Värien aika

 

 

 

 

 

Sunnuntaitervehdys! Syksy on värien aikaa. Omenapuut, pensaat ja vaahtera loistavat kilpaa syksyn väreissä pihallamme. Ruskan somat sävyt innostivat tekemään syyskranssien lisäksi vielä muutamia asetelmia ulos callunoista, kävyistä, jäkälästä ja koristekaalista. Pelkät havunoksatkin tuovat asetelmiin kaivattua vehreyttä eikä välttämättä tarvitse edes käyttää muita kuin metsän antimia.

Halusin kuitenkin metsästä keräämien materiaalien lisäksi myös kaalta ja callunoita asetelmiin. En malttanut olla hankkimatta näitä nähtyäni kaupan valikoiman, vaikka joka vuosi päätän olla ostamatta mitään vaan haen tarvittavat omasta metsästä. Onpahan kaunista pitkälle talveen, paitsi koristekaalihan taitaa paleltua ensimmäisillä pakkasilla.

Muistatteko meidän telkkaripulman, kun harmittelin aiemmin miten molemmat telkkarit pimenivät yhtäkkiä? Melkein kuukausi ilman telkkaria sai tosiaan jo pienesti hermot pintaan, kun suosikkiohjelmat palasivat takaisin ruutuun eikä ruudusta näkynyt yhtään mitään. En ole mikään telkkarinorja, en tosiaan! Mutta Emmerdale, Vain elämää ja Posse on nähtävä 🙂

Jostain syystä antenni oli mennyt rikki, vaikka luultiin että syynä oli taas rankkasateet, joiden myötä hävisi kaikki signaalit tv:stä. Nyt hankittiin triplasti tehokkaampi antenni. Täällä maalla missä asutaan on todella huono kantavuus, joka syksy ja kevät täytyy olla vääntelemässä antennia katolla eri suuntaan. Mua niin nauratti kun se oli ihan ennalta arvattavissa että ruudusta näkyy vain pimeää kun syksyn sateet taas alkoivat! Netflix on ollut suosittu kun jotain leffaa ollaan iltaisin kaivattu. Jospa tuolla uudella antennilla näkyisi kaikki kanavat eikä tarvitsisi enää hyppiä katolla vesisateen jälkeen 😉 Kivaa illan jatkoa!

Kilpipiilean pieniä pistokkaita

DSC_4478%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4466%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Yksi kevään merkki meidän kodissa on kun saa upottaa sormet multaan. Taimen alkuja, siemenpusseja sekä pistokkaita siellä täällä. Rentouttavaa puuhaa tuo sormien upottaminen multaan! Otin tuosta kilpipiileastani pistokkaita kun uutta lehteä pukkaa lisää koko ajan. Juurtuivat aika äkkiä ja nyt vain toivotaan että lähtevät hyvin kasvamaan. Kohta saan sitten ihailla useaa piileaa. Yksi kukista on tulossa rempattuun makuuhuoneeseen, laajennan vehreyttä myös ainoaan huoneseen missä ei tällä hetkellä ole yhtään viherkasvia. Tämä kukka on varmasti kaunis näky tummaa seinää vasten..

 

DSC_4460%20%E2%80%93%20kopio.jpg

On ollut niin upea ilma etten ole malttanut olla sisällä ollenkaan vaan aamuisin olen lähtenyt lenkkeilemään. Ihan mahtavat kestohanget joka puolella, olen kävellyt peltoja pitkin poikin ja nauttinut hiljaisuudesta sekä kevään äänistä. Vihdoin talvi on takanapäin ja nyt voi toden teolla alkaa odottamaan kesää <3 Lempivuodenaikaani. En malta odottaa että päästään rakentamaan uutta, isoa kasvihuonetta pihalle. Siitä otettiin seuraavan kesän projekti! Suunnitelmissa on tehdä kasvihuoneesta niin iso että sinne mahtuu myös pieni oleskelutila pöytineen ja tuoleineen. Aaa että. Nyt vain metsästämään käytettyjä ikkunoita lisää että saadaan paljon ikkunoita ympärille. Iloa viikkoosi!

Sisätiloissa taatusti vihertää..

Huomaatteko kuinka päivät ovat pidentyneet? Heräsin tunti sitten tai no eka kerran seitsemältä, laitoin lapset kouluun ja jatkoin unia koska olen kuumeessa ja kamalassa flunssassa. Astmapiippu on ollut taas kovassa käytössä, tuttu kaveri, käsilaukussa aina mukana. Niin kauniin valoisaa oli jo yhdentoista aikaan eikä edes aurinko paistanut. Kaikki odottaa jo kevättä, kai se on pikkuhiljaa itsekin aloitettava kevään odotus. Kauppojen hyllyillä myytiin taimiruukkuja ja muita välineitä taimien kasvatukseen, joten sen innoittamana otin viime kauppareissulla tuuhean timjamin kotiin. Tuoksusta ei mitään tietoa tällä olotilalla, mutta jospa se tuoksu tulis minunki nokkaan viikonloppuun mennessä 😉 Kissan nokkaan tuoksuu kyllä senkin edestä, toinen puskee itseään timjamia ja muita yrttejä vasten 😀 Eilen oli jäänyt sitruuna pöydälle niin sekin kelpasi. Hassu kissa.

DSC_4219%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4234%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4237%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Valoisuuden lisääntyessä huoneisiin, huomaan kaipaavani lisää vihreää huonekasvien muodossa. Jostain syystä peikonlehti ei tykännyt olohuoneen järjestyksen vaihdosta. Tiedän sen siitä kun lehdet menevät keltaiseksi. Voikohan paikka vaikuttaa tuohon kellastumiseen? Monta vuotta jo pysynyt hyvänä ja nyt alkoi nuutumaan. Ruukkukaan ei voi olla liian pieni kun vaihdoin sen viime kesänä. Sen olen huomannut että altakastelevat ruukut ovat mitä parhaimpia peikonlehden kasvattamiseen.

Keittiön tasolla on aloe verat, itse kasvatetut valkosipulit, timjami ja amaryllis sulassa sovussa, samassa läjässä. Minusta paremman näköinen kun laittaa ryppääseen kaikki pienet vihertävät, kuin se että ripottelee niitä sinne tänne keittiöön. Ruukutkin sattuivat olemaan just kaikki eri paria. Se mistä olen eniten iloinen, on minun oliivipuu! Se näyttää selviävän hengissä talvesta ja kasvattaa jo uusia lehtiä. Jihuu! Kuulin että oliivipuu kestää jopa hiukan pakkasta, jos aloittais ensimmäiset ulkoilut pienillä plussakeleillä. Viherpeukalo kiittää ja kuittaa 😉 Ehkä kuitenkin annan suurimman kiitoksen tuolle mun kasvilampulle, sen ansiostahan puu on hengissä. Valoisaa päivää <3

Siinäpä se oli- kesä taputeltu

Jotenkin haikea fiilis tuli pihaa haravoidessa. Siinä vasta tajusin että kesä on ohi. Nopeaa se menikin, niin kuin joka vuosi mun mielestä. Loput kesäkukat otin pois ja istutin callunoita tilalle. Muratit kasvoi kesän aikana niin pitkiksi enkä raaskinut heittää poiskaan, joten kiersin rautalangan ympärille ja siinä saavat vielä odotella pakkaskelejä. Vaikkei pihallamme paljon lehtipuita olekaan, silti haravoimista riittää. Jostain kummasta ne lehdet meidän pihalle lentää ja rakot käsissä saa lehtiä haravoida pois. 

