DIY- Oleskelutila sekä kasvihuone

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saimme kuin saimmekin tähän vaiheeseen kasvihuoneen! Jes! Tällä hetkellä se on enemmän oleskelutilana ja olen ripustellut lyhtyjä ja valoja katosta roikkumaan. Siellä voi viettää aikaa kun ilta hämärtyy. Kasvihuone on muuten valmis, mutta pariovet ja kuisti vielä puuttuvat. Nekin tehdään tässä kun keretään ja mies palaa työreissulta kotiin.

Tarkoitus oli käyttää kierrätystavaraa niin paljon kuin pystytään. Aika hyvin siinä onnistuimme. Osa laudoista ovat vanhoja sekä runkoa ja kattopalkkeja tehtiin vanhan rakennuksen purkuosista. Kattopalkit halusin jättää puunväriseksi, koska minusta tuo kulunut puu on kauniin näköinen. Muut laudat maalasin valkoisella. Ikkunat saimme ilmaiseksi. Katto on tehty viiden euron pellin palasista ja lattiamateriaali haettiin kaupasta, joka on kyllästettyä höyläämätöntä lautaa. Rahaa kului kasvihuoneeseen n. 300 euroa (maalit, ruuvit, harkot, lankut jne.), ei minusta paha kun ajattelee miten ison kasvihuoneen sillä saimme. Pariovet teemme vielä itse kunhan ehdimme, ikkunat niihin löytyykin jo valmiina. Sen verran täytyy hakea lautaa kaupasta että saadaan ovet tehtyä ja asennettua paikoilleen.  Varastossa olisi ollut vanhoja peiliovia, mutta tila pimeni liikaa kun testasimme yhtä ovea tuohon aukon kohdalle, joten päädyimme oviin joihin tulee lasit (vanhat ikkunat), niin pääsee valoa enemmän sisään. Mutta mitäs te tykkäätte? Keskeneräinenhän se vielä on mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa kuvaa 😉

Sinulle on postia!

 

 

 

Sain ohiajavilta hymyileviä katseita kun yksi ilta työnsin postilaatikon multaa täyteen ja aloin istutuspuuhiin. Kyllä siinä vähän itseäkin nauratti, miehestä puhumattakaan. Meillä oli yksi ylimääräiseksi jäänyt postilaatikko ja kun naapuri irroitti omansa niin pitihän siihen aukon tilalle jotain keksiä. Maalasin mattamustalla sprayllä ensin laatikon. Maahumala on kasvanut älyttömästi siitä kun humalan istutin. Minusta kaunis näky ja tuo postinjakajallekin varmasti iloa!

Syksyllä voi hyödyntää asetelmissa metsän antimia ja talveksi istuttaa vaikka kanervat postilaatikkoon. Aluksi oli tarkoitus tehdä tämä leikkimökin oven eteen, mutta tuossa se oli niin hauska että saa jäädä siihen. Ja onhan tuo paljon kivempi kuin pelkkä tyhjä kohta postilaatikon vieressä.

Mutta nyt kalastuspuuhiin! Meillä mies innostui uudesta sähköperämoottorista niin paljon että ollaan joka ainut ilta oltu kalassa. Siinä itsekin rentoutuu kun ei tarvitse pörinää kuunnella vaan saa keskittyä täysin maisemien katseluun ja kalastamiseen, ilman isoja ääniä. Kätevä vekotin. Tykkään kovasti kalastaa ja tunnit vierähtävät nopsaan eteenpäin kun pääsen veneeseen. Kohta taas lähdetään kunhan saadaan lapset mummulaan siksi aikaa. Mukavaa iltaa!

Ilo irti viimeisistä kesälomapäivistä

 

DSC_6263%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Jo pienenä kun asuimme ulkomailla ja tulimme Suomeen kesäisin, odotin innolla mökkireissuja. Se tunne joka valtaa sydämen auton kääntyessä soraiselle mökkitielle, kun tietää mökin häämöttävän enää muutaman minuutin ajomatkan päässä. Se on jäänyt 6-vuotiaalle hyvin mieleen ja ihaniksi muistoiksi. Olen aina haaveillut omasta kesämökistä järven rannalla, varmasti ihan sieltä pienestä asti. Mies on yhtä mökki-ihminen kuin minäkin ja olemme päättäneet että joskus se on se oma kesämökki, jonne ajellaan sitä soraista tietä pitkin. Ehdottomasti järven rannalla, josta pääsee veneellä soutelemaan milloin tahansa tai pulahtamaan järveen suoraan saunasta.

