Askartelua puutarhaan

Helppo ja nopea vinkki lasten kanssa askarteluun näin sunnuntain ratoksi. Me maalattiin jo toistakymmentä leppäkerttua puutarhaan ja lisää näyttää syntyvän niin kauan kuin maalia ja kiviä riittää 😉 Erityisesti tyttö tykästyi tähän puuhaan ja minä olen lopuksi suihkinut lakkasprayllä kivet niin pinta kestää ulkosalla. Veimme opettajille omat leppäkertut koulujen päättyessä.

Kesäloma on alkanut ja meidän perheessä ensimmäinen reissu tehdään jo keskiviikkona, jolloin lähdetään rentoutumaan ja nauttimaan mökkielämästä. Kalastusta, saunomista sekä chillailua luvassa. Aa että mä nautin!

 

DSC_5119%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tarvitset leppäkerttuihin puhtaita kiviä, askarteluvärejä, siveltimet sekä lakkaspraytä. Ostin Kärkkäiseltä Deco merkkisiä vesiohenteisia askarteluvärejä ja erikokoisia siveltimiä. Maalaa ensin pää leppäkertulle mustalla värillä ja muu osa kivestä punaisella. Anna kuivua ja tee ohuella siveltimellä pitkittäin viiva selkään. Kastamalla pumpulipuikkoa mustaan väriin saat parhaiten leppäkertun pilkut tehtyä. Lopuksi silmät ja suu paikoilleen 🙂 Tyttö halusi melkein kaikista hymyileviä leppäkerttuja! Anna kivien kuivua ja lakkaa lopuksi sprayllä.

 

DSC_5455%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5445%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Veimme opettajille vielä yrtit suoraan puutarhalta jotka kääräisin paperiin tekstin kera ja ripustin omatekemät sydämet roikkumaan. Joka vuosi ollaan viety jotain itse tehtyä, viimeksi opet saivat jalkakylpysydämiä lasirasiassa. Pojan eskariopelle veimme joulun aikaan höyhenkranssin ja pojan sanojen mukaan ope oli tykännyt siitä paljon! Kaikkein parasta on kun lapset saavat itse olla mukana suunnittelemassa ja askartelemassa omannäköisiä luomuksiaan. Siinä tarvitaan tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Varsinkin meidän villiviikarille oikein hyvää puuhaa kun välillä ei malta olla sekuntiakaan paikoillaan 😉 

Tänään on tuntunut oikeasti kesältä. Aurinkoa, grillailua ja nurmikonleikkuuta. En olisi kaksi viikkoa sitten uskonut kun oli vielä lumi maassa että leikkaan kesäkuun alussa ekaa kertaa nurmikon. Yksi kesän parhaimmista tuoksuista on koettu, vastaleikatun nurmikon tuoksu <3 Hyvää sunnuntain jatkoa ja onnittelut valmistuneille!

Askarrellen vappuun

DSC_4988%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4997%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4949%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4976%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4973%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5000%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4965%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4980%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Ensimmäistä kertaa tälle kevättä pääsin pihahommiin. Tänään oli vuorossa haravoimista sieltä missä ei ole lumikasoja (jep, vieläkin) ja roskien polttamista. Ihan mahtavaa kun pääsee tuonne ulos touhuamaan pitkän talven jälkeen! Kanssasisaria? Maahan tippuneita lehtikuusen oksia en raaskinut polttaa vaan tein niistä ison kranssin terassille. Vaikka tänään oli kylmä tuuli, joimme simat ja söimme munkit ulkona grillipaikalla pihasiivouksen lomassa. Haravoinnin jälkeen saa ansaitusti pulahtaa illalla paljuun kera vappujuomien 😉