DSC_1928%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1918%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1910%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1887%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1876%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1909%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1903%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1871%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1900%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1889%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Ystäväni kysyi eilen ihan yhtäkkiä että muuttaisinko toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kun juteltiin opiskeluista ja muista tulevaisuuden suunnitelmista. Siinä haravoidessa jäin sitten miettimään asiaa ja tulin aina samaan päätökseen. En missään nimessä. En ollut edes koskaan ajatellut asiaa ennen kuin eilen asian tullessa puheeksi. Lapset tykkäävät omasta koulustaan enkä heitä sieltä voisi ottaa pois. En edes kolmeksi vuodeksi. Enkä voisi ajatella ottavani vuokralaisia omaan kotiin. Muuten kyllä voisin vaikka lähteäkin, opiskelu kun kiinnostais edelleen. Nyt tulee kaksi vuotta viime opinnoista, miten nopeaa tuo aika meneekään. Kirjoitinkin täällä blogin puolella valmistuttuani että haluaisin vielä jatko-opiskella. Täällä kuitenkin elellään ja ollaan ja lapset saavat käydä pientä kyläkoulua ihanien opettajien luokissa <3 Minä lähden opiskelemaan vaikka sitten mummona, mutta nyt ei ole sen aika 🙂

Nyt Emmerdalen seuraan kera viinilasin! Ai juhlinko jotain? Ehei 😀 ..tai joo, sitä kun mies kotiutuu huomenna työreissulta ja ikävä on kova. Meillä kaikilla. Ihana ikävöidä ja odottaa toista kotiin. Näihin mietteisiin hyvää syyskuun viimeistä päivää ja viikonloppuja kaikille! Ens kuussa meillä alkaakin joulun odotus.

DSC_1894%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Vihertävä keittiö

Moikkamoiii! Toivottavasti teillä on ollut kiva päivä. Sen verran omasta päivästä että pääsin tänään ihan yksin shoppailureissulle ja kävin myös kampaajalla. Ah, luxusta, tekipä hyvää pitkästä aikaa. Nyt kuulkaas vihertää, nimittäin meidän keittiössä. Toin ulkoa loputkin yrtit sisälle ennen pakkasia ja ruukkuja löytyy joka kolkasta 😀 Laventelia olin tuohon toiseen ruukkuun istuttavani mutta kyllä tuo enemmän näyttää timjamilta.. Jaa-a, missäköhän meni pieleen. No tuoksuu se timjamiki hyvälle!

DSC_1745%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1755%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1754%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1734%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1748%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Hakusessa oli kasvilamppu oliivipuulle ja istuintyynyt uusiin tuoleihin. Molemmat löysin, joten hyvä reissu oli! Violetti valo ei ehkä ole kaikkein lemppariväri mutta pääasia että puu pysyy hengissä. Paljon se kasvoikin kesän aikana kun sai olla auringon valossa ulkona. Vielä olisi perunamaa kuokkimatta, sitten alkais olemaan syksyn puuhat valmiina. Kasvihuoneesta tuli satoa, mutta osa tomaateista ei ehtinyt kypsyä joten toin vihreät tomaatit sisälle. Hyvin kypsyvät kananmunakennoissa omena seuranaan 🙂 Nyt pikapikaa keittiön puolelle, lapset tulevat ihan just koulusta ja ruoka vielä puolitiessä. Nautitaan syksyn ihanista väreistä ja auringonvalosta!

Senetti- uskomattoman upea kukka!

Moikka pitkästä aikaa! Täällä kesälomalainen ehti koneen ääreen ja sadepäivä kuluu tietokoneella hommia tehden. Olemme reissailleet siellä sun täällä ja ennen koulun alkua olisi tarkoitus käydä vielä lomalla Itä-Suomessa. Loma on ollut kyllä juuri sitä mitä pitääkin, rentoutumista ja oleilua läheisten kanssa matkustellen. Aurinkoa on otettu aina sään salliessa ja sen kyllä huomaa ;D Muutama jo luullut että olen käynyt hakemassa lisärusketusta ulkomailta- ehei, Suomen kesä ja aurinko on minut ruskettanut 🙂 Tänään otin projektiksi kukkapenkkien ruohoamisen ja muutenkin pihan siistimisen. Lomalla kun keskitytään muihinkin puuhiin kuin pihaan, vaikka rakasta puuhaa onkin.

