Ihana kesä

Kesäkelit on hellinyt meitä suomalaisia ❤️ Enpä olisi talvella uskonut kun kesää niin kovasti kaipasin, että saadaan nauttia näinkin mahtavan lämpimästä kesäkuusta. Ja miten upea juhannussää meillä oli. Saa nähdä miten hellettä riittää sitten kun vauva päättää syntyä. Tiedä vaikka tästä tulee kaikkien aikojen lämpimin kesä koronakauden jälkeen. Helteestä en kyllä valita kertaakaan, tätä oon niin pitkään odottanut.

Niin helpottunut olo, kun korona alkaa vihdoin Suomessa laantumaan. Lupasimme lapsille, että käydään kesälomareissulla heti kun se vain on mahdollista ja minä olen vielä yhtenä kappaleena. Ja niinhän me alkuviikosta lähdettiin! Kyllä oli takapenkkiläisten ilmeet näkemisen arvoiset. Pitkästä aikaa kodin ulkopuolelle. Tuntui jopa omituiselta lähteä ja käydä matkan varrella kaupassa monen kuukauden tauon jälkeen. Miten täällä ollaan ja mistä mä löydän kaikki tavarat? Valikoima tuntui laajentuneen tai sitten mä vaan kuvittelin, kun ruokaverkkokauppaa käytin niin pitkään. Silti otetaan vielä varovaisesti ja käytetään käsidesiä mennen tullen. Desinfioin jopa ostoskärryt ja autossa läträän vielä käsidesillä. Lapsilla on oma pullo auton ovessa desinfiointiainetta mukana.

Aika ylpeä olen meistä suomalaisista ja meidän nopeasti reagoivasta hallituksesta. Miten hyvin me hoidettiin homma, kun korona alkoi leviämään. Pidettiin huolta hyvästä hygieniasta, pysyttiin kotona eikä lähdetty sairaana mihinkään. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että ollaanko me todella jo voiton puolella tässä vai pitääkö tässä varautua toiseen aaltoon. Tartuntoja todettiin tänäänkin vain 12 ja parantuneita on arviolta noin 6600. Paljon huonomminkin voisi asiat olla. Kuten naapurimaassa. Tuntuu surulliselta sukulaisten puolesta. Jokakesäiset reissut tänne Suomeen eivät nyt toteudu eikä nähdä tänä kesänä ollenkaan. Ensi kesänä sitten.

Ihana kesä

Vitsit, että oli hyviä kesän ekat suomalaiset mansikat! Mulla on ollut kauhee himo marjoihin ja hedelmiin koko raskausajan ja ihana syödä niitä nyt, kun pysyvät sisälläkin. Jäisiä marjoja vedin pakkasesta silloin kun oli pahoinvointia. Pakkanen tyhjeni marjoista jo aikoja sitten. Anopilta ja äidiltäni saatiin onneksi lisää vadelmia, lakkoja, mustikoita, puolukoita ja mansikoita. Tehtiin muuten kuvan mansikkakakku viikonloppuna. Perinteinen, kesän eka mansikkakakku.

Tänä kesänä aioin nauttia kiireettömyydestä. Nauttia elämäni viimeisestä äitiyslomasta. Makoilla viltillä nurmikolla. Uida järvessä. Popsia mansikoita mahan täydeltä. Kerätä kukkia luonnosta. Kalastaa. Käydä mökkeilemässä. Vielä ehtis uudelleen mökille ennen vauvan syntymää. Ja ennen kaikkea tutustua pieneen, uuteen ihmiseen ja nauttia vauvantuoksuisen nyytin läheisyydestä. En malta odottaa, kohta me rakas nähdään ❤️

J / white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *