Tunnelmavaloja pimeneviin iltoihin

Moikkamoi! Blogini ilme on muuttunut CASAn uudistuksen myötä yksinkertaisemmaksi ja selkeämmäksi. Uutta blogipohjaa tässä parhaillaan opettelen, saa nähdä miten tämä eka postaus onnistuu. Olen tällä hetkellä reissun päällä, kunhan kotiudun niin pääsen muokkaamaan sivuja lisää ja tallennan some-kanavat ymt. sivuille. Nyt täytyy jo sanoa että tykkään uudistuneista sivuista, pientä hienosäätöä vielä vaativat.

Tunnelmavalojen määrää olen pikkuhiljaa lisännyt eri puolille kotia. Tekemäni pallovalot roikkuvat vuodesta toiseen vierashuoneen seinällä, mutta nyt laitoin valotkin päälle. Kynttilöillä ja takkatulen lämmöllä on tunnelmoitu yksi jos toinenkin ilta jo heinäkuun puolella. Elokuussa taitaa olla ihan jokapäiväistä tuo kynttilöillä tunnelmointi. Oletteko huomanneet miten hämärää iltaisin on? Toissailtana jätin yövalon päälle lapsille kun ei meinannut enää kymmenen jälkeen nähdä mitään ilman valoa.

Nyt iltapalalle ja hotellin pehmeisiin lakanoihin nukkumaan. Ihana herätä aamulla valmiiseen aamupalapöytään. Luxusta äipälle! Ihanaa huomista viikonloppua <3

 

Vierashuoneen kevättä

DSC_4482%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4471%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4488%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Sunnuntaimoikat sinne ruudun toiselle puolen! Sateinen sunnuntai on saanut pysyttelemään sisällä, paitsi lumityöt täytyi aamulla tehdä. En vieläkään saanut kolaa varastoon, voihan lumisade.. Kevät on mielessä, ainakin sisustuksen saralla ja pienillä, vaaleilla muutoksilla sain heti raikkaampaa näkymää tilaan. Vierashuoneen päiväpeitteen vaihto valkoiseen ja pellavaa ikkunaan eikä se sen ihmeempää tarvinnut. Kaikki taljat olen kerännyt varastoon, mutta tuo harmaavalkoinen talja sai vielä jäädä ihastuttamaan petaukseen.

Lauantaina oli taas vuorossa pihasaunaa ja siinä samalla haaveiltiin lämpimistä keleistä jolloin voi nauttia kylpytakit päällä iltamyöhään terassilla tunnelmasta. Sytyttää nuotioon tulet ja paistaa nuotiomakkaraa ja jutella mukavia miehen vanhempien kanssa. Meidän viime kesän peruslauantait 🙂 Ikävä on kesää. Juuri kun olin kertonut tänne miten pitkältä tämä talvi on tuntunut, niin mies töistä tullessaan sanoi ihan samaa! Tiedän kyllä syynkin siihen. Toisesta kun on viikon erossa, aika tuntuu pitkältä ja siksi myös tämä talvi on ollut erityisen pitkä meille. Tiedän että kun kesä tulee ja saa olla ulkona enemmän sekä lapsillekin löytyy enemmän aktiviteettia niin aika ei enää tunnu niin pitkältä. Viime kesä oli juuri sellainen.

Olimme risutalkoissa naapurissa viikonloppuna ja huomasin siinä risuja kerätessä koivunoksissa pieniä silmuja. Kohta vihertää, ei mene kauaa enää <3  Vieläköhän ehtii rairuohon kylvämään? kysyy jokavuotinen matti myöhäinen. No on mulla tuossa herneenversoja rivissä, koristellaan ne jos ruoho ei enää ehdi. Toivottavasti teillä on siellä keväisemmät ilmat, mukavaa sunnuntaita!

Edullinen mattolöytö

DSC_4392%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Voiko jättää huomioimatta näin kauniin kuviollista mattoa? Kaunis marokkolaistyyppinen kuvio ja hapsut reunoilla saivat minut ottamaan maton Kärkkäiseltä matkaan eikä kyllä hintakaan kirpaissut 😉 Alle kakskymppiä, aika edullinen hinta mielestäni. Vierashuoneen lattialla olikin sopiva paikka tälle pyöreydelle.

Tämä taitaa olla tällä hetkellä ainut huone kodissamme missä ei remontoida tai vaihdella järjestystä. Tekis mieli mennä huoneeseen, laittaa ovi kiinni ja unohtaa epäjärjestys muualla kodissa. Tulla sitten ulos kun kaikki on valmista. Okei, no saunan lauteilla onnistuu myös rentoutuminen.

Remonttireiskalla (lue: mulla) on ehkä liian kiire saada valmista. Kun monta huonetta on muutoksen alla ja miehenkin apua tarvii just silloin kun toinen on kaukana töissä, niin ei se auta kuin odotella. Eikö mulle ois voitu suoda hieman enemmän kärsivällisyyttä eikä kaikki mulle heti nyt-luonnetta 😀 Kanssasisaria?

 

DSC_4386%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4389%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Voi miten ihanaa sitten kun kaikki on valmista ja saa vain ihailla muutosta. Makuuhuoneen seinistä ei muuten tulekaan vihreitä vaan paljon tummempaa! Haluan huoneesta tunnelmallisen ja hämyisen, joten päädyin eri väriin. Myös valaisimet lähtevät muutoksen myötä vaihtoon sekä ovi tehdään itse. Saa nähdä miten mun visiot toteutuvat koska vielä ne ovat vasta suunnitteluasteella 😉 Näihin remppamietteisiin ihanaa viikonloppua!

 

 

Meidän kodin sisustustyyli

Eteinen%20%E2%80%93%20kopio-tile%20%E2%8

Vierashuone%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Jos saisit kuvailla kotisi sisustustyyliä vain muutamalla valokuvalla, niin millaisia ne olisi? Olisiko tehtävä helppo vai jäisitkö miettimään mistä kuvat ottaisit? Minun oli helppo valita viisi kuvaa jotka kuvastavat hyvin kotimme sisustustyyliä. Olohuone, eteinen ja vierashuone ovat sisustukseltaan sellaiset joihin olen tällä hetkellä aika tyytyväinen, joten luonnollisesti valitsin kuvat sieltä. Huoneissa on samoja sävyjä sekä luonnonläheiset värit. Mustaa, valkoista, puunsävyjä sekä ripaus sitä rakastamaani kultaa. Harmaata löytyy vierashuoneesta ja sisustus on rakentunut betonitapetin ympärille. Eksyi sinne yksi kuva puutarhastakin, tärkeä paikka kun on 🙂 Tuossa vanhoja kuvia selaillessa tuli kova ikävä kesää, varsinkin pihakuvia katsellessa! 

No mihinkäs kotimme sisustus sitten lajitellaan? Moderniin? Ei. Romanttiseen? Ei. Historialliseen? Ei. Minimalistiseen? Ei. Saaristolaistyyliin? Ei. Talonpoikaistyyliin? Ei. Klassiseen? Ei. En lajittele sisustusta mihinkään tiettyyn tyyliin vaan sieltä löytyy eri tyylejä, missä yhdistävänä tekijänä on värimaailma. Harmonia. Luin Tea-Mariia Pyykösen tekstin, jossa hän kuvaili tällaista sisustustyyliä sanoin Eklektinen harmonia. Mielenkiintoista! Piti ihan googlettaa mitä tuo ensimmäinen sana oikein tarkoittaa 😀 Ei oman tyylin tarvitse aina löytyä niistä perustyyleistä vaan oma tyyli voi olla myös yhdistelmä eri tyylejä. Täytyy mainita että Tea-Mariia on yksi ehdoton lempparini ja seuraan taatusti kaikki ohjelmat missä hän on mukana.