DSC_1140%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1163%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tiedän ainakin mitä kukkia hankin ensi kesäksi. Ehdottomasti lisää kukkaa nimeltä Senetti. Ihan uusi tuttavuus minulle. Niin upea ja näyttävä kukka, kun muistaa vaan kastella ja nyppiä vanhat kukat pois. Tämä kukkii jo toista kertaa näin upeana.

Muutama lukija on siellä kysellyt meidän terassilla olevasta polyrottinki sohvaryhmästä, se on aikoinaan hankittu HobbyHallista. Ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä sohvaan näin kolmen vuoden jälkeenkin. Ihana istuttava edelleen ja mahtuu monta ihmistä kerralla istumaan. Tuolla on monet illanistujaiset vietetty.

DSC_1165%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1157%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1154%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1162%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1143%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1158%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1151%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1184%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Betoniaskartelut taitaa jäädä tältä kesää kun on niin paljon muuta tekemistä, oli tarkoitus tehdä vielä toinen betonipenkki terassille. Kuvassa näkyvät tuikkukipot ovat tyhjillään, muutamaan otteeseen olen vienyt tuikut kippoihin ja aina ne sieltä ihme ja kumma häviää johonkin. Lapsia tietty menin heti syyttämään ja sen jälkeen miestä että mihinkäs mun tuikut on viety 😀 No ei löytynyt syyllistä tästä talosta. Syyllinen oli mustavalkoinen. Mitähän harakka tekee tuikuilla?

Tällä viikolla tulossa vinkkiä miten saada kaapit siistiksi ja järjestykseen, jopa niin että lapsetkin osaavat pitää järjestyksen! Ja leikkimökin sisältä uusia sisustuskuvia sekä kauniista mustasta keinusta <3 Hyvää alkanutta viikkoa!

Diy kasvihuoneessa

DSC_0504%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0508%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

 

DSC_0467%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0469%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0441%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Moikkarallaa! Mitäs teille kuuluu? Päivät menevät niin nopeaa ettei meinaa ehtiä olla sisällä ollenkaan. Kehtaanko edes tunnustaa että ikkunat on edelleen pesemättä, ei vaan malta olla sisällä kun ulkona on noin ihana ilma. Kunnon rusketusraidat tuli ainakin hankittua viime viikolla, hups. Joka kesä sama juttu että unohdun aurinkoon, onneksi oli aurinkorasvat iholla. Joko olette muuten heittäneet talviturkin? Kunhan pääsen mökille niin minäkin uskaltaudun järveen. 

Viime vuonna tekaistiin kuvissa näkyvä kasvihuone kierrätystavarasta. Voin suositella, kannattaa ehdottomasti kokeilla tehdä itse kasvihuone jos vaan ikkunoita ja lautaa löytyy nurkista. Täällä vielä kokoamani ohjeet kasvihuoneen tekoon. Istutin tänä vuonna sinne kolmea erilaista tomaattia, kurkkua, chilipaprikaa ja tavallista paprikaa. Amppeleista löytyy yrttejä. Koko kasvihuone hyötykäyttöön, katosta lattiaan 🙂 Tila meinaa vaan loppua kesken kun tekisi mieli laittaa enemmän taimia kasvamaan. Ehkä mun pitää alkaa hankkimaan lisää ikkunoita, kun mies jo lupautui rakentamaan isomman kasvihuoneen jos vaan ikkunoita hommaan. Näyttää muuten siltä että saadaan omenasatoa tänä vuonna. Jes. Kirsikkapuukin kukki niin komeasti, jospa sieltäkin tulisi jotain maisteltavaa. Leppoisia kesäpäiviä sinne!

En voinut vastustaa..

Lupasin itselleni etten osta yhtään syyskukkaa terassille koska kesäkukat ovat vieläkin täydessä kukassaan.. no kuinkas kävikään kun näin valkoiset callunat Lidlissä. Kolme kassan kautta kotia ja istutuspuuhiin. Ja ostamani syyskukat menevät talven yli, sen isompia asetelmia en talveksi tee, tästä tuli niin kiva! Hain yhden tekemämme pölkkypenkin grillauspaikalta terassille, tällä tavalla sain nostettua yhtä ruukkua korkeammalle ja asetelmasta tuli parempi. Näkymä oven vieressä on nyt tämä.

