DIY- Säilytys legopalikoille

DSC_2228%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2194%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Sunnuntaita! Leppoisaa sellaista. Törmäsin Youtubessa videoon jossa oli tehty pilttipurkeista legoukkojen päitä 🙂 Poika näki videon ja tykkäsi ideasta älyttömästi, joten pakkohan näitä oli kokeilla! Tarvitset vain lasipurkkeja, keltaista akryylimaalia, vettä ja mustaa teippiä, mistä leikata silmät ja suu. Oma akryylimaali oli sen verran tujua tavaraa että sitä piti lantrata vedellä, että sain pyöritettyä maalin lasipurkin sisälle. Lasipurkkien kuivuttua leikellään mustasta teipistä ilmeet legoukkeleille ja purkit ovat valmiit! Minusta näistä tuli tosi kivoja ja lapset tykkäsivät vielä enemmän.

Youtubessa on video minkä mukaan nämä tein. Pojalla on citylegoja aivan älytön määrä ja usein haluaa säilyttää erillään tietyt osat ja ukkelit, joten nämä on siihen tarkoitukseen just hyviä. Ja aivan pienen pienille osille myös tosi kätevät, joita ei meinaa millään löytää isosta legokasasta kun alkaa rakennuspuuhiin. Kannet ajattelin maalata vielä keltaisella spraymaalilla niin saadaan hatut ukoille. Meinaatko sinä kokeilla?

Muutos: Ennen ja jälkeen lastenhuoneen kaappi

Kun tavaroilla on omat paikkansa, on arkiaskareiden tekeminen paljon helpompaa ja hommat sujuu nopeammin. Kodissamme on joka tavaralle oma paikka ja tiedän mistä haen kun jotain etsin. Ainoa huone mikä on ollut kuin sekamelska kaappien osalta, on lastenhuone. Sinne on varsinkin pienimmäinen tunkenut kaapin täyteen tavaroita sikinsokin ja yleensä leikkien jälkeen lelut on laitettu sinne mihin mahtuu. Viimeisestä kuvasta huomaatte mitä tarkoitan 😀 Yhteistyössä Orthexin kanssa laitoimme lastenhuoneen lelukaapit järjestykseen ja jokaiselle tavaralle on nyt oma paikkansa. Valitsin laatikoiksi värikkäät SmartStore Colour -laatikot, tytölle pinkit ja pojalle siniset. Pieninkin erottaa väristä mitkä laatikot ovat hänen, kun ei osaa vielä lukea. Myös muutaman kirkkaan laatikon otin joukkoon, että kokonaisuudesta tuli kiva! 

Laatikoita on montaa eri kokoa ja väriä. Niihin saa myös lisäosia mm. pienempiä lokerikkoja sisäpuolelle joissa on kätevä säilyttää pienempiä tavaroita. Tytöllä on paljon koruja ja muuta pientä, joten lokerikot olivat varsinkin hänelle todella mieluisat! Heti halusi itse järjestää kaapit ja kirjoitti etiketteihin mitä mistäkin laatikosta löytyy. Todella kätevät, itselleni aion ostaa vielä muutaman kirkkaan laatikon lokerikoilla kodinhoitohuoneen kaappiin.

 

DSC_1205%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

 

DSC_1228%20%E2%80%93%20kopio.jpg

On koruille omat paikat, barbit, kirjat ja pelit löytyvät isoista laatikoista ja pienimmät laatikot säilövät itseensä tarrat, barbien vaatteet, pelikortit yms. SmartStoren pienimmän laatikon koko on 21x17x11cm ja tilavuus 2 litraa. Suurin 34x25x16cm ja tilavuus 8 litraa. Laatikoita löytyy myös useita eri kokoja tältä väliltä mm. tämä SmartStoren matalampi laatikko on hyvä A4-arkkien säilytykseen. Laatikoita löytyy kirkkaanakin jos haluaa hillitymmän kokonaisuuden. Meille oli heti selvää että värikkäitä laatikoita lastenhuoneeseen ja lapset ovat tykänneet näistä kovasti.

