli ruukkuihin.

Joko siellä on kivat vappusuunnitelmat tehty huomiselle? Meidän olisi tarkoitus käydä huomenna lasten kanssa vappubrunssilla ja sen jälkeen hakea jätskikiskalta kevään ekat pallojätskit. Isi on tämän vapun töissä eikä pääse mukaan, mutta soitellaan kuulumisia joka päivä <3 Ikävä on taas kova. Viikonloppuna nähdään seuraavan kerran. Lapsille täytyy keksiä paljon aktiviteettia joka päivälle niin menee nuo reissuviikot nopeammin ohi. Minä saan keksiä itse itselleni hommaa että viikko menis nopsaa eteenpäin 😀 Joskus sitä reissuleskenä miettii että tottuukohan tähän viikon erossa oloon koskaan? Ainakaan näin parin vuoden kokemuksella en ole vieläkään tottunut, mutta onhan se ihanaa sitten kun saa rakkaan kotiin ja pääsee halaamaan ja pusuttelemaan toista ikävän jälkeen.

Mutta nyt toivotan teille oikein hauskaa vappua, ihan jokaiselle siellä ruudun takana!

white & black - -