2.jpg

 

1.jpg

Toisella puolen ovea hortensia kukkii edelleen komeasti, miten raaskin sen kohta ottaa ja istuttaa maahan. Liitutaulukivet ovat tällä hetkellä ilman tekstiä kun Tervetuloa-kyltti toivottaa vieraat tervetulleeksi. Pari vuotta sitten suihkuttelin kivet mustiksi ja olen tykännyt niistä niin paljon että ovat olleet terassille kesät talvet. Ja näkyyhän ne tuolla blogini bannerissakin.

Siitä tulikin mieleeni että olisiko jo aika hieman muokata tuota banneria, aika kauan ollut samana.. hmm.. moni on kyllä sanonut tykkäävänsä bannerista, kiitos vain 🙂 Mutta jotain pientä muutosta se kaipaisi, tekstiä voisin ainakin kokeilla jotain uutta ja ehkäpä kuviakin hieman vaihdella. Mukavaa lauantaita sinne ruudun toiselle puolen! Ai että mä tykkään näistä isoista kuvista!! 🙂

3.jpg

 

4.jpg

Ihastunut

6.jpg

 

7.jpg

 

5.jpg

Ihastunut! No mihin? Tähän kasviin johon törmäsin puutarhalla, verililjapuu nimeltään. Puutarhalta sanoivat että syksyllä kasvin voi siirtää sisälle, toivotaan että kasvi pysyy hengissä ja saan siirtää sen sisätiloihin talven ajaksi. Laitoin vielä yhden muratin ruukkuun liljan seuraksi. Tämä oli se toinen idea minkä nappasin Kalajoen loma-asuntomessukohteen pihalta 🙂

Tänään on saunottu, paljuiltu ja grillailtu. Huomenna sama meno jatkuu, ah, niin ihana kesä!  Miehellä alkoi nyt vasta loma ja ei voisi enää parempia lomakelejä toivoa 😉 Aamulla auton nokka suuntaa kohti kesämökkiä ja järvimaisemia. Odotan jo innolla että pääsen kalaan ja järviveteen uimaan. Nimimerkillä; kahdeksan vuotta sitten viimeksi uinut järvessä ;D Nyt on pakko, ihan pakko uskaltaa. Ei voi enää olla kylmää vettä näiden helteiden jälkeen, eihän?

Rentouttavaa viikonloppua <3

Valkoiset puupölkyt

1.jpg

 

2.jpg

Tämä maalausidea löytyi loma-asuntomessupihoja kierrellessä. Laitoinkin kuvan bongaamistani valkoisista koivupölkyistä yhden messutalon pihalla. Meidän koivupölkyt teimme jo keväällä ja nyt kun sain idean tuolta messuilta vielä maalata ne, niin pysyvät paremmin kuivana ja puhtaana kun istuinosa on maalattu. Sään armoilla kun olivat niin eivät millään kuivuneet vesisateen jälkeen, mutta nyt kun maalasin pinnan valkoisella talomaalilla niin pysyvät paremmin kuivana. Koivusta tehdyt pölkyt ovat kauniit ja noiden päällä lapset tykkäävät aina istua grillauksen ajan 🙂

Me täällä odotamme luomumansikoita, namskis! Omasta maasta on popsittu jo monen monta mansikkaa, mutta sieltä ei riitä pakkaseen asti, joten lasten mummu tulee kohta käymään ja tuo meille mansikoita lisää <3 Mansikkakakkuja ollaan syöty jo pari tälle kesää, mutta vielä voisi yhden tehdä. Mikäs sen parempaa kuin tuoreista mansikoista tehty mansikkakakku!

Vielä iltaan asti aikaa osallistua tähtimaton arvontaan, klik!

Lämpöisää päivää!