 

DSC_6215%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6173%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6191%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6146%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Ei sen tarvitse olla mikään luxusmökki. En tarvitse sisälle juoksevaa vettä enkä sähköjä, riittää kunhan siellä on pieni takka joka lämmittää ja nukkumapaikat meille jokaiselle. Ulkohuussi ja sauna. Terassi, jossa voi nauttia aamupalan auringon noustessa ja illalla katsoa samaiselta terassilta auringonlaskua. Sellainen pieni haave <3

 

DSC_6195%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6179%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6151%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6160%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6165%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Meidän perheen viimeisiä lomapäiviä vietetään tällä viikolla. Vaikka olimme päättäneet olla viimeiset lomapäivät kotosalla, (nurmikonleikkuuta, kasvihuoneen maalausta jne.) poikkesimmekin suunnitelmasta ja mökkielämä vei voiton. Kiitos taas ihanat ystävät kun saamme mökin käyttöömme! Kotityöt niin sisällä kuin ulkonakin kerkeää hoitaa ihan hyvin ensi viikolla. Pitkäksi kasvanut nurmikko ei haittaa ketään kun ei olla kotona. Aion ottaa niin rennosti kuin olla ja voi, enkä murehdi mistään tulevina päivinä! Sääennustekin näyttää aika hyvältä seuraaville parille päivälle, joten uikkarit mukaan ja menoks. Luvassa ihanaa rauhaa, kalastusta sekä terassilla istuskelua auringonlaskuun. Mökkielämää. Hyvää yötä ja iloa huomiseen päivääsi!

Sinisten esineiden viehätys

DSC_5855%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5857%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5853%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5847%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kirjoittelen mökiltä takkatulen ääreltä. Järveltä käy niin kylmä tuuli ettei ulkona tarkene olla, mittari näyttää tällä hetkellä +9C. Enpä muista milloin heinäkuussa olisi ollut näin kylmä. Pipon ja takin pakkasin matkaan.

Kylmyys ei haitannut uimareita eilen illalla, kaikki muut menivät uimaan paitsi allekirjoittanut. Katsoin saunan ovelta menoa, hampaat kalisi jo pelkästä ajatuksesta hypätä jäiseen veteen.

Miehet lähtivät äsken kalaan, vettä tulee taivaan täydeltä eikä näytä sade haittaavan. Kerran kun mökille päästään niin kalastetaan, oli sää mikä tahansa! Oikea meininki! Pikkumieskin laittoi liivit päälle ja hyppäsi mielissään veneen rattiin. Veneen ohjaus on älyttömän jännää puuhaa.

Luonnonkukkia saan päivittäin tytön keräämänä ja laitoin kimpun kuvissa näkyvään siniseen maljakkoon. Maljakko on Helena Tynelllin suunnittelema, jonka sain lahjaksi. Sininen on tullut takaisin omaankin sisustukseen pieninä ripauksina. Hankin makuuhuoneeseen jopa siniset koristetyynyt! Minä joka ennen inhosin sinistä missään muodossa. Yllättävän hyvin sopivat uutta tummanharmaata seinää vasten. Nyt pipo päähän ja ulos kurkkimaan näkyykö kalastajia. On tämä mökkielämä vaan niin rakasta touhua <3 Ihana kun on ihmisiä jotka antavat oman mökin käyttöömme kun ei omaa ole. Mukavaa torstaita!

 

 

Terassin muutos- täydellinen harmaa

Takaterassin muutos on ollut mielen päällä jo pitkään, itse asiassa yli neljä vuotta. Teimme koko talon pituisen terassin takapihalle painekyllästetystä laudasta ja tarkoitus oli seuraavana kesänä öljytä terassi. Jostain syystä se jäi, joka kesä. Vuosia mentiin eteenpäin, laudat alkoivat tummumaan sekä epätasaisia läikkiä tuli sinne tänne. Katolta tippuneet lumet, noki ja havupuista tuulen mukana tulleet roskat tekivät tehtävänsä. Terassi ei ollut enää kauniin näköinen vaikka jynssäsin sen putipuhtaaksi joka kevät.

