Betonia, askartelumassaa, sammalta..

50b5dc71c98c7ec504000009.jpg

50b5de5dc98c7e8523000101.jpg

Niistä syntyi tänä vuonna kynttiläasetelma adventiksi. Käytin luonnonläheisiä sävyjä, jotka miellyttää silmää tällä hetkellä. Betoniruukkuun tukevasti kynttilät kiinni ja sammalta ympärille. Viime vuodelta jäi yli noita askartelumassasta tehtyjä sydämiä ja tähtiä, joita käytin silloin joululahjojen pakettikortteina. Nyt ne pääsi numeroiden kera tähän. Sunnuntaina saakin jo sytyttää ekan kynttilän. Ostin summan mutikassa tuon hyasintin, väristä ei tietoakaan, mutta nyt näyttää siltä että taitaa olla valkoinen, jes 🙂 Vai onko sittenkin vaaleanpunainen..

50b5deacc98c7e3f6300010c.jpg

50b5dea5c98c7e336700001d.jpg

Tällä viikolla on luvattu kunnon pakkasia ja lumisadetta, vihdoinkin :). Vielä kerkeää hakemaan ulkoa koristeita askarteluihin. Minä haen vielä puolukan varpuja kranssin tekoon. Ensimmäinen tähtikin pääsi keittiön ikkunaan viikonloppuna. Ihanaa tämä joulun odotus!


Olkkariin uusia pieniä sisustusjuttuja :)

Olen ihastellut useissa blogeissa itse kudottuja päällisiä lasien/kynttiläkippojen päällä. Suunnittelin jo kokeilevani pysyykö puikot käsissä, kun viime kerrasta on aikaa. Viimeksi koulussa olen kutonut lapaset itselleni ja niissä meni tosi kauan ennenkuin sain ne valmiiksi. Ja sitäpaitsi ne oli ihan eri paria, toisen tein minä ja toisen opettaja ;D Saa arvata kummasta tuli lapasen näköinen 😉

Joskus otan vielä puikot käteen ja opettelen, mutta siihen asti ihastelen näitä viime viikolla löytämiäni kippoja. Ihana yksityiskohta tuo minivyö lasin ympärillä!

50af7e2ac98c7e6d5d000054.jpg

50af7e25c98c7e5f5d00005b.jpg

50af7e18c98c7e5610000027.jpg

50af7e20c98c7e6b5d000051.jpg

50af7de6c98c7ec724000052.jpg

Kynttiläkipoilla oli hintaa muistaakseni 3,90e kappale ja nämä löyty Halpa-Hallista. Tuolla hintaa ei kyllä kannata edes miettiä että itse alkais samanlaisia tekemään 🙂

Tämän päivän löydöstä olen vielä enemmän innoissani! Alla pieni kurkistus löytööni.. Lisäkuvia saatte varmasti nähdä myöhemmin, kun saan aarteeni omalle paikalleen 🙂

ILOA VIIKONLOPPUUSI <3<3

​PS. Kommentointipalkista otin pakollisen sähköposti kohdan pois eli enää ei tarvitse jättää kommentoidessa omaa sähköpostiosoitetta jos ei halua. Pelkkä nimimerkki riittää 🙂 Seuraavan arvonnan kun järjestän, niin otan sen käyttöön vain arvonnan ajaksi että tavoitan sitten voittajan helpommin 🙂

50af7e2fc98c7e6c5d000047.jpg

Joulun tuoksua ja tunnelmaa

50acc7c5c98c7e8d79000014.jpg

50acc6d5c98c7e1c4e000013.jpg

50acc9a9c98c7e8d79000019.jpg

Yhtenä aamuna pistettiin lasten kanssa tonttulakit päähän ja alettiin leipomaan pipareita! 🙂 Joululauluja unohtamatta. Suvi Teräsniskan laulamiin joululauluihin ihastuin jo viime joulun aikaan ja niitähän me sitten kuunneltiin. Me on aina tehty piparkakkutaikina itse ja nytkin tein edellisenä iltana taikinan jääkaappiin muhimaan. Lapset sai kokeilla ihan alusta asti tehdä pipareita, kauliminenkin onnistui yllättävän hyvin. Nostelin vaan piparit uuniin ja ulos.

Niin innoissaan aina touhuavat keittiössä ja ovat mukana ruoanlaitossa ja leipomisessa. Annan molempien osallistua ruoanlaittoon, yleensä salaatti valmistuu lasten käsissä 🙂 Välillä on semmosta silppua tomaatit ja kurkut ja toisinaan niin isoja paloja että hyvä kun suuhun mahtuu, mutta pääasia että saavat olla mukana ja tykkäävät tehdä 🙂 Kahvinkeitto on kans yks ehdoton, toinen kaataa vedet säiliöön ja toinen laskee montako lusikallista kahvinporoja laitetaan ja napsauttaa keittimen päälle. 

Saas nähä tarviiko mun parin vuoden päästä osallistua ollenkaan kokkauksiin kun noin ahkeria ovat 😉 Tulevat Junior MasterChefit <3

50acc6bdc98c7e2714000002.jpg

50acc6c3c98c7e955a000014.jpg

Ensimmäiset hyasintit laitoin keittiön pöydälle ja glögiä siemaillessa tuli ihan joulufiilis.. sieltä se tunne vihdoin tuli 🙂 Tekis mieli kuunnella lisääkin joululauluja, mutta ehkä mä odotan vielä vähän aikaa.. Viikonloppuna ehkäpä jo jouluvalot ulos 🙂 Enää lumi puuttuu..

EDIT. Kommenttien jättämisessä oli ongelmia, mutta nyt pitäis toimia taas!

Ei oo montaa päivää enää joulukuuhun <3 Joko te ootte laittanu joulua kotiin?