Valkoisen ja mustan lisäksi on yksi väri johon ei kyllästy. Vihreään, viherkasvien muodossa. Meillä on aina ollut viherkasveja, pieniä puita ja leikkokukkia kotona. Rakastan kukkia ja perjantaipuska tarttuu melkein joka viikonloppu mukaan. Nyt perjantaikimpun jätin kauppaan ja ostin pienen myrtin olohuoneen pöydälle. Kesällä sen voi viedä kuulema ulos, toivotaan että kestää minun hoidossa kesään asti ja ylikin. Ruukku tuli kasvin mukana ja siitä sainkin ajatuksen että olohuoneen sohvalle sopisi kivasti yksi konjakinsävyinen nahkatyyny. Hmm… mistähän sellaisen löytäisin.
Ostin muuten kauppareissulla kassillisen narsisseja ja oli tarkoitus istuttaa ne ulos sisäänkäynnin eteen, mutta se taisi jäädä ajatuksen tasolle tällä kertaa 😀 Ulos kun vilkaisee niin luulen ettei siellä pysy edes narsissit hengissä. Voihan takatalvi. Takkaan tulet, villasukat jalkaan ja kuuma kaakao pöydälle, sillä selviää 😉
Seuraavassa postauksessa tulossa kuvia meidän pääsiäisaskarteluista. Iloista tiistaita!
Kauniita kuvia J :))!
Kiitos kovasti!
Ihana pikku puu! Näin kevään kurkistaessa kulman takaa tuo vihreä väri hiipii aina meillekin:)
Toivottavasti myrtti kestää minun hoidossa eikä heti kuole 😀 <br />
<br />
Pikkuhiljaa mennään kohti kesää ja sitten vihreää saa laitella terassillekin 🙂 Mukava kun jätit viestiä Anna Maria 🙂
Vihreä on meillä yksi väri jonka kelpuutan ja juuri kasvien vihreys on ihanaa :). Ihania ja raikkaita kuvia !
Kasvien vihreyteen ei voi kyllästyä, niin ihania ne ovat. Meiltä ei paljon muuta vihreää löydykään, paitsi tuo yksi kaappi keittiön nurkassa. Kiitos paljon ♥