Yhteistyössä Eskaron kanssa päätimme öljytä terassin kelonharmaalla joka osoittautui täydelliseksi valinnaksi. Kiitollinen olen Eskaron väelle kun suosittelivat terassillemme tätä sävyä! Itse en olisi hoksannut valita kelonharmaata tummuneen terassin käsittelyyn. Saimme sillä kaikki epätasaisuudet ja tummuneet kohdat piiloon ja terassista tuli kuin uusi. Olen tässä pari päivää vain ihastellut muutosta. Naapurit kävivät katsomassa lopputulosta ja hekin ihastuivat sävyyn niin paljon että tekevät saman käsittelyn omalle terassille. Terassi-ja kalusteöljy kelonharmaa on vakiosävy Eskaron valikoimissa. Jälleenmyyjät löytyy täältä. Nyt pieni kuvatulva uudistetusta terassista, olkaapas hyvät 🙂

 

DSC_5818%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5805%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5761%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5770.jpg

 

DSC_5815%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5754%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5703.jpg

 

DSC_5717%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5745%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5683%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5678%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5674%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5689%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5827%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

terassi%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Etuterassi on suunnitelmissa käsitellä samalla sävyllä ensi vuonna laajennuksen jälkeen. Poistimme jo kaiteet sieltä ja laajennamme terassialaa muutamalla neliöllä. Siten molemmat terassit saadaan samansävyisiksi ja sointuvat hyvin julkisivuun sekä katon väriin.

Yllä olevassa kuvassa terassi ennen käsittelyä. Siis apua minkä näköinen se oli! Kuvasta huomaatte miten epätasainen ja likaisen näköinen pinta oli ennen. Käsittelin terassin yhteen kertaan ja pinnasta tuli juuri sellainen kuultavan kaunis harmaa, mitä toivoinkin. Jos haluaa vielä syvemmän harmaan sävyn niin terassin voi käsitellä kahteen kertaan. Ruuvasin harjan varteen pensselin kiinni ja muutamassa tunnissa oli koko alue sudittu. Vinkkinä terassin öljyäjille että kannattaa ehdottomasti sutia lauta kerrallaan. Pinnasta tuli todella siisti ja tasainen tällä konstilla. Kun terassi oli kuivunut ja katsoin aherruksen jälkeen lopputulosta, sanoin ääneen miehelle että käsittely olisi todellakin pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Ihan huikea muutos mielestäni eikä terassia uskoisi samaksi! Mukavaa alkanutta viikkoa! Täällä joku on niin täpinöissään uudesta terassista että tepastelen tämän tästä takapihalla.

 

DSC_5735%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Yhteistyössä Eskaro.

Omakotitalon piha

DSC_5624%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

leikkim%C3%B6kki%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5633%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5632%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5620%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5611%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5626%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Aina on joku projekti kesken taitaa olla jokaisen omakotitaloasujan motto. Ainakin meillä. Joka kesä meillä on jokin projekti meneillään, viime viikolla aloitimme kasvihuonetta. Toiseksi viimeisestä kuvasta näkyykin tämänhetkinen tilanne, hyvällä mallilla ollaan! Ehkäpä jo ensi viikolla pääsisin sisustamaan kasvihuonetta. Lattian materiaali on vielä vähän hakusessa laitammeko hiekan päälle laattoja vai teemmekö lattian kyllästetystä laudasta. Muuten projekti on edennyt suunnitelmien mukaan. Isoja ikkunoita tulee yhdeksän kappaletta kasvihuoneen seiniksi. Kattoa myös mietimme vielä että teemmekö valokatteesta vai tiilikuvioidusta pellistä. Seinät ovat melkein kauttaaltaan lasia joten vaikka katto olisikin peltiä, saa taimet kasvaakseen tarpeeksi valoa seinien kautta. Ostin ihanan bambupenkin Granitista kasvihuoneeseen, raaskinkohan viedäkään penkkiä ulos. Tällä hetkellä se majailee makkarissa sängyn päädyssä ja sopisi hyvin myös sinne.

Omakotitalon pihalla ei taatusti lopu hommat kesken eikä tarvitse miettiä tekemistä! Lauantaiaamu alkoi nurmikon leikkuulla ja trimmerin pörinällä. Sen jälkeen aloin nyppimään kivetykseltä rikkaruohoja. Niitä oli oikeesti niin paljon että mietin jo muuta vaihtoehtoa miten saan rikkaruohot pois kiviltä. Joskus olen saanut vinkin että kiehuvalla vedellä tai etikalla lähtevät, sitä taidan kokeilla seuraavaksi. Aivan älytön määrä tullut rikkakasveja viikon sisällä.

