DSC_7985%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Toin itsellenikin tuliaisia kesälomareissuilta. Meillä on tapana aina tuoda tuliaisia kissanhoitajille, kun pitävät hyvää huolta toisesta meidän ollessa reissussa. Joskus on kiva ostaa jotain pientä myös itselle. Tässä shoppailua miettiessäni hoksasin etten ole pitkään aikaan ostanut itselleni mitään. (Jos ei Enon kynttelikköä lasketa, mutta se olikin yksi valmistujaislahjani). Matkalta voi tuoda muiston myös esimerkiksi luonnosta eikä maksa mitään. Lapista matkaan lähti puukarahkan pätkä. Pysähdyimme yhdelle levähdyspaikalle, sinne oli kannettu puista tippuneet risut ja oksat yhteen kasaan. Yhden oksan otin mukaan ja tarkoitus oli vielä jostain etsiä hieman isompikin mutta unohdin koko asian kauniita maisemia katsellessa :) Indiskasta löysin nuo kivat tuikkukipot. Ette usko miten äsken alkoi nukuttamaan tätä näkymää katsellessani. Syksyn ensimmäisten takkatulien ja kynttilöiden äärellä olisin voinut kuorsata pitempäänkin.

Lapset lähtivät iltapäiväksi mummolaan, sillä välin katson jonkun hyvän leffan, teen juustolautasen ja herkuttelen viinirypäleillä ja juustoilla. On muuten ehdoton lemppariyhdistelmä. Karkkia tekee harvoin mieli, mutta juustoja voisin syödä vaikka kuinka paljon. Meillä myös lapset tykkäävät erilaisista juustoista ja jos vaan antaisin luvan, söisivät vaikka koko aurajuustopaketin kerralla :D Toiset taas eivät voi sietää sitä. Valkosipulit, oliivit ja viinimarjat ovat myös lasten herkkua. Moni on ihmetellyt että miten näistä erikoisuuksista voi tykätä kun yleensä lapset eivät moisia syö :)

DSC_7991%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_7999%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Nyt juustolautasen kimppuun! Pitää tehdä sen verran iso satsi että riittää lapsille ja miehellekin kun tulee töistä. Nämä perjantait on odotettuja päiviä meillä kun koko perhe on viimeistään illalla koolla ja viikonloppu alkaa. Huomenna onkin kyläilypäivä, joten kiva viettää tämä ilta kotona ja kuunnella sateen ropinaa. Se on syksy nyt. Hyvää viikonloppua teille ihanille!