Heippa! Tuli niin herkullisen syksyinen omenapiirakka tehtyä että voi nam! Nyt syksyllä omenat ovat parhaimmillaan ja satoa saattaa saada omastakin pihasta. Meidän omenapuusta tuli kolmisenkymmentä omenaa (jihuu), eka kerta kun näin monta omenaa saadaan. Pieniähän ne olivat mutta hyviä. Tähän piirakkaan käytin kaupan hieman isompia omenoita. Kyllä meni nopeaa vuoallinen piirakkaa 🙂 Kaikkein parasta tämä on lämpimänä, vasta uunista tulleena vaniljajätskin kanssa. Ripottelin päälle vielä hasselpähkinärouhetta. Seuraavaan omenapiirakkaan testaan noita oman puun omenoita!
Omenapiirakka
150g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
ripaus sokeria
0,5 dl kylmää vettä
Täyte:
6 omenaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
2 rkl vehnäjauhoja
Nypi jauhot, sokeri ja margariini/voi keskenään. Lisää vesi ja pyöräytä taikinaksi. Laita täytteen teon ajaksi taikina jääkaappiin.
Pilko kuoritut omenat kulhoon ja lisää sitruunanmehu. Kaneli, sokerit, pähkinärouhe ja jauhot sekoitetaan ja lisätään omenoiden joukkoon.
Taikina puolitetaan ja kaulitaan kaksi pyöreän piirakkavuoan kokoista ympyrää. Pohjalle tuleva saa olla hieman isompi että taikina yltää reunoille asti.
Voitele vuoka ja lisää pohjalle kaulittu taikina. Omenaseos taikinan päälle muutaman voinokareen kera ja kansi päälle taikinasta. Pistele haarukalla reikiä kanteen ja paista uunin alatasolla 200C n.40min.
Tarjoile omenapiirakka hieman lämpöisenä vaniljajäätelön kanssa.
Mukavaa loppuviikkoa!