Joka vuosi on muuten yhtä hankalaa tuo meikäläisen munkkien paisto-operaatio. Mitään mittareita en käytä ja ihan mututuntumalla mennään, niin aina ensimmäiset viis munkkia kärventyy sinne kattilaan. Lopuista tulee sitten niitä oikeita munkkeja. Tuo induktioliesi on ollut käytössä ihan superhuippu mutta niin nopea kuumenemaan että loppuajasta saa paistella munkkeja kolmosella. Viime vuonna piti laittaa johonkin muistiin että paista munkit kolmosella tai nelosella äläkä missään nimessä kasilla tai ysillä.. noh.. arvaappa muistinko tai muistanko ens vuonna 😀

Täällä ollaan niin fiiliksissä alkaneesta keväästä että tekis mieli hyppiä ja pomppia vaan ulkona! Pöpi mikä pöpi. Sanon tämän varmaan joka kevät, mutta tuntuu niin mahtavalta että lempivuodenaikani koittaa jo kuukauden päästä. KESÄ <3 Taakse jäänyttä talvea ei tule yhtään ikävä. Riemullista vappua, pitäkäähän hauskaa ja syökää mahat täyteen munkkeja!

 

Munat vadilla..

DSC_4571%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4580%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4562%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4544%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4534%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Parempaa en keksinyt 😀 Otsikkoa siis! Tänään on tuntunut ihan oikeasti ensimmäisen kerran siltä että kevät on saapunut. Ulkona tarkeni lukea päivän postin, askarrella pajunkissoista pääsiäiskoristeita sekä hakata rautalapiolla jäätä pois jouluvalojen johtojen päältä. Sitä kun ei malta odottaa että jäät sulaisi itsekseen. Joka vuosi saan ainakin yhdet valot rikki lapion osuessa johtoon. Malttamaton, jep minä minä! Kurkistin myös leikkimökkiin, odotan innolla että pääsen sitä taas sisustamaan kesää varten. Meidän takapihalla on vielä ehkä about metri lunta ja just ja just sain leikkimökin oven auki. Olin polvia myöten hangessa kun tein polun ovelle. Aurinkoa ja lämpöä lisää kiitos että lumikasat sulavat pois. 

Meillä syödään paljon kananmunia, joita säilytän jostain syystä jääkaapissa. En tiedä miksi, eihän ne kaupassakaan ole viileässä. Sinne ne vaan automaattisesti eksyy kauppareissun jälkeen. Itse syön luomumunia, mutta mies ostaa mitä milloinkin ja niitä meneekin melkein rasia päivässä!! Nakkasin munat tuohon tarjoiluvadille vähän niinkuin pääsiäiskoristeeksi. Saa nähdä häviävätkö siitä kun mies tulee kotiin. Täytyy muistaa mainita että ovat raakoja 😀 Rairuohot kylvin vasta tänään, toivottavasti kasvavat viikossa edes johonkin pituuteen. Pääsiäisaskartelut ovat minimissään tänä vuonna, käytän edellisen vuoden koristeita mutta yksi pajunkissasydän piti taiteilla lenkkipolun varrelta poimituilla oksilla.

En oo varmaan tainnut kertoa että meille oli tulossa ihka oikea tipu. Tuttavillamme on pari tipua ja toisen olisivat antaneet meille vaikka heti mukaan. Lapset ihastuivat kovasti pikkuiseen ja siinä tipua sylitellessä kysyin että missäs tipua pidettäisiin niin vastaus oli että meidän huoneessa 😀 Se vois nukkua meidän vieressä. Voi apua. Pettymys oli suuri kun en luvannut tipua meille, mutta lupasin että saavat käydä tipua katsomassa aina kun haluavat. Nimenkin jo ehtivät sille keksiä. Veikkaan että kissa ois ollu eri mieltä uudesta asukista.

DIY pullonkorkeista

Saunajuomana minulla on ollut tapana nauttia Happy Joe, joista olen kerännyt pullonkorkit talteen. Jokaisessa korkissa on joku mietelause, joten päätin kerätä korkit talteen myöhempää käyttöä varten. On kuulkaas kivaa pihasaunassa otettujen löylyjen jälkeen astua vilvoittelemaan ulos terassille paljain varpain ja aukaista yksi saunajuoma sekä lukea lauantai-illan mietelause 🙂 Lauseet halusin jotenkin esille ja siitä syntyi idea tehdä jääkaappimagneetteja korkeista. 

 

DSC_4531%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4517%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4520%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4507%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4498%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Pullonkorkkimagneetteihin tarvitset vain kuumaliimaa ja magneetteja. 12 kpl magneetteja maksoi n.15 snt kappale joten edullisia jääkaappimagneetteja voi tehdä itsekin. Nämä päätyvät muistilappujen pidikkeiksi jääkaapin oveen. Osan jätän tähän liitutaulutarralla päällystettyyn Ikean magneettitauluun. 

Aamulla herätessä tuntui siltä kuin takatalvi olisi iskenyt. Lunta satoi varmaan yli kymmenen senttiä yön aikana ja aamulla silmät avattuani yllätys oli melkoinen kun katsoin ulos ikkunasta. Makkariremppa on kohta saatu päätökseen, vielä viimeisiä piensisustusjuttuja tila kaipaa ja näytän sitten teillekin lopputuloksen. Tosiaan otettiin pienestä ikkunasta verho pois enkä voinut uskoa silmiäni mikä talvimaisema ikkunasta näkyi heti aamusta. Ei siinä auttanut kuin kaivaa lumikola varastosta uudelleen esille. Lauantaina vaihtuu huhtikuu ja me täällä kolaillaan lumikinoksia pois tieltä. Kaunis näkymähän se aamulla oli, mutta mulle alkaa jo tämä talvi riittämään 😀 Narsissit ja terassikalusteet (joo ekat kannoin jo viikko sitten terdelle) pilkotti kivasti valkoisten kinoksien alta. 

 

 

 

DIY-Pääsiäismakramee

DSC_4450%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4434%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tarvitset höyheniä, narua sekä oksan tähän helppoon ja yksinkertaiseen pääsiäisaskarteluun. Solmi erimittaisia langanpätkiä oksaan kiinni ja ripusta höyhenet roikkumaan toiseen päähän. Oksan kiinnitin seinään huomaamattoman pienellä seinäkoukulla. Tänä vuonna meidän pääsiäiskoristelut ovat yksinkertaisia sekä maltillisia. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla munakranssia! Saa nähdä innostunko sellaisen tekemään.

Lähden hakemaan pajunoksia pellolta, eilen lenkillä olin huomaavani muutaman pajunkissankin oksissa. Niistä tulisi myös kiva pääsiäiskranssi ulko-oveen. Sitä ennen täytyy kuitenkin tehdä vielä lumitöitä. Oli melkoista tuuria matkassa eilen kun kaikki lumet tuli rytinällä katolta alas. Ihmettelin älyttömän kovaa ääntä ja kun menin ikkunasta katsomaan, oli katolta tullut alas kaikki lumiesteetkin. Siinä ne painavat rautatangot törrötti lumessa pystyssä 10cm päässä olohuoneen ikkunoista. Oli onni matkassa ettei tullut läpi olohuoneen puolelle. Siinä olis varmasti saanut sirpaleet syliin kun katseltiin koko porukalla tvtä sohvalla. Mies aikoi kiivetä katolle katsomaan onko sinne tullut millaiset vauriot kun lumiesteet lähti läskineen irti.

Joko olette askarrelleet pääsiäiskoristeita vai käytättekö kaapista löytyviä? Mukavaa lauantaita!

