DSC_4714%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tänään on leikattu nurmikko, siivottu ja käyty ruokaostoksilla, (mikä ruuhka!) mutta nyt on kaappi täynnä grilliherkkuja. Huomenna juhannusaattona sitten grillaillaan vähän isommalla porukalla hyvää lihaa, täytettyjä paprikoita ja nyyttejä joihin laitan bataattia, herkkusieniä, uusia perunoita, kesäkurpitsaa, sipulia, aurajuustoa, vuorisuolaa, mustapippuria ja hunajaa. Ai että on hyvää. Jälkkäriksi ajattelin leipoa herkullisen raparperipiirakan noista oman maan raparpereista. Vaniljajätskin kanssa ihan parasta! Raparperibooliakin olisi kiva testata, kun tuota raparperia ei millään kerkeä kaikkea syömään ;)

Ennen pihasaunaa, paljua ja ruokaa on suunnitelmissa pelailla lasten kanssa pelejä ulkona. Kuulema pesäpallo-ottelukin laitetaan pihalle pystyyn. Huomiseksi olen muuten tilannut aurinkoisen sään! Teille sinne myös! Joko kerroin että olen niin rakastunut tuohon paljuiluun, että sellainen taitaa kohta löytyä meidänkin takapihalta. Sellaiset juhannusuunnitelmat meillä. Nyt kun koti on puhdas saunaa myöten ja pihakin siisti, voi hyvillä mielin aloittaa juhannuksen vieton.

Iloa ja lämmintä mieltä sinun juhannukseen! Nautitaan tästä keskikesän juhlasta <3