DSC_1253%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

 

DSC_1219%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1206%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0856%20%E2%80%93%20kopio-vert.jpg

On jotenkin helpottava tunne kun tietää että kaapin sisältökin on siistissä kunnossa, kun muuten tykkään pitää kodin järjestyksessä ja siistinä. Nyt on viimeinenkin kaappi saatu kondikseen. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat. Aika huima ero, vai mitä? 🙂 Lapset ja äiti kiittävät lämpimästi Orthexia <3 Nyt järjestys säilyy ja kaapin oven voi aukaista ilman että saan sydärin 😀 Aurinkoista ja värikästä päivää!

 

Yhteistyössä Orthex Group

Vintiltä tehty löytö- Meikkipöytä

DSC_3550%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Aurinkoista huomenta! Tällaisista löydöistä kuten tämä meikkipöytä, tulee niin hyvälle tuulelle. Löydön teki itse asiassa tyttö, ei äiti tällä kertaa 🙂 Kävimme yhden talon vintillä jossa lasten isovanhemmat ovat säilyttäneet vanhoja tavaroitaan ja tyttö iski silmänsä valkoiseen pöytään ja kysyi mummulta saisiko hän meikkipöydän itselleen. Mummu lupasi ja koska huoneessa oli tilaa yhdelle pienelle pöydälle niin kotiinhan se saapui. Meikkipöytänä ei tosin ole käytössä, vaikka tyttö kovasti haluaisikin jo meikkailla ja leikkimeikit sai synttärilahjaksi.

Mummu kertoi vintillä tarinankin pöydälle. He ostivat pöydän ukin kanssa 70-luvun loppupuolella häälahjaksi saamillaan rahoilla. En hoksannut kysyä oliko pöytä alkuperäisessä kunnossa vai onko sitä jälkeenpäin maalattu mutta kerkeän vielä kysymään myöhemminkin. Pöydän historian ja tarinan kuultuani siitä tuli heti paljon tärkeämpi <3 Tykkään kun huonekaluilla on jokin tarina ja monesti mietin esimerkiksi kirpparilöytöjen kohdalla että millainen tarina huonekalulla mahtaa olla.

DSC_3574%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3543%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3558%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tyttö kävi hakemassa unisiepparini makkarista itselleen ja kyseli kovasti mitä unisieppari tarkoittaa 🙂 Pöydälle ei tarvinnut muuta tehdä kuin pölyt pyyhkiä. Siihen kuului myös iso peili, mutta irroitettiin se pois että ikkunan edusta jäisi avoimeksi. Maalipinta on hyvä ja kultaiset nupit niin passelit kuin olla ja voi! Ihana kun tällaisia aarteita löytyy.

Viettäkäähän kiva sunnuntaipäivä!

DIY- helppo höyhenlamppu!

Tänään kurkataan uusimpaan DIY-juttuun eli höyhenlamppu saapui lastenhuoneeseen. Varjostimessa oli musta tahra joka ei lähtenyt pois, olin jo heittämässä varjostinta roskiin mutta päätinkin sen hyödyntää lastenhuoneessa. Netistä löytyy ohjeita valaisimen tekoon, mutta minä tein varjostimen samalla tekniikalla kuin aikaisemmin tekemäni höyhenkranssit ja -kuuset. DIY-höyhenvalaisimeen tarvitset varjostimen, kuumaliimapistoolin ja valkoisia höyheniä.

DSC_3487%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3479%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3505%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Lapset olivat innoissaan uudesta valaisimesta joka syntyi tunnissa samalla kun lapset askartelivat omia juttujaan. Mies totesi kesken lampputuunailun kun kiinnittelin höyheniä olohuoneen lattialla että pääsiäislamppuako teet? 😀 Reps 😀 Päivän naurut! Hyvin menee pääsiäislamppunakin kun sopivasti pääsiäinen tulossa ja höyhenet kuuluu asiaan, mutta kyllä tämä jää käyttöön pääsiäisen jälkeenkin 🙂 Leppoisaa aprillipäivää ja huhtikuun ensimmäistä!