Jatko-opinnot sisustusalalla ovat taas kovasti mielessä (ihan unissa asti) ja mietin lähteäkö opiskelemaan vai odotanko vielä pari vuotta kun lapset ovat vähän isompia? Opiskelu on ihan huippua tässä iässä! Toista se oli silloin lukioaikoina, oli mielessä kaikki muut paitsi se opiskelu 😀 Voi kamala kun mietinkin sitä aikaa, olis voinut hoitaa opinnot vähän paremmin mutta laitetaan nuoruuden piikkiin. Onneksi nykyään voi opiskella monimuotoisestikin, helpompi yhdistää opiskelu ja perhe-elämä. Myös puutarha-ala kiinnostais kovasti. Voisko nää yhdistää jotenkin kivasti keskenään 🙂 Puutarhan ja sisustamisen. Saa nähdä mihin päädyn vai jahkailenko vielä asian kanssa? Näistä pohdinnoista oikein mahtavaa viikonloppua sinne!

 

 

 

Sisäkuvia – uusi järjestys

Tuntuu niin ”väljältä” taas täällä kotona sisätiloissa, kun kaikki ylimääräinen on laitettu pois. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen olohuoneessamme on tällainen järjestys. Luulin jo kokeilleeni kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja olohuoneeseen, mutta enpäs ollutkaan. Sohva on usein ollut ikkunan edessä tai keskellä huonetta, nyt halusin ikkunan eteen vain lipaston ja tuolit. Valkoista talvimaisemaa katsellessa, en halua että ikkunoiden edessä on sohvaa tai muuta kookasta huonekalua edessä. Nyt näin on hyvä ja olohuone suureni omasta mielestä taas kerran 😉

Tuleeko teillä samaa fiilistä kun vaihdatte järjestystä? Näyttää siis siltä kuin neliöitä olisi tullut lisää vaikka just samat huonekalut samassa tilassa, vain irtokalusteet vaihtavat paikkaa. Mutta siis tämähän on vain positiivinen asia.

DSC_3939%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3920%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3938%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3904%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3984%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4003%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3991%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3968%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3896%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Vaikka olohuoneessa on edelleen yksi sohva ja kaksi tuolia, kaipaan silti usein lisää istumatilaa. Etenkin silloin kun on vieraita. Iltaisin jokainen perheenjäsen tykkää ottaa rennon asennon tv:tä katsellessa. Kaikki samalla sohvalla loikoilemassa.. no siinä on hieman ahdasta välillä ja sohva tuntuu loppuvan kesken 😀 Joku ratkaisu tähän on löydettävä. Väliaikaisena ratkaisuna toin tuon rahin sohvan jatkoksi, niin yksi mahtuu siinä oikomaan jalkojaan 🙂

Kulmasohvaa en kuitenkaan näe meillä tulevaisuudessa ja tykkään tuosta nykyisestä sohvasta vielä tosi paljon. Sohva on ostettu Sotkasta ja olen ollut tosi tyytyväinen sohvan laatuun näiden kaikkien vuosien aikana. Sohva on edelleen todella hyvä eivätkä istuinosatkaan ole kuluneet lainkaan. Nyt ostimme uuden parisängyn samaisesta paikasta ja kerroin myyjälle (sattui just sama myyjä) kauppoja tehdessä miten tyytyväisiä olemme olleet sohvaan, jonka hankimme tähän kotiin. Minusta on tärkeää antaa myös sitä positiivista palautetta kun nykyään tulee niin paljon kaikkea negatiivista joka puolelta. Välillä tuntuu ettei osata enää muuta kuin valittaa. Susiakin on tullut ostettua ja tehtyä reklamaatioita ihan aiheesta. Tottakai. Niitä sattuu jokaisen kohdalle, mutta voi kun muistettaisiin antaa palautetta myös niistä hyvistä ja onnistuneista kaupoista. Asiakaspalvelija on iloinen kun saa kiitosta työstään ja itse aion petrata tässä asiassa vielä enemmän enkä sano ääneen vain miehelleni kaupasta lähtiessä että olipa ystävällinen myyjä, niin kuin joskus olen tehnyt. Muistan kiittää jo heti paikan päällä. Näissä maanantaimietteissä toivotan teille kaikille oikein ihanaa uutta viikkoa! Mies työreissussa ja meidän toinen auto joutui korjaamolle viime viikolla. Odottelen tässä soittoa milloin saan hakea auton takaisin. Ensin pitää pakata lapset pulkkaan ja reippailla korjaamolle! 🙂

 

 

Rosoisuutta

DSC_2399%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2428%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Jotenkin tämä viikko meni tosi nopeaa ohitse, kiva kun viikonloppu on vielä edessäpäin. Ja huomenna Pyhäinpäivä. Erityisen kivan tästä perjantaista teki kampaamoreissu. Olin menossa aamulla keskustaan ja tuli vaan olo että haluan hiuksiini jotain uutta! Niimpä soitin ja varasin ajan. Parturi kysyi että pääsisitkö vaikka heti. Enhän mä nyt kuvitellut että saan ajaa suoraan parturiin.

