DIY Penkki

Sisustusideaa sateiselle päivälle! Tekaistiin tallissa penkki olohuoneeseen minun sisustustavaroille. Vitsit että siitä tulikin kiva! Tähän tarvitset vain vanhaa lankkua, heinäseipäitä, ruuveja, jiirisahan ja mitan. Penkki on leveydeltään metrin ja korkeutta n. 40cm. Kaikki tarvittavat löytyi varastosta, ovelta kurkkaus aamulla ja siitä se idea lähtikin. Ei kauaa nokka tuhissut kun penkki oli jo kasassa, alle tunti siinä meni suunnitteluineen ja mittauksineen. Hintaa tälle tuli siis 0 euroa, kun kaikki tarvikkeet oli valmiina. Sohvapöytä sai vihdoin vierelleen samansävyisen penkin.

Oliivipuu kasvaa niin kovaa vauhtia taivasta kohden, että jouduin parturoimaan sen saksilla. Oli raukka jo ihan toispuoleinen hujoppi, niin pakkohan sitä oli leikellä. Pienet pistokkaat laitoin veteen, jos niihin nyt sattuisi kehittymään juuret niin saisin istuttaa uuteen multaan. Koristavat hetken tuota penkkiä.

Juhannussää on kyllä huvittanut tänä(kin) vuonna, ei voi muuta todeta! Vettä sataa kaatamalla, tuulee niin että tukka lähtee päästä ja päivänvarjokin päätti lähteä omille teilleen. Niin perussää juhannuksena. Vai onko jossainpäin paremmat kelit? Iltalehdestä luin että festarikeikkojakin oli peruttu kovan tuulen vuoksi, ei kuulosta kyllä yhtään houkuttelevalta olla tällä hetkellä festareilla kaatosateessa, sadetakki päällä ja teltta läpimärkänä. Hyrr.. jo pelkkä ajatus tuo kylmät väreet. Nuorena oli ihan eri juttu, sitä ei välittänyt yhtään millainen sää on, sitä vaan mentiin tukka putkella ja hymyssäsuin eteenpäin kavereiden kanssa! Muistan nuo ajat hyvin, ei ole ikävä, silti lämmöllä muistelen näin jälkikäteen noita hetkiä kaatosateessa. Satanolla voittaa oma lämmin koti, palju ja sauna. Päästiin kuin päästiinkin paljuilemaan eilen ja tänään uudestaan. Kiva kotijuhannus on ollut tähän mennessä ja vaikka kovasti yritin valvoa eilen illallakin, niin uni tuli jo ennen ysiä. Voi mua, ei vanha enää jaksa ?Aamulla virkkuna oltiinkin rakentamassa tätä DIY penkkiä. Idean iskiessä pitää heti tarttua toimeen tai sanotaanko näin että mies tarttui tuumasta toimeen ? Viettäkäähän huippu juhannuspäivä, illaksi pieniä auringonsäteiden pilkahduksia toivoen!