 

 

Askartele helposti maljakko

DSC_4268%20%E2%80%93%20kopio.jpg

First things first! Mun on ihan pakko iloita tähän alkuun että meidän kisu voi hyvin <3 Viime postauksessa kerroin sairastumisesta ja miten kävimme eläinlääkärissä moneen otteeseen. Nyt pieni on parantunut, syö ja leikkii. Otettiin verikokeet, ultrattiin ja röntgenissäkin käytiin. Jotain muutoksia masussa näkyi rtg-kuvassa, mutta ei ainakaan kasvainta tai vierasesinettä. Maha oli jostain syystä todella pahasti ärtynyt ja kaikki mitä kisu söi tai joi, tuli suusta ulos samantien. Reppana laihtui hetkessä puoli kiloa ja loppuviikosta ei enää ruoka kelvannut. Saimme pahan olon ja vatsan lääkkeillä kuriin ja pikkuhiljaa kisu alkoi syömään pieniä annoksia. Nyt yritämme ruokavaliolla saada painon nousuun. Kisu on luultavasti loppuelämän erikoisruokavaliolla, joka on vatsaystävällistä ja todella energiapitoista ruokaa. Yksi osasyy parantumiseen oli varmasti ruoan vaihto vatsaystävällisempään.

Onneksi en luovuttanut vaan sinnikkäästi jatkoin ravinnon antamista ruiskulla ja heräsin öisin tasaisin väliajoin antamaan nestettä (tai enhän edes nukkunut kun olin niin huolesta sekaisin). Eläinlääkäriämme kiitin tänään moneen kertaan kun kävin maksamassa kulut ja hakemassa lisää ruokaa. Hänkin oli viikonlopun aikana miettinyt miten meidän kisu voi kun kävimme viimeksi lauantaina klinikalla. Kyllä oli hymy herkässä kaikilla tänään. Olen niin onnellinen ja uskokaa pois, niin on kisukin! Sen näkee silmistä. Joka aamu tulee herättämään minut nuolaisemalla nenän päästä <3 

Nyt kun voi huokaista helpotuksesta, ehtii taas bloginkin pariin ja julkaisen teidänkin nähtäväksi tämän maljakon. Se on tehty Espanjan simpukoista, jotka keräsin viime reissullamme mukaan. Kuumaliimalla kiinnitin tyhjään hunajapurkkiin vieri viereen simpukoita, täytin vedellä ja laitoin muutaman viheroksan koristeeksi. Todella helppo ja nopea tehdä.

DSC_4284%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_4271%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kivaa päivän jatkoa ja hyvää ystävänpäivää! Mun ystävänpäivä on ikimuistoisin kun sain pitää ystäväni vielä luonani.

 

 

Minijoulumaa

 

DSC_2981%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3027%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

Hyvää itsenäisyyspäivää! En tiedä mistä johtui mutta heräsin jo kello 03.55 ja uni oli kadonnut jonnekin. Eihän siinä muu auttanut kuin nousta ylös. Täällä kissa nukkuu niin kauan kuin minäkin, joten samaan syssyyn noustiin ylös. Parit lasit kuumaa glögiä heti aamutuimaan niin silmätkin aukeaa! Sytytin kynttilöitä ja laitoin jouluradion hiljaiselle soimaan. Voi miten mahtava aamu olikin, talo ihan hiljainen ja sai rauhassa touhuta omia juttuja. Jouluradion kauneimmat joululaulut on ihan parasta kuunneltavaa joulun alla.

Meillä lapset uskovat edelleen tonttuihin ja mikäs ihme se on kun yli 90 vuotias mummonikin uskoo 🙂 Tänään saavatkin joulukalenteriin tontun tuoman enkelikellon. Enkelikello on perinteinen joulukoriste ja kuuluu kynttilöineen jouluun. Uuttakin on mukava välillä tuoda jokavuotiseen jouluun ja tein sisälle lyhtyyn minijoulumaan. Tyttö oli aivan tohkeissaan Mikä ihana! Onko siellä tonttuja? kysyi koulusta tullessaan. Pimeällä erityisen kaunista katseltavaa.