No polkkatukan kanssa lähdin kotia. Kääk. Siis minä jolla on aina ollut pienestä pitäen pitkä tukka. En tiedä mikä minuun aamulla iski, mutta kaikki jotka ovat hiukseni nähneet kehuivat että sopii tosi hyvin joten ei tämä äkkipikaisuus ehkä ollutkaan huono juttu 😉 Samalla reissulla kävin täydentämässä ruokavarastoa ja jääkaappi on täynnä herkkuja huomista varten. Kaupoissa myytiin kurpitsoja, hallloweentäytekakkuja, hattuja, viittoja, muovisia hämähäkkejä ja muita härpäkkeitä. Eikö sitä Halloweenia juhlittu jo viime viikonloppuna? Vai oonko mä nyt ihan väärässä 😀 Ainakin viime viikonloppuna näin monet maskeeraukset ja asut ihmisten yllä, mutta kai sitä voi juhlia vaikka kahtena peräkkäisenä viikonloppuna.. Tätä se teettää kun ei koskaan juhli amerikkalaisia juhlia – ei siis tiedä mistään mitään.

No oli miten oli, meidän normaali viikonloppu koostuu hyvästä ruoasta ja seurasta 😉 Päivän olen pitänyt leivinuunissa tulta ja illalla laitetaan liha muhimaan pataan huomista varten. Pyhäinpäivänä siis sytytetään kynttilöitä, herkutellaan ja istutaan rauhassa koko perhe pöydän ääreen. Tämä viikko on ollut niin kiireistä ettei olla montaa kertaa ehditty saman pöydän ääreen. 

Huomasittehan tuon kauniin oksan maljakossa. Hieman erilainen perjantaipuska tällä kertaa. Yleensä olen ostanut kimpun viikonlopun kunniaksi mutta takapihaltakin löytyi ihan kiva! Ja sopii betonitapetin seuraksi oikein hyvin, yhtä karuja ja rosoisia molemmat. Toivotan teille kaikille kivaa viikonloppua, rentoudutaan ja odotellaan lisää lunta <3 Täällä pieni, hento valkoinen kerros peittää maan, mutta lisää lunta kaivattais. Niin joo- tässä kuussa tulossa lupaamani arvonta, juhlitaan samalla niin blogisynttäreitä kuin sitä että Facebookissa on jo yli tuhat tykkääjää. 

Onkohan nämä vanhatkin?

DSC_2650%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2645%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2653%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kaikki tietävät että tykkään kierrellä kirpputoreja ja tehdä hyviä löytöjä. Nykyään mietin ostoksiani kahdesti että tarvitsenko kyseisen tuotteen vai en, koska en halua kotiin mitään turhaa. Tyynyjen ostoa en voi perustella mitenkään, jokin näissä vain kolahti ja tiskin kautta kotiin. Eli löysin kaksi mustaa tyynynpäällistä, joissa on avainlippu ja teksti Figure. Yritin etsiä tietoa netistä ja ymmärtääkseni nämä ovat joskus olleet Lennolin valikoimassa. Onkohan näin? Nahkan pinta on kulunut ja tyynyt ovat kivan pehmoiset. En osaa sanoa ovatko nämä keinonahkaa vai aitoa. Niin kovasti ne kuitenkin kutsui mua sieltä pöydästä etten voinut jättää ostamatta. 

