Rakkaiden syntymäpäivät

Äiti pääsi helpolla tänä vuonna kun juhlittiin perheen pienimpien ja yhden isomman syntymäpäivät kertaheitolla yksi sunnuntai. Kaverisynttärit on vielä juhlimatta ja ne olisi tarkoitus järjestää ensi kuussa. Toivon tuon vesisateen vievän lopunkin lumen mennessään toukokuun alkuun mennessä, niin päästään viettämään syntymäpäiviä ulkosalla. Trampoliini kasattiin tänään pihalle ja innokkaita hyppijöitä siellä näyttää hyppivän vesisateesta huolimatta. Tarjoilut voisi kaverisynttäreillä laittaa tarjolle vaikkapa leikkimökkiin tai uuteen kasvihuoneeseen. Siellä riittää tilaa vähän isommallekin porukalle.

Synttärisunnuntain tarjoiluina meillä oli juustokakkua, mustikka-valkosuklaakakkua, pizzaa, ruisnappeja lohitäytteellä, lihapasteijoita sekä sipsiä ja karkkia. Kakut tilasin valmiina, aamulla vain koristelin kakunpäällisiä hieman pähkinöillä ja pensasmustikoilla. Oli ihana kerrankin ottaa ihan iisisti aamupäivä, valokuvata synttärisankareita eikä koko aamu mennyt keittiössä touhuamiseen. Siis oikeesti oli kerrankin kiireetöntä, ehdin jopa meikkaamaan ja laittamaan hiukset ennen vieraiden saapumista 🙂 Yleensä juoksen laittamaan hiuksia vasta siinä vaiheessa kun ovikello jo soi. Ehti vieraidenkin kanssa juttelemaan rauhassa, kun ensimmäiset saapuivat kello 12.

Ruisnappeihin tein täytteen kylmäsavulohesta, tillistä, tuorejuustosta, punasipulista sekä sitruunanmehusta. Kaikki vaan sauvasekoittimella sekaisin ja ruisnappien päälle. Aina yhtä suosittuja ja hyviä naposteltavia.

Syntymäpäivät on juhlittu ja nyt on taas aikaa siivota pihaa. Ensimmäiseksi leikkasin meidän kaksi omenapuuta. Koulussa ollaan opittu omenapuiden oikeaoppinen leikkaus ja täytyihän sitä heti kokeilla omiin puihin miten leikkaaminen minulta luonnistuu. Sain jonkun verran jo pihaakin haravoitua ja kunhan loput lumet sulavat pääsen terassin kimppuun. Terassi huutaa jo kalusteita paikoilleen! Illaksi on luvattu auringonpaistetta ja ajattelimme grillata takapihallamme. Onneksi on katos pään päällä, jos vesisade yllättää. Jääkaapissa lihat maustuvat marinadissa (oon innostunut itse tekemään erilaisia marinadeja) ja perunat on pilkottu valmiiksi mausteöljyseokseen. Oli sää mitä oli, niin tänään pidetään pienimuotoiset grillibileet oman perheen kesken. Lapsetkin odottavat innoissaan iltaa. Näitä kelejä on hartaasti odotettu koko talvi ja voi vitsit nyt ne on täällä! Se tuoksu  kun napsautat kaasugrillin päälle. Se tuoksu mikä lihoista tulee kun laitat lihat grilliin kypsymään. Se tuoksu kun pekonit ritisee herkkusienien ympärillä. Niin parasta. Nauttikaahan tekin keväästä ja kevään ensimmäisistä grillauskeleistä!

 

J / white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *