Kanala ennen ja jälkeen

Yksi syksyn projekteista oli saada kanala kuntoon ennen asukkaiden muuttoa sisätiloihin. Kanoja meillä on ollut viitisen vuotta. Kesät asustelevat ulkona ja talvet tässä tilassa. Rumat keltaiset seinät saivat uuden maalipinnan ja samalla vaihdettiin orret. Orret haettiin omasta metsästä ja puista vuolin kuoret pois. Isot kanat ovat oven tällä puolen ja nuorikot toisella puolen. Heillekin tulee munintakopit sitten kun sen aika on ja aloittavat muninnan. Vielä haluan pitää kanat erillään, koska isommat kävivät nokkkimassa pienempiä kun olivat pihalla yhtäaikaa. Saavat näin tutustua toisiinsa ja sitten kun kasvavat, irroitan oven välistä. Kanalan muutos tuli maksamaan n. 23 euroa eli maalien ja purupaalin verran. Valosarja, kukkokello ja tikkaat löytyivät omasta takaa. Tässä kuva ennen.

Kanala ennen

Ja kanala jälkeen.

kanala
Kanala
kanala
Kanala

Mitä tykkäät? Itse asukkaat olivat ainakin ihan mielissään. Valoisuus lisääntyi ikkunan pesun ja valkoisten seinien myötä. Instagramista näet uusimmasta reelssistä miltä tila näyttää videon muodossa. Alla linkki.

Tervetuloa seuraamaan blogipäivityksiä instagramiin tai blogit.fi sivustolle: https://www.instagram.com/whiteandblackblogi https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Tukholman matka

Tukholma

Tukholman matka

Nyt on hyvä muistella lämpöisää Tukholman matkaa, kun elokuu vaihtui syyskuuksi ja mun inhokki vuodenaika alkoi. Jokavuotinen reissu tehdään kesäisin naapurimaahan lasten toiveesta. Yleensä reissu ajoittuu heinäkuulle, kun puolisollakin on lomaa. Niin oli tänäkin vuonna.

Jos kuvatulva ei kiinnosta niin hyppää postauksen yli! Tässä nimittäin tulee viisitoista kuvaa matkalta.

Mistä reissu koostui? Hyvästä ruoasta, lasten toiveista ja shoppailusta. Pienimmäisen toive oli nähdä laiva ja Ville Viking. Onnessaan kävi halaamassakin tyyppiä laivalla. Sää oli todella lämmin laivan kannella sekä Tukholman puolella. Mun toive oli nähdä auringonlasku laivan kannelta.

Syötiin laivan buffetissa mikä on myös jokavuotinen toive lasten puolelta. Tykkäävät tosi paljon monipuolisesta buffetista ja niin tykätään me aikuisetkin. Kierreltiin Tukholmassa vanhakaupunki läpi ja sitten mentiin shoppailemaan. Mitään sen kummempaa ei ollut ostoslistalla, mutta kun pääsin Lagerhausiin niin tuli tehtyä useampikin heräteostos.

Laivan buffet
Tukholman matka
Tukholma
Tukholma
Tukholma
Vikingline buffet
Ville viking

Kaikkien toiveet toteutui, teini pääsi Sephoraan ja upea auringonlaskukin nähtiin. Ruoka oli hyvää, sää lämmin ja seura paras. Ensi vuoteen taas Tukholma! Esittelen teille ostokset Tukholmasta myöhemmin. Mukavaa alkanutta syyskuuta! Toivotaan lämmintä kuuta ilman suurempia vesisateita.

Viking line

Tervetuloa seuraamaan blogipäivityksiä instagramiin tai blogit.fi sivustolle:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Eukalyptuksen oksat ja harsokukka

Eukalyptuksen oksat ja harsokukka

Eukalyptuksen oksat ja harsokukka

Viikonloppukimpuksi valikoin kaupasta eukalyptuksen oksat ja harsokukkaa. Onpahan huomiselle kimppu valmiina. Marimekon Urna-maljakko on tällä hetkellä kauneimpia maljakoita mitä kaapista löytyy. Tai tämähän on esillä olohuoneessa koko ajan. Toiseksi suosikiksi on noussut Tukholman tuliainen, joka vilahtaakin yhdessä kuvassa. Tästä myöhemmin oma postaus. Urna on kaunis ilman kukkiakin, mutta yleensä siinä aina joku oksa on.

Eukalyptuksen oksat ja harsokukka
Eukalyptuksen oksat ja harsokukka
Eukalyptuksen oksat ja harsokukka

Urna on minusta todella hankala pestä, kun pitää varoa ettei se pestessä kolahda mihinkään tai luiskahda käsistä. Oletteko keksineet tähän jotain kikkakolmosta? Olen todennut, että kaikkein helpoin se on pestä keittiön tasolla pehmeällä sienellä enkä tiskiharjaa käytä enää ollenkaan. Muutamat kahvipannut oon saanut rikki tiskiharjalla. Sitten vain varovainen huuhtelu ja kuivaus. Onneksi tässä värissä ei lika niin näy, joten harvoin tätä joutuu pesemään. Kivaa torstaita ja huomista viikonloppua!

Tervetuloa seuraamaan blogipäivityksiä instagramiin tai blogit.fi sivustolle: https://www.instagram.com/whiteandblackblogi https://www.blogit.fi/white-black/seuraa