Kirkkaanpunainen sisustuksessa

29.jpg

 

30%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Pakko oli lähteä Syhin haasteeseen mukaan kun hän kysyi löytyisikö meiltä värejä viikon jokaiselle arkipäivälle. Kiva ja erilainen haaste. Ja kyllähän meiltä värejä löytyy! 🙂 Aloitetaan heti kirkkaimmasta ja räikeimmästä eli punaisesta, se sopii hyvin piristykseksi tähän harmaaseen tiistaipäivään, eikö. Kirkkaanpunaista löytyy lastenhuoneesta Bestå-kaapiston oveista ja väri onkin ollut mieluinen ja energiaa antava! Retrovaunut löytyi kirppikseltä. Myös punainen retrokello ja pallokuviollinen salkku pilkistää hyllyn päältä 🙂 

Väriä viikkoon- haasteen tarkoituksena on siis napata joka arkipäivälle väri omasta kodista ja valokuvata se blogiin. Viisi väriä viiden päivän ajan. Ja haastaa joka päivä joku mukaan. Tänään haastan blogin Heinässä heiluvassa. Lähdetkö Laura väriviikkoon mukaan? 🙂

DIY-säilytyspurkit

Mattamustaa spraytä, lasipurkkeja kansineen (kurkkupurkkeja, hillopurkkeja tms.) kivat nupit ja porakone, siinä tarvittavat välineet. Meillä lapsilla, varsinkin tytöllä on todella paljon kaikkea pientä tavaraa ja mistään ei voi luopua, kaikki pitää säilyttää. Onko tuttua? 🙂 Oli siis keksittävä pikkutavaroille paikka. Korulaatikot on jo aivan täynnä. Pinnejä, hiuslenksuja, käsikoruja, kaulakoruja, nilkkakoruja..niitä löytyy 😀 Yritin muistella että ei minulla vaan tuon ikäisenä ollut noin suurta koruvarastoa, tyttö on vakaasti sitä mieltä että kyllä prinsessalla pitää riittävä määrä koruja olla 😉 Niimpä niin! 

26.jpg

28.jpg

Nyt lopuille tavaroille löytyi paikka ja ajattelin tehdä vielä muutamia purkkeja lisää kun nuppeja vielä jäi. Kunhan ensin saadaan tyhjennettyä parit lasipurkit 🙂 Tänään on luvattu aurinkoista säätä melkein koko Suomeen, nautitaanhan ihanasta päivästä <3

Oikein hyvää viikonloppua!

27.jpg

 

 

 

 

Liitutaulutarra+magneettitaulu

31.jpg

30.jpg

Magneettitaulun ostin viime shoppailureissulta Ikeasta ja päällystin sen liitutaulutarralla, helppo ja nopea DIY. Lastenhuoneessa se sopiikin hyvin yhteen samaiselta reissulta ostetun punaisen kaapiston kanssa. Lapset voi omia piirustuksia ja askarteluja kiinnittää magneeteilla tauluun ja myös liidut löytyvät kaapista jos haluavat piirtää. Tyttö opettelee kovasti kirjoittamaan ja oppikin jo viisivuotiaana aakkoset ulkoa 🙂 Saa nyt tähän kirjoitella omia tekstejään.

Meillä lapset ovat niin innostuneet piirtämisestä että saan taas kohta tuoda A4-kopiopaperia lisää kaupasta. Ostan yleensä aina paperia ison pakkauksen, niiin siitä riittää minulle koulujuttujen tulostamiseen ja lapsille piirtämiseen. Huomaatteko rairuohokin kasvaa niin vauhdikkaasti että tuota pitää kohta jo leikata! Joko siellä on pääsiäistä laitettu? Lupasin lapsille että ensi viikolla laitetaan tipusia ja koristuksia rairuohon lisäksi. Kivaa viikonlopun jatkoa!

Kaappikokonaisuus

Räväkkä kirkkaanpunainen kaappikokonaisuus kotiutui lastenhuoneeseen! I-H-A-N-A. Kokovalkoisia Bestå-kaappeja lähdettiin ostamaan, mutta kun näin alennuksessa kirkkaanpunaiset ovet (2e/kpl) niin muutin mielen ja otin kärryyn punaiset ovet ja valkoiset rungot. Ajattelin että kotona tuunaan ovet uuteen väriin. Tarkoitus oli siis itse päällystää ovet DC fix kalvolla, mutta nyt kun ne kasattiin tuohon omalle paikalleen niin ovet jäävätkin punaisiksi, tuovat niin kivasti piristystä huoneeseen! Leveyttä kaapeilla on yhteensä 180cm ja alle satasella saatiin koko paketti pomppusaranoineen, kyllä kannatti!