Eilen kävin nostattamassa vauvakuumetta entisestään kun näin tulevan kummityttömme ensi kertaa <3 Voi miten suloinen pieni kaksiviikkoinen! Olisin voinut nuuskutella vauvaa vaikka kuinka kauan. En enää muistanutkaan miten pieniä meidänkin lapset ovat olleet. 62 cm vaatteet näyttivät niin mineiltä ostaessani vauvalle tuliaisia ja nehän oli vielä isot prinsessalle. Vauvakuume on jatkunut siitä asti kun synnytin kuopukseni eikä eilinen vierailu sitä yhtään vähentänyt, lisäsi vaan <3

Mutta nyt menoksi! Grilliherkut kaupassa kutsuu sekä palju odottaa pulahtajiaan. Tekee niin mieli suomalaisia uusia perunoita että pussillinen täytyy hakea grilliherkkujen lisäksi. Vielä kun saisi suomalaisia mansikoita, nam nam. Viettäkäähän tekin mukava päivä!

Paperiservetit jäälyhtyihin

 

DSC_3864%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3878%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29-h

 

DSC_3871%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tänään pidetään peli-ilta mummulassa (täällä pelihullu mielissään ;D) ja pelaillaan porukalla pelejä saunan jälkeen. Pihasaunassa on ihana tunnelma näillä pakkasilla kun kynttilät loistavat sisällä ja pakkanen paukkuu ulkona. Loppiaisenakin voi sytytellä pihan täyteen kynttilöitä. Aurinko paistoi koko päivän ja päivän hämärtyessä iltaan tuli niin kaunis sininen hetki että piti ihan kamera viedä tuonne pakkaseen että sain sinisestä hetkestä napattua kuvan. Jäälyhdyt tulevat valmiiksi muutamassa tunnissa näillä pakkasilla ja pinnasta tulee huurteinen, kun vesi jäätyy niin nopeaa. Kokeilin ekaa kertaa serveteillä koristeltuja lyhtyjä, joita on näkynyt tänä talvena paljon. Huurretähdet syntyivät jäänpintaan asettelemalla servetit lyhdyn reunoille ja suihkuttelemalla suihkepullolla vettä päälle. Helppo ja kaunis koristus.

Mummulassa on vielä ihan joulu, kuuset ja kaikki ja kun täällä meillä on jo joulujutut kerätty pois, niin onpa mukava mennä muistelemaan joulun hetkiä tuonne mummulaan ja syömään torttuja 🙂 Jaksaa sitten taas odottaa 11 kuukautta seuraavaan 😉 Älkää nyt pitäkö mua ihan pöpinä, on niitä pahempiakin jouluhulluja 😀 😀 Mitäs teillä on suunnitelmissa tänään? Hyvää loppiaisiltaa!

Pakkasen purema

DSC_3832%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3814%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3837%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3840%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3845%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3858%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3861%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Mitä mainioin päivä heittää tekstiilit ja patjat kartanolle. Mittari näyttää vain -25 C, mutta aamulla Iltalehteä lukiessani mietin miltä tuntuisi tuo -41,7 C joka mitattiin viime yönä Muoniossa. Voi apua sanon minä. Lähteekö autot ollenkaan käyntiin, miten ihmiset pääsee kulkemaan? Entä postinjakaja jakamaan postit? Joskus nuorena jaoin itse postia ja ”pahimpina” talvina oli pakkasta -30 C, ei siinä auttanut kuin laittaa paljon villavaatetta päälle, autosta ikkuna auki ja postilaatikoille. Siinä parin sadan laatikon jälkeen oli jäässä niin näpit kuin varpaatkin. Muutamaan kertaan tuli mietittyä että kaikkeen sitä ryhtyy. Hyrr! Joo mutta siis tänään meillä lentää kaikki tekstiilit ulos (kukahan ne tarkenee hakea pois :D) ja myös lasten pehmolelut saa lumipesun. Täytyy vain hoitaa homma ennen kuin tulevat koulusta kotiin ettei äiti saa vihaisia katseita kun kaverit on lumihangessa.