Toisella kirpparilla oli juuri tullut myyntiin vanha, pyöreä pöytä jossa oli samanlaiset kapeat jalat kuin siinä minun senkissä. Kävelin moneen kertaan pöydän ohi, mutta jätin ostamatta kun meiltä ei sille paikkaa löydy. Se olisi ollut hieno vaikka sohvapöydäksi tai sivupöydäksi, mutta tarvetta ei sellaiselle nyt ole. Mulla on haaveissa että joskus tulevaisuudessa minulla olisi oma pieni sisustuskauppa, jonka sisustaisin vanhoilla kalusteilla ja somistaisin myytävät tuotteet niihin esille. Oi että <3 Tuolta meidän vanhasta rakennuksesta saisi monta upeaa kaappia ja hyllyä, joita voisi käyttää pienessä putiikissa.

No menipä nyt haaveiluksi kun oli tarkoitus puhua vain tyynyistä 😀 Tiedä vaikka joku päivä haaveet toteutuvat ja uusia tulee tilalle. Aina on kiva haaveilla. Nyt otan kuitenkin rennon asennon ja menen muun perheen seuraan tuonne vierashuoneeseen katsomaan telkkaria. Palataan pian taas <3  

Meidän kotia kollaasin muodossa

eteinen1-tile.jpg

grillauspaikka-tile.jpg

takka-tile.jpg

takaterassia1-tile.jpg

vanhempien%20makuuhuone-tile.jpg

sauna-tile.jpg

Kylläpä tulikin ikävä kesää ja lämpimiä kesäiltoja kun tein kollaasia. Lumet sulavat vauhdilla pihalta, jonkun verran olen päässyt jo siivouspuuhiin ulkona, mutta vielä on lumet edessä. Viikonloppu meni takapihan metsässä. Kaadettiin tosiaan tusinan verran puita sieltä pois ja nyt olen polttanut oksia ja risuja. Huh mikä urakka! Sanoinkin että jos olisin hoksannut miten kova homma siinä on niin olisin pyytänyt kaatamaan vain viisi puuta 😀 Sen siitä saa kun itse menin valitsemaan mitkä puut kaadetaan 😉 Onhan meilllä kyllä nyt mahtavan aurinkoinen takapiha!

Jospa tänä kesänä onnistuisi terassienkin maalaus. Ehdottomasti tulevan kesän täytyy olla aurinkoinen koska viime kesä nyt oli mitä oli. Eli tänne ainakin on tilattu aurinkoinen ja lämmin sää koko kesäksi! Eiks juu 🙂 Huomenna ajateltiin kantaa vielä loput risut poltettavaksi ja saankin naapurin mukaan talkoopuuhiin. Tauolla rilli tai nuotio tulille ja grillimakkarat paistumaan. Kovasti tekisi mieli kantaa sohvaryhmä jo ulos, mutta maltan vielä hetken. Aika kylmiä öitä on ollut, jopa pakkastakin välillä. Joko teillä on terassituolit tuotu aurinkoon? Uskoisin että ainakin parvekkeella tarkenee jo istua ja lämmintä riittää? Aurinkoa sunnuntaipäivään.

Asetelmaan Protea!

DSC_9190%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Sähköttömyys on toisinaan ihan hyväksi. Televisio ja tietokone pysyvät kiinni, kynttilöitä palaa joka puolella, on ihanan hiljaista ja takkatulen äärellä voi paistaa makkarat jos nälkä yllättää. Meillä oli sähköt aika kauan pois Valio-myrskyn aikaan. Kynttilänvalossa kävimme saunassa ja siinä hetkessä oli aivan joulun tunnelmaa ilmassa. Jouluna meillä on tapana saunoa aina kynttilänvalossa ja en voinut olla ajattelematta jo tulevaa juhlaa 🙂 Eihän sen aina tarvitse olla joulu kun sammutetaan valot ja mennään saunaan kynttilöiden loisteessa? Sehän voi olla vaikkapa arkipäivä.

Pakastin meni myrskyn aikaan ihan sekaisin, näytti vielä tänäänkin -26C astetta että ruoat ovat ainakin jäässä 😀 Jotenkin sain näpyteltyä sen takaisin normaaliin lämpötilaan vaikka kauan piippasi vastaan. Tietokonekin kerkesi sammua monen monta kertaa ja juuri silloin kun olin tekemässä yhtä tärkeää juttua. Onneksi oli tiedot tallessa. Oliko teillä paha myrsky? Täällä oli puita kaatunut tielle mutta talo onneksi säästyi. Hirvitti nuo pitkät männyt talon ympärillä kun vaakatasossa heiluivat tuulessa, että milloin ne kaatuvat talon päälle. Mies lupasi nyt vihdoin katkaista ne.

protea%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kuvissa näkyy Protea (kamalan vaikea nimi mutta proteiinista sen muistin kun kukkakaupan täti tämän minulle myi), yksinkertainen, kaunis kasvi. Kestää kuulema kauan maljakossa. Tykkään tehdä asetelmia vierashuoneen pöydälle, tuosta mustasta pöydästä on tullut lempparipaikka asetelmille. Pullon olen joskus maalannut mustalla sprayllä ja tuikkukippo on TineK:n. Jos joku muuten haluaa ohjeen tuohon sängynpäätyyn niin huikatkaa vaan! Minulla on tuolla jossain vaihe vaiheelta otettuja kuvia, ne jäi silloin laittamatta tänne blogiin kun ajattelin että googlellakin löytyy erilaisia ohjeita. Sängynpäädystä olen tykännyt ihan älyttömästi ja keinonahka on pysynyt täysin valkoisena. Mutta nyt lähden ihastelemaan tuota mun proteiinikukkaa 😀 Pitäisköhän mun välillä ostaa ihan normikukkiakin että nimetkin pysyvät muistissa? Valoisaa sunnuntaita!

DSC_9202%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Vierashuoneen syksy

DSC_8035%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_8090%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_8064%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_8075%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Rauhallinen värimaailma toimii vierashuoneessa syksylläkin. Olen edelleen täysin rakastunut tuohon betonitapettiin. Sen kanssa sopii hyvin yhteen mustavalkoinen sisustus ripauksella vaaleaa puuta. Huomasitteko taideteoksen joka nojaa seinää vasten sängynpäädyn päällä? Se on tytön ihan itse tekemä taulu laminaatin pätkästä ja pistaasipähkinän kuorista. Olivat mummon luona tehneet taulun ja sopii tuonne huoneen värimaailmaan. Ihana! Lasten tekemiä juttuja olen laittanut useaan huoneeseen ja tuovat kivan lisän sisustukseen. Muistan kun itse tein koulussa puutyötunnilla (valitsin aina puutyön käsityön sijaan) aina jotain kotiin viemiseksi ja äiti oli niin iloinen. Korulaatikon, leipälapion, lyhdyn, palapelejä.. ovat muuten vieläkin tallessa. Ja olin hyvin tarkka töistäni, jos johonkin palaan tuli pienikin virhe, tein sen uudestaan 🙂 Ei ihme että opettaja antoi usein kymppejä puutöistäni. Muissa aineissa tai kokeissa ei kymppejä herunut, jos ei ruotsin kieltä lasketa mukaan. Jotkut luokkakaverit taas olivat hyviä esim. matematiikassa ja kemiassa. Mun inhokkiaineet 😀 apua miten huono olin matematiikassa vielä lukiossakin. Huomaan tytössä samoja piirteitä kuin itsessäni silloin kun olin koulussa. Hyvin tarkkaan ja rauhallisesti tekee kaikki. Koulussa tekee opettajan antamat tehtävät ja kun on omat saanut tehtyä, menee auttamaan muita. Uskomattoman reipas ekaluokkalainen! Ja paljon parempi matematiikassa kuin äitinsä.

Toin terassilta paperilyhdyt sisätiloihin ja paikkansa ne löysivät täältä vierashuoneesta. Kynttilöitä en ajatellut polttaa, mutta paristolla toimivat led-kynttilät taidan hankkia lyhtyihin. Torkkupeite, lyhtyjä, pari kynttiläkippoa ja pehmeät tyynyt – niillä syntyi vierashuoneen syksyn tunnelma. Eipä sitä muuta tarvitsekaan. Seuraavaksi olohuoneen kimppuun. Oi että, muhkeat taljat odottelee kaapissa, yksi talja taitaa tosin päätyä vierashuoneeseen sängyn päälle. 

Ihanaa alkavaa viikonloppua <3