24.jpg

23.jpg

Myös pari Bråkig kulhoa lähti matkaan, ne näkyykin tuossa tason päällä. Ja lastenhuoneestahan löytyi jo jotain punaista väriä kaapiston kaveriksi mm. nuken vaunut, kello ja salkku. Arvatkaa vaan miten mielissään lapset olivat uudesta punaisesta kaapistosta ja ihan itse järjestivät omat tavaransa hyllyihin ja pitävät ne jopa järjestyksessä 🙂

22.jpg

21.jpg

Tytön synttärilahja

Meidän prinsessalla on kohta synttärit ja hän toivoi nukkekotia syntymäpäivälahjaksi. Googletin ja etsin sopivaa nukkekotia ja tällaiseen päädyin. Eikö ole aika söpö? Plussaa siitä että ovet saa kiinni ja kalusteet tulevat mukana. Minulla olisi kyllä varastossa laatikollinen omia vanhoja nukkekodin kalusteita, ihanan retroja, väriltään oranssi 😀 Sopisikohan ne tuonne 😀  

Ajattelin jo valmiiksi kasata nukkekodin kun se saapuu postissa ja sitten paketoin talon kääreisiin. Tyttö on varmasti aivan onnessaan kun avaa paketin synttäripäivänä! Minäkin jo odotan että pääsen leikkimään.

nukkekoti.jpg

Kuvat lainattu www.verkkokauppa.com

 

 

MUKAVAA PÄIVÄÄ <3

 

 

Uudistunut lastenhuoneen nurkkaus

5%20%E2%80%93%20kopio.jpg

2%20%E2%80%93%20kopio.jpg

1%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tyttö sai mieluisen joululahjan kun kuusen alta paljastui uusi päiväpeite ja tyyny omaan sänkyyn. Pääsimme tekemään yhteistyötä Nordic Collectionin kanssa ja valitsin suloisen Pöllö-päiväpeitteen ja koristetyynyn pukinkonttiin. Etukäteen en kertonut tytölle mitään ja kovin iloinen yllätys olikin paketin aukaistuaan. Edellinen päiväpeitto jäi lyhyeksi kun sänkyä jatkettiin tytön kasvettua. Nyt saa taas sängyn hyvin pedattua kun sängyssä on oikean mittainen peite, mitoiltaan 140x200cm. Välillä vieressä nukkuu myös pikkuveli, joten tilaa pitää olla. Poika kun ei suostu omassa sängyssä nukkumaan ollenkaan. Joko äidin ja isin vieressä tai isosiskon 🙂

4%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Minusta lastenhuoneessa pitää olla väriä ja ihastuin koristetyynyssä marokkolaiseen kuviointiin ja kun näin Nordic Collectionin etusivulla Pöllö-peitteen, niin päätös oli sillä selvä. 5-vuotias neitokainen on kovin tarkka omista tavaroistaan ja ilomielin otti tekstiilit huoneeseensa eli hyvät valinnat tein. Reipas tyttö haluaa aina itse siivota huoneen ja vaatteita saattaa vaihdella viisikin kertaa päivässä. Leikkii balleriinaa ja kovasti haluaisi balettikouluun. Taitaa kaikilla tytöillä olla tuossa iässä samoja juttuja 🙂 Ja Robin on niin ihana!! Lapset saivat ison kasan joululahjoja ja oli siellä se toivottu idolin levykin. Alla olevassa kuvassa vielä näkymä olohuoneen puolelta lastenhuoneeseen, nyt voi oveakin pitää auki kun huoneen näkymä on tämä. Kiitos Nordic Collectionille kauniista tekstiileistä! Täältä voi kurkata muitakin heidän tuotteitaan.

3%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Postaus tehty yhteistyössä Nordic Collectionin kanssa.

Joko teillä siellä on joulu ohi? Itse en millään tahtoisi päästää irti joulusta, mutta pakko kai se on 😉 Meidän joulusta ajattelin laittaa vielä kuvia, siitä sitten vaikka seuraavassa postauksessa, palataan silloin! MUKAVAA VIIKONLOPPUA!