Minikasvit ja liljat

Minikasvit

Minikasvit

Nämä söpöt minikasvit ruukuissaan oli pakko kotiuttaa Ikeasta. Korkeutta näillä on vain 3cm. Ruukut olivat aika tyhjinä kun multa oli päässyt varisemaan pois, joten lisäsin multaa varovasti kasvien ympärille. Sumuttelin vettä reunoille. Harvoin näitä tarvitsee kastella. Saa nähdä ovatko joku päivä lähteneet toiseen huoneen, kun esikoinen näitä niin kovasti ihasteli. Lähti sieltä Ikeasta muutakin mukaan. Esittelen joku päivä, kun saan eteisen valmiiksi. Sinne tuli ostettua heräteostoksena kylpyhuoneosastolta jotain 😁

Äiti toi kauppareissulta kauniita vappukukkia 🩷 Pitkään maljakko olikin tyhjillään, mutta nyt saa odotella minkävärisiä kukkia sieltä avautuu. Veikkaisin keltaisia. Naurattaa tuo edellinen postaus missä kerroin, että oon siirtynyt ihan ulos ilmojen lämmettyä. Kestihän sitä lämpöä hetken.. jopa kaksi takatalvea tuli peräkkäin ja oon liukastellut kesärenkailla aamuisin töihin. Muutamat kirosanat siinä 15 sentin lumessa päästin kun yritin saada autoa eteen ja taaksepäin. Ei liikkunut mihinkään. Ensi vuonna vaihdetaan renkaat vasta vapuksi. Näin päätin.

Minikasvit
Viherkasvit
Liljat
Viherkasvit

Jos vapun jälkeen voisi laittaa ensimmäiset orvokit ulos. Oon niin odottanut, että lumet sulais ja sais alkaa terassia sisustamaan. En uskalla edes kysyä onko siellä paremmat kelit kun oon siitä ihan varma 🤣 Hei ihanaa lauantai-iltaa sulle!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Tv-seinä

Tv seinä

Mitkä ilmat! Tää nainen on siirtynyt täysin ulkoelämään 😆 Saatu nauttia niin aurinkoisesta säästä koko viikko. Toivottavasti sielläkin on ollut hyvät ilmat? Ollaan syöty päivittäin jopa ruoka lasten kanssa ulkona ja hörpitty kahvit terassilla. Tänään aloitin lasikasvihuoneen siivouksen, vaihdoin paristot aurinkokennovaloihin ja mietiskelin sisustusta kesää ajatellen. Tekisi mieli jo laittaa ekat orvokit sinne. Vielä hetki kuitenkin sisustetaan sisätiloissa.

Tv-seinä

Seinän pätkä, joka on aina ollut oikea murheenkryyni sisustaa. Vihdoin, kun pari vuotta sitten asennettiin tuo tv seinälle ja sen alle tuli senkki, niin tää seinän pätkähän ei näytä yhtään hassummalta. Jopa tykkään tästä tv-seinästä nyt! Otin tummat, isot taulut tauluhyllyltä alas ja laitoin tilalle vähän kevyempää. Senkin päällä olevat esineet ovat muutaman euron kirppislöytöjä lapsen tekemää keramiikkakulhoa lukuunottamatta. Television edessä oleva karvamatto on uusin 5 euron löytö kirpparilta. On muuten sen verran talvinen, että voisi heivata kesäksi kaappiin. Robotti-imuri ei tästä löydöstä ilahtunut 😁

tv seinä
Tv seinä

Bongaa yllä olevasta kuvasta pikkuinen joka halusi taas kuvaan. Mukana menossa joka hetkessä 🩶 Odotetaan niin kovasti huomista, kun iskä tulee työreissusta. Laskee aina öitä milloin isi tulee. Enää 7 yötä, enää 6 yötä.. En tiedä osaako näin pieni hahmottaa onko isi poissa kotoa viikon vai yhden yön? Luulen että ei. Tuntuu varmasti pitkältä ajalta tuo viikko. Miten onnellinen ilme kasvoilla onkaan, kun huomaa auton kaartavan kotipihaan 🤍

Tv seinä
Helmililja
tv seinä

Takapihan terassilla on vielä puoli metrisiä lumikinoksia lumien tiputtua katolta. Tuolta ne verhon takaa pilkottaa. Saa nähdä onko sitä lunta vielä toukokuussakin. Onneksi etupihalla on jo vähän keväisempää ja voi nauttia terassilla olosta, kuunnella joutsenten ääniä viereisellä pellolla, bongailla erilaisia perhosia ja ihastella oravien touhuja kuusen oksalla. Kesä ja kärpäset, tervetuloa.

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Pääsiäissuunnitelmat

easter

Pääsiäissuunnitelmat on täksi pääsiäiseksi tehty eilen 😅 Muita mattimyöhäsiä? Tarviiko aina edes tehdä suunnitelmia? Minusta ei. Menee fiiliksen mukaan. Päätimme eilen ettemme lähde kotoa mihinkään koko pääsiäisenä. Naapuri on ainut paikka missä käydään perheen ja ystävien kanssa paljuilemassa, grillaamassa ja viettämässä iltaa. Ajateltiin lämmittää pihasauna jo tänään ja miten ihana mennä pitkästä aikaa paljuun. Viimeksi jouluna on käyty paljussa. Odotan myös kylmäaltaaseen pulahtamista. Jospa selkäsäryt jäisi ”avantoon”. Viikko menty Panacodin ja Buranan voimalla.

Oon kuitenkin vähän pääsiäistä saanut laitettua terassillekin. Tämäkään ei jäänyt viime tippaan 🤣 Mies toi aamulla kukat kaupasta, meriheinää kukkien ympärille ja munat etsin kaapista koristeeksi (alelöytö -80%). Puput seinällä tein pajunkissoista viime vuonna. That’s it!

narsissit
pääsiäissuunnitelmat
pääsiäissuunnitelmat
pääsiäissuunnitelmat

Tervetuloa pääsiäinen 💛 Juhlan voi ottaa rennomminkin. Aina ei tarvitse stressata siivouksista, koristeista tai mistään muustakaan. Pääasia että jääkaappi on täynnä herkkuja ja hyvä mieli koko perheellä 💛 Leppoisaa pääsiäistä teillekin!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa