52-horz.jpg

50.jpg

 

55.jpg

 

57.jpg

 

56.jpg

 

58.jpg

Tämän joulun värit ovat kulta, vihreä ja ripaus punaista. Vihreää kukkien ja havunoksien muodossa, ennen aattoa tuodaan vielä aito kuusi olohuoneeseen. Punaista on tänä vuonna vähemmän kuin aiempina vuosina, jätin punaiset tyynyt kaappiin, mutta eihän sitä tiedä vaikka vielä innostun ja laitan ne esille. Kuuseen tulee sitten lisää punaista.

Piparitalkoot pidettiin yhtenä päivänä ja ei minun tarvinnut olla kuin paistamisessa apuna. Lapset leipoivat keskenään ison laatikollisen herkullisia pipareita. Muutaman joulukakun vielä leivon ja pullaa, siinäpä meidän sokeriherkut täksi jouluksi. Eilen käytiin jouluaterialla ja miten hyvää oli kinkku, laatikot, rosolli ja salaatit! Jälkiruoaksi nautiskelimme luumurahkaa. Seuraava jouluateria syödään jouluaattona. Voi olla että saa välipäivinäkin lähteä salille kuluttamaan kaloreita ;D Odotan jo niin kovasti joulua ja perheen kanssa yhdessäoloa. Hyvällä tuurilla saadaan lumikin maahan seuraavalla viikolla. Viettäkäähän kiva lauantai!