DSC_9892%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_9854%20%E2%80%93%20kopio-tile.jpg

Onnistui! Viime postauksessa kerroin että esittelen tuotokset teillekin kunhan kuivuvat ja nyt massasta tehdyt lautaset ovat käytössä. Käytin muottina erilaisia ja erikokoisia lautasia, kuvion massaan painoin isolla Kastehelmi kulhon pohjalla. Pari päivää annoin kokonaisuudessaan alustojen kuivua ja kuivuttuaan irroitin ne varovasti muotista. Painoa tai pesua lautaset eivät kestä kun ovat massasta tehtyjä, mutta ihania koristealustoja mm. kynttilöille ja sormuksille. Meillä ainakin näille tulee käyttöä. Lapset veivät omansa omiin leikkeihin, joita innoissaan puuhastelivat. Tein myös massahelmiä, mutta ne odottavat maalausta.

Tänään on Isänpäivälahjat mietittävä valmiiksi meidän isille, mun iskälle ja miehen isälle. Kauppaan olen illalla menossa mutta mitään hajua ei vielä ole mitä ostan. Miten voikaan miehille lahjan miettiminen olla niin vaikeaa? Ja kun kaikkea löytyy niin kyllä siinä mielikuvitusta saa käyttää että lahjan keksii! Meillä ainakin mies vastaa aina samalla tavalla kun kysyn mitä toivoisit- en mitään. :D Ei helpota sitten yhtään tällainen vastaus. Onneksi lapset ovat askarrelleet ihanat jutut ja tyttö oli kirjoittanut korttiin `Olet maailman paras Isi! Hyvää Isänpäivää.` Lasten tekemät askartelut ovat mielestäni kaikkein kauneimmat ja rakkaimmat ettei siinä muuta enää tarviskaan. Ukille ja Vaarille on kuitenkin jotain keksittävä! Viime vuonna veimme kahvimukit lasten kuvilla, niistä kyllä molemmat tykkäs kovasti. 

Minä jään tänne suunnittelemaan lahjoja, vielä on tunteja aikaa miettiä ;) Ilahduttavaa torstaita teille!