Kukka-asetelma pulloihin

Aurinkoista pakkaspäivää! Täällä ainakin paistaa, ihana aurinko tuli esiin pitkästä aikaa <3 Innostuin tekemään kaapista löytyviin pulloihin ja laseihin kukka-asetelman leikkokukista. Käytin jämäkukkia, osa on jo kolme viikkoja vanhoja jotka purin synttärikimpustani. Helppo tapa purkaa ja käyttää kimpusta hyvät kukat ja heittää huonot pois. Vaaleanpunaiset ruusut ostin kun tein anopille ruusuista kimpun. Muutamia ruusuja jäi yli, joten hyödynsin ne tähän asetelmaan. Käytin erikorkuisia pulloja ja laseja jotka asettelin siksakin muotoon pöydälle. Halusin että kukissa on myös pituuseroja, lyhyitä sekä pitkiä. Yksi pulloista on aikoinaan maalattu vaaleanharmaalla kalkkimaalilla ja toinen mattamustalla sprayllä.

En millään saa päähäni alla olevan kasvin nimeä? Näyttää Protealta, mutta nyt en muista oliko se se. Synttärikimpustani se kuitenkin löytyi ja on kestänyt todella kauan hyvänä, joten sitäkin hyödynsin tässä asetelmassa. Eipä siinä muita leikkokukkia ollutkaan ruusujen seurana. Vinkkinä että ruusuista voi repäistä uloimpia terälehtiä irti, jos näyttää siltä että terälehdet ovat huonontuneet tai menneet ruskeaksi. Ruusu ei siitä huonoa tykkää ja on taas freshimmän näköinen. Piti terälehdetkin heittää tuohon pöydälle kuvaan mukaan 😀

Semmoinen siitä sitten tuli. Onko teillä tapana purkaa saamianne kimppuja, heittää huonot pois ja hyödyntää hyvät kukat erilaisiin asetelmiin? Tällaisella kukkahöperöllä pitää olla koko ajan jotain kukkia pöydällä. Tuovat iloa ja kauneutta niin arkeen kuin juhlaan. Odotan innolla että pääsen koulussa tekemään erilaisia kimppuja tänä vuonna ja oppimaan uutta. Jospa voisin näyttää sitten tekeleitäni täälläkin. Intoa ja tarmoa ainakin löytyy uuden oppimiseen!

white and black

Nyt täytyy lähteä ihastelemaan hetkeksi tuota aurinkoa ennen kuin se menee pilveen. Oli tarkoitus viedä lapset tänään hiihtämään, mutta -20 C pakkanen ei houkuttele suksille. Ehkäpä käymme pienen kävelylenkin ja katsomassa jokipenkalla miltä jokimaisema näyttää. Tänä talvena ei olla sinne vielä ehdittykään. Valoisaa ja aurinkoista viikonloppua!

DIY Ystävänpäiväaskartelu

Ystävänpäivä lähestyy ja aloitimme tytön kanssa askartelut. Hän toivoi omaan huoneeseen jotain kivaa, niin teimme sydämenmuotoisen koristeen seinälle. Tietty punaisia sydämiä ystävänpäiväksi. Saa ihastella omaa tekemää sydäntä nukkumaan mennessä, ripustimme sen nimittäin kerrossängyn ylle jossa tyttö nukkuu. Niitä tuli leikeltyä meidän laskelmien mukaan yhteensä 84 kappaletta. Tyttö leikkeli ihan jokaisen sydämen. Jokainen sydän on siis tunteella ja taidolla tehty <3

Tarvitset ystävänpäiväsydämen askarteluun:

punaista kartonkia

sydämenmuotoisen piparimuotin

valkoista lankaa

teippiä

lyhyen verhotangon tai esim. pitkän puutikun tai rautalanka henkarin

2 kpl kiinnikkeitä seiniin (minulla ruuvattavat koukut)

 

Piparimuotilla piirsimme 84 sydäntä kartonkiin ja leikkasimme muotoonsa. Tytöltä löytyi kaapista tuollaista punaista hilekoristetarraa, joita leikkasimme sinne tänne kartonkisydämiin. Sydämet kiinnitimme pienellä teipin pätkällä valkoiseen pitkään lankaan (kannattaa jättää pitkäksi niin helpompi hahmottaa sydämen muoto ja katkaista vasta sitten kun sydämet on kiinnitetty). Vasta kun kaikki sydämet oli kiinnitetty lankoihin (13 lankaa), aloin lattialla asettelemaan niitä vieri vierekkäin sydämen muotoon. Kun sydän oli muotoiltu, kiinnitin kaikki langat ylhäältä kuumaliimalla tangon taakse (solmukin riittää tangon ympäri). Koukut ruuvasin seinään ja ujutin verhotangon paikoilleen.

ystävänpäivä

Mukava askarteluhetki lapsen kanssa, yhdessä teimme tämän alle kahdessa tunnissa valmiiksi. Kävi melkeinpä niin päin että minä autoin ja tyttö neuvoi mitä tehdään 🙂 Ystävänpäivä on reilun parin viikon päästä ja kortit on vielä tekemättä. Lupasin että nekin tehdään yhdessä kun toinen rakastaa askartelemista. Kun saan tämän postauksen kirjoitettua loppuun niin seuraavaksi kuulema metsään retkelle ennen pimeän tuloa, joten sinnehän sitä on suunnattava. Pienet eväspussit ja juotavaa mukaan. Ja mikä parasta, isi tulee illalla työreissulta kotiin meidän luokse. Tätä päivää on odotettu taas kuin kuuta nousevaa, meistä ihan jokainen. Ihan koko viikon <3

Vinkkinä vielä jos etsit jotain tiettyä aihetta tai postausta blogistani, käy klikkaamassa `Kategoriat` blogin ylälaidasta. Sieltä löytyy mm. kaikki juhlat ja askartelut joista olen vuosien varrella kirjoittanut ja kaikki muutkin postaukset. Piti ihan käydä muistelemassa vuosien takaisia kirjoituksia ja katsomassa vanhoja kuvia mm. juhlista mitä meillä on järjestetty. Leppoista lauantaipäivää sinne teillekin ja antoisia askarteluhetkiä!

 

Keittiössä iltahämärässä

keittiössä

Keittiössä iltahämärän aikaan.. Jotain hyvää pitää näistäkin plussakelipäivistä ja räntäsateista keksiä 😉 Hämärät illat ja kynttilänvalo. Tai no tuolla ei nyt kynttilöitä ollut mutta valoa kylläkin. Kaihtimet voi sulkea ja laittaa musiikin soimaan, niin ei kuule rännistä tippuvia vesipisaroita tai katolta ryminällä alastulevia suvilumipaakkuja. Naureskelin aamulla yksikseni tuolla ulkona kun yritin rämpiä autolle, miten sää voikin muuttua näin radikaalisti yhtäkkiä. Hetki sitten oli -30 pakkasta ja nyt +3 C!!  En kerennyt edes suksia kaivaa varastosta esille, kerkesittekö te? Tässäkö se talvi oli? Mää haluan pilkille ja hiihtämään!

Piristystähän tähän piti keksiä joten kuvassa näkyvä pöytä ei näytä enää yhtä siistiltä, aloitettiin nimittäin tytön kanssa ystävänpäiväaskartelut. Tuotokset näette myöhemmin tällä viikolla. Jos muuten haluatte tehdä ihania kylpypommeja lahjaksi jollekin ystävänpäiväksi niin täältä näet ohjeen niihin https://whiteandblack.casablogit.fi/2016/09/15/diy-kookossydamet/ Näitä tehdään varmasti meillä lisää niin lahjaksi kuin omaankin käyttöön. Kestävät mielestäni todella kauan hyvinä, olen käyttänyt vuosi sitten tehtyjä kylpysydämiä eikä ne ole menneet miksikään lasipurkissa. Pieni itsensä hemmotteluhetki! Siitä puheen ollen tänään pääsinkin hierojalle joten hemmottelut on jo ohitse tältä päivää 😉 Hierojalle manasin siinä pöydällä maatessani että miksi sitä pitääkin välillä unohtaa itsensä hyvinvointi. Pitäisi useammin käydä hieronnassa, paljon useammin kuin kerran vuodessa. Ennen tosin kävin kerran kuukaudessa, mutta nyt opiskeluiden myötä se on jäänyt, harmi. Jos muuten ihmettelette onko meillä aina noin suloisia kukkakimppuja pöydillä niin ei ole 🙂 Mulla oli synttärit ja sain kolme ihanaa kimppua, jotka on piristänyt aina kun katse osuu niihin. Punaiset ruusut sain perheeltä <3 Ja sen hieronnankin sain lahjana, kiitos äiti!

Tekisi mieli jatkaa tuota viherseinää lisää tuonne sivummalle, mutta sitten varjostin sais kyllä lähteä edestä pois. Viherkasvi-innostus nostaa taas päätään ja kun tässä on koulun puolesta niihin enemmän tutustunut niin pakko kai se on hankkia muutama lisää. Mehikasvin ostin tänään Lidlistä, olivat puoleen hintaan. Kivannäköisiä olikin. Ajattelin testata tätä Miian vinkkiä, jossa oli kauniisti laitettu viherkasveja lasipurkkeihin. Uskoisin että mehikasvi saattaisi viihtyä tällaisessa pohjasta umpinaisessa purkissa. Silloin tällöin sumuttaisi vettä multaan. Testiin menee 🙂 Kivaa iltaa kaikille!