Tänään on luvassa kyläilyä, herkuttelua ja linnan juhlia telkkarista. Tarkoitus on lähteä myös pulkkamäkeen. Saa nähdä jos pakkanen tuosta vielä kirii jääkö mäenlaskut välistä. Mittari näyttää yli -20 C. Kävin eilen tekemässä mummolle joulusiivoukset, nakkasin matot lumihankeen, vaihdoin punaiset verhot sekä punaisen maton. Vaikka oma koti on vielä joulusiivousta vailla, sain niin hyvän mielen kun näin miten kiitollinen mummo oli puhtaasta kodista ja joulun tunnelmasta. 

Täällä on edelleen ihan hiljaista. En malta odottaa että lapset heräävät kasaamaan enkelikelloa ja saadaan se pyörimään tuohon pöydälle. Kissa kehrää ja kävelee edestakaisin näytön edessä joten tää kirjoittaminen on AIKA haastavaa just tällä hetkellä 😀 Ja pätkii mun sormia kun yritän kirjoittaa. Höpsö. Eikö se äiti nyt tajua että pois siitä tietokoneen ääreltä?! Ei tämän kivempaa aamua enää voi toivoakaan <3 

DIY valopaketit

Tervetuloa joulukuu, sinua on odotettu. Joko siellä on joululahjat ostettu vai vielä mietinnässä? Itse olen suurimmaksi osaksi ostanut, enää pari lahjaa puuttuu. Noin puolet lahjoista olen tehnyt itse ja tässä tulee vinkkiä teille jotka haluatte antaa jotain itse tehtyä joululahjaksi.

Valopaketit syntyy aika nopeasti kun opettelee vain tekniikan. Tarvitset ohuehkon pahvilaatikon, tuorekelmua, puuvillanarua, erikeeperiä, vettä ja leveän siveltimen. Paksua pahvia ei kannata käyttää pohjana koska se on tosi hankala saada irti valopaketin sisältä niin että itse koriste säilyisi ehjänä. Minä käytin näihin ulkovalosarjojen pahvilaatikot. Paketit olivat sellaista ohutta pahvia ja juuri hyvät tähän tarkoitukseen. 

DSC_2953%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2959%20%E2%80%93%20kopio-horz.jpg

Kierrä tuotekelmua kerros pahvilaatikon ympärille. Aloita kiertämään puuvillanarua laatikon ympärille, tekniikka on tässä kaiken a ja o! Eli narua joka paikkaan, myös sivuille eikä liikaa yhteen kohtaan. Muuten tulee lässähtänyt laatikko kun poistat pahvin sisältä. Sen kyllä huomaa kun alkaa kiertämään narua että joka paikkaan tulee tasaisesti eikä jää isoja aukkoja yhteen kohtaan. Varsinkin reunat kannattaa kiertää hyvin. Kun olet narun kiertänyt ja omasta mielestäsi laatikko näyttää hyvältä, sivele erikeeper-vesiseoksella (molempia saman verran) laatikon pinta. Ihan reilusti kastele narut seoksella ja jätä esim. muovipussin päälle hetkeksi että ylimääräiset nesteet valuu pois. Anna kuivua vähintään yön yli esim. avonaisen lasipurkin päällä (liima kuivuu näin myös alapuolelta). Kun laatikko on kuivunut tee pohjaan isohko reikä mattoveitsellä ja ala irroittamaan pahvia ja kelmua pois repimällä. Pieninä paloina niin ei koriste hajoa.

Poistettuasi pahvin, paristoilla toimivat led-valot sisään, satiininauhaa ympärille ja paketti on valmis! Aivan ihana lahjaidea. Itse vien anopille ja äidilleni yhdet paketit. Mukavaa viikonloppua!

