En ollut ennen äitienpäiväviikonloppua koskaan maistanut tuoretta fenkolia enkä rehellisesti sanottuna edes tiennyt minkämuotoinen se on :D Mies vei koko perheen hotellilomalle viime viikonloppuna ja illalla kävimme ravintolassa syömässä. Saimme alkupalaksi fenkolikeittoa. Niin hyvää että meinasi viedä kielen mennessään. Pääruoaksi otin poroa, todella maukasta sekin. Jopa lapset tykkäsivät ja sanoivat mulle että tätä äiti teet kotonakin! Hmm..

Seuraava päivä vierähti shoppaillen ja hotellilla uiden. Oli ihanan rauhallista, saimme olla tytön kanssa ihan kahdestaan hotellin saunaosastolla ja oman perheen kesken uimassa, ketään muita ei näkynyt. Aika harvinaista kun aamupalalla pöydät olivat kuitenkin ihan täynnä hotellin asiakkaita. Minä nautin täysillä lahjastani ja tällaiset yllätykset ovatkin ihan parhaita, koko perhe tietää mistä se äiti tykkää eli hotellilomailusta :) Ei tarvii kokata ja pääsee aamulla valmiiseen aamupalapöytään. Ihan luksusta.

No kotiin palatessa piti heti testata onnistuuko fenkolista tehty soppa ja aika samanmakuista keittoa saimme mitä ravintolassakin. Osasin kuitenkin ensi alkuun suunnistaa kaupassa vihanneshyllylle, sen verran tiesin mitä fenkoli on :D Eikös se niin ole että lasten suusta se totuus tulee. Äitiii, tää on parempaa ku hotellissa kuului keittiöstä. Jaan reseptin tännekin jos haluatte kokeilla samettisen pehmeää fenkolikeittoa. Käy hyvin alkupalaksi tuoreen leivän kanssa. Huomenna me syödään tätä ihan lounaaksi lämpimän patongin kera.

DSC_5109%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5084%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5101%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5107%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Fenkolikeitto

 

2 fenkolia

15 cm purjon vaaleaa osaa

1 valkosipuli

5 dl vettä

1 kasvisfondi (Knorr Fond "du chef")

ripaus suolaa ja mustapippuria

1,5 dl kuohukermaa

voita paistamiseen

1 pkt pekonia

 

Halkaise pesty fenkoli ja poista kanta. Pilko siivuiksi. Huuhdo pilkottu purjo. Kuullota pannulla n. 15 minuuttia miedolla lämmöllä voin ja valkosipulin kanssa. Kuumenna kattilaan vesi ja lisää kasvisfondi sekä mausteet. Lisää pannulta vihannekset joukkoon ja anna kiehua n.5 minuuttia. Soseuta kaikki sekaisin sauvasekoittimella. Laita kattila takaisin liedelle, lisää kerma ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Koristele pekonilla sekä fenkolin varsilla. Nauti lämpimän, tuoreen leivän kanssa.

 

Olet maailman rakkain äiti. 

Teet hyvää ruokaa.

Olet mukava.

Aamusuukon sulle äiti annan,

kukkakorin eteesi kannan.

Hyvää Äitienpäivää!

Näin kauniisti luki pojan onnittelukortissa sunnuntaiaamuna. Kyynelhän siinä vierähti kun kannettiin aamupala sänkyyn ja lasten hienot, omatekemät lahjat annettiin käsiini. Niin kovan työn olivat koulussa tehneet että saivat lahjat valmiiksi. Ylpeä ihanista, suloisista lapsistani <3 Joka päivä.