Mies oli aamulla päästänyt kissan ulos ja yleensä se olen minä joka päästän kissan ulos aamuisin. Näillä pakkasilla tarkenee olla just sen 4 minuutin pissareissun ulkona. No reppana unohdettiin sinne 20 minuutiksi ja tuli kiireen vilkkaa sisälle kun ovi aukaistiin. Pääsi kyllä heti lämpöiseen sänkyyn viltin päälle nukkumaan, mutta katseesta näki ettei ihan tykännyt noin pitkästä ulkoilusta 😉 Olen muutenkin tarkka ettei kisu pääse pimeällä ulos kun täällä on ilveksiä ja kettuja.

Pakkasista huolimatta toivoisin olevani tällä hetkellä Lapissa. Ai miksikö? No ne revontulet! Haluaisin niin nähdä ne. Koskaan en ole livenä nähnyt revontulia, olen vain kuvista ihaillut toisten ottamia kuvia. Olen aivan varma että aika pysähtyy siihen hetkeen kun revontulet ilmestyvät taivaalle. Aika helppoahan toive olisi toteuttaa, auto alle vain ja Lappiin. Eri asia sitten että sattuuko ne revontulet just silloin kohdalle 😉 Huurteista pakkaspäivää! Minä jatkan takkatulen äärellä haaveilua.

Joulu tulee myös pihamaalle..

DSC_3385%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

DSC_3424%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

DSC_3353%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

DSC_3421%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

Koti on koristeltu jouluun. Sisällä sekä ulkona on valoja ja yllättävänkin paljon punaista tänä vuonna! Aatelkaa minun oli pakko saada jopa punaiset pussilakanat sänkyyn, joten todellaki tämä emäntä on hurahtanut punaiseen väriin joulun kunniaksi 😉 Veikkaanpa että joulun jälkeen meillä lähtee kuitenkin punaiset jutut kaappiin ja palataan taas normiväreihin. Ihana vähän hullutella räiskyvillä väreillä. Edes kerran vuodessa.

Sidoin pikkulinnuille kauralyhteen paviljonkiin, mutta kukaan ei ole siihen koskenut. Osaatteko sanoa missähän vika? Tämä on jo toinen talvi kun lyhde on pelkästään koristeena. Viimeksi ei ollut edes `tonttuja` lähettyvillä jos niiden takia linnut eivät uskalla tulla syömään 😀 No kaunis se on koristeenakin. Ulkona on vielä lumista, voi kunpa joulunakin saataisiin nauttia talvisesta säästä. Aattona lämmitetään pihasauna ja palju, oli pakkasta tai ei. Tämä on jo perinne. Ja aamusauna sekä vastapaistetun kinkun tuoksu, ai että odotan että nämä viisi yötä menis nopsaan! Ihan pian se on täällä. Hyvää joulun odotusta jokaiselle siellä ruudun toisella puolen <3

 

 

Taianomainen tunnelma..

DSC_3462%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Rakastan asua maalla, täällä peltojen ja metsien läheisyydessä. Parina aamuna heti ulko-oven avattuani on ollut tämä kaunis maisema vastassa. Pakko oli ikuistaa muutamat kuvat pinkistä taivaasta ja usvasta, joka oli niin sankkaa ettei hetken päästä näkynyt pellon takana olevia puitakaan. Sumua oli joka puolella. Täällä on välillä niin rauhallista ettei sillä samaisella kävelyreitilläkään jonka teen melkein joka päivä, tule ainuttakaan autoa taikka ihmistä vastaan. Toiset tykkäävät vilinästä ja hälinästä, minä tykkään tästä <3 Ihana kun meitä ihmisiä on erilaisia.

Erilaisuudesta tulikin mieleen eilinen keskustelumme. Sain ystävältäni paluuviestin Nähdäänpä seuraavan kerran sitten loppiaisena! kun laitoin meidän joulukuusesta kuvan. Meidän omaa huumoria, hän kun ei tykkää joulusta yhtään ja kuten tiedätte minä taas olen täysin hullaantunut jouluun <3 Piti ihan vähän kiusata toista joulukuvalla. Tuo samainen ystävä on tulossa tänään käymään, toivottavasti ei heti ovella pyörry meidän joulutunnelmasta, kuusesta puhumattakaan 😉 Naurettiinkin että saa nähdä milloin käännytän hänet jouluihmiseksi, viimeksi sain jopa muutamat joululaulut soittaa Suvi Teräsniskan tuotannosta ;D

DSC_3358%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3478%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3284%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Eikös olekin kauniit maisemat <3 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.. Taianomaista ja valkeaa viikonloppua!