DSC_2924%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2949%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

 

DIY- Siitä syntyi erikoinen taulu

DSC_2782%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Moikkamoi! Täällä on kovasti jouluaskartelut tekeillä ja lasten kanssa ollaan tehty hamahelmistä kuusenkoristeita. Lumihiutaleet oli lastenkin helppo tehdä kun piirsin mustalla tussilla hamahelmialustaan pisteet, mihin helmet upotetaan. Puuhelmi ja mustaa narua, muuta ei tarvita ja yksinkertaiset koristeet ovat valmiit. Sitten tuli ajatus että minne koristeet laitan ennen kuusen saapumista ja ripustin lumihiutaleet maalaamaani levyyn. Liitutaulumaalilla maalattu, niin voi kuvioita vaihdella vuodenaikojen mukaan. 

DSC_2809%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

Innostuin maalaamaan myös lasia liitutaulumaalilla ja sen version näette myöhemmin. Tuli muutes aika kiva! En oikein tiennyt mitä käyttöä sille keksin kun oli aivan väärän värinen meille, mutta nyt kelpaa <3 Mihinhän kaikkeen minäkin olen tuota liitutaulumaalia tunkenut, sitä löytyy aika monesta esineestä 😀 Hei, mut mihin meidän lumi katosi? Kuukausi jouluun ja mustaa on ku syksyn synkimpinä päivinä. Olisi kiva kun niitä oikeitakin lumihiutaleita leijailisi taivaalta.

JYSKin 100 euron lahjakortti on nyt arvottu. Huikea määrä oli osallistujia, yli 550 arpaa kun tupla-arvatkin laskettiin mukaan. Kiitos Teille osallistumisesta, monta kaunista viestiä sain arvontakommenteissa <3 DIY-jutut ovat tämän blogin punainen lanka. Lahjakortin voitti Julia, joka kommentoi näin `Mukana kahdella arvalla! 🙂 Oo olisi niin ihana ostaa uusia sisustusjuttuja! 🙂 Paljon Onnea, nyt pääset ostamaan lahjakortilla ihania sisustusjuttuja. Laitan Sinulle pikapikaa sähköpostia niin saadaan lahjakortti matkaan! 

DIY- Nopeat havupallot

Tämä Diy tulee nopsaan ja edullisesti. Tarvitset vain pyöreän kukkasienen ja lyhyitä havunoksia. Tee ripustuskoukku ensin esimerkiksi rautalangasta. Tökkää sen jälkeen vieri viereen oksia kukkasieneen. Puoli tuntia meni aikaa kun tein kaksi palloa ja nämä ovat kooltaan aika isoja. Nyt pientä lumikerrosta odotellessa niin havupallot ovat kauniin talviset. Vielä vähän on lunta jäljellä pihalla. Tämän päivän lenkkeily meinasi mennä ihan luisteluksi, pienet sivutiet olivat peilijäällä. Selvisin kuitenkin ehjin nahoin kotiin 😀

Oven käpykranssiin suihkutin lumispraytä, huurteinen kranssi näyttää kivemmalta. Lumien lähdettyä taidan käydä vielä takapihalla toisen metsäreissun, terassi kaipaa vielä muutamia sammalpalloja havupallojen seuraksi. Ihana touhuta pihalla kun ei tarvitse sormet jäässä väkertää, jotain positiivista tässäkin loskakelissä 🙂 Nyt olis loppujen jouluvalojen asennuskelikin kohdillaan, kovalla pakkasella johtojen kanssa menee vaan hermot.

 

DSC_2714%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2722%20%E2%80%93%20kopio-horz%20%E2%

 

DSC_2751%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_2774%20%E2%80%93%20kopio-horz.jpg

 

DSC_2754%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Meidän perjantaitunnelma näyttää tältä <3 Mites siellä? Pihalla loistaa kynttilät ja jouluvalot. Jäälyhdyt suli pois, mutta aina kerkeää uusia tekemään kunhan pakkaset tulevat takaisin. Salaa toivon että pian tulisi lumi maahan ja pakkaskelit. Kaunis valkoinen lumikerros. Hyvää viikonloppua sinne ruudun toiselle puolen! Ja lämmin tervetulotoivotus uusille lukijoille.