Ensimmäiset

10.jpg

Hups! Oven molemmin puolin loistaa ekat jouluvalot, olenkohan koskaan näin aikaisin laittanut jouluvaloja ulos.. Yleensä Itsenäisyyspäiväksi otan jouluvalot esiin, mutta nyt kun lunta tuprutteli taas viikonloppuna, niin piti saada tunnelmaa lisää. Seuraavana aamuna lumi oli kylläkin jo sulanut pois.  

Jäkäläpallot saivat hieman extrakoristusta ympärilleen. Jotain ne vielä kaipasi, joten tein molempiin kuusen oksista kranssit ympärille. Ulko-ovelle askartelin oman kranssin. Etukuisti ei muita valoja kaipaa, joulukuussa sitten lisään jouluvaloja enemmän. Nämä oli sellaiset piristykset marraskuun räntä- ja vesikeleihin 😉 Lapissa on kuulema aivan talvikelit jo, voi kunpa mekin saataisiin vähän lunta <3 

13-tile.jpg12-tile.jpg15-tile.jpg

Sain seinän pakkeloitua ja maalattua. Ihan kamala pöly tuli joka paikkaan hiomisesta, joten reippaana sit siivosin vielä koko talon. Seuraavaksi voisinkin näyttää kuvia olohuoneesta ja uusien valaisimien paikasta. Iloa viikkoosi <3

12 kommenttia “Ensimmäiset

  1. Onpa kauniita! Minä en ole laittanut vielä mitään koristeita. On sen verran kovaa vielä tuo tuuli, että on lennättänyt entisetkin pitkin terassia. Lunta odotellessa…

    1. Kiitos 🙂 Teillä on ollutkin sitten kova tuuli! Täälläkin tuuli eilen mutta tavarat kuitenkin pysyi paikoillaan. Lunta kyllä kaivataan kovasti 🙂 tuntuu että valoisaa ei ole kuin muutama tunti päivässä.

  2. On teillä kyllä niin nättiä! Saanko muuttaa teidän kuistille? 😀

    1. Kiitos Irina! Tervetuloa, tuutko heti 😉 mutta vierashuone olisi varmaan vähän lämpimämpi mitä kuisti 🙂

  3. Kauniin näköiset jäkäläpallot valoineen 🙂 Meillä on valot olleet parvekkeenkaiteessa jo kuukauden päivät, muutkin naapurit laittelivat samoihin aikoihin valoja niin kehtasin minäkin.<br />
    <br />
    Upea tuo oven kranssi ♥

    1. Teilläpäin on aikaisin laitettu jouluvalot 🙂 täällä en ole kellään naapureilla vielä nähnyt. Hih, minäki aina katon et näkyykö muilla valoja, mutta nyt olin kyllä eka 🙂 vielä kun lunta tulis niin pääsis joulun tunnelmaan..<br />
      Kiitos Anna &hearts;

  4. Kauniilta näyttää 🙂 Miksi meillä tuntuu olevan ulkona aamusta iltaan ihan pimeetä? Valot tarvitsee sytyttää jo heti herätessään. Ei tee mieli edes mennä ulos, vaikka itsellenikin olisi jotain tarkoituksena kuistille väsätä 🙂

    1. Kiitos Suvi! Sun pitää vinkata miehelle että käy laittamassa muutamat jouluvalot pihalle että ei näytä niin pimeältä 🙂 Niin synkkää tuolla ulkona että kummasti jouluvalot piristää! Lunta odotellessa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *