Sydämellä

DSC_3788%20%E2%80%93%20kopio%20%E2%80%93

Löysimme tuollaisia sydämenmuotoisia sädetikkuja ja pitihän niitä ostaa rakettien lisäksi. Pieni rakettipaketti hankittiin lasten iloksi ja pihasaunottelun jälkeen ammutaan ne ilmaan. Vuoden vaihtumista juhlitaan ystävien kesken, skumpasta ja peleistä nauttien. Lapset ovat innoissaan menossa mummulaan yöksi. Metsästin sen Haaste-pelin josta kerroin viimeksi ja odotan jo malttamattomana iltaa että pääsemme sitä porukalla pelaamaan. Vaikkei pähkinät suuhun osukaan niin toivottavasti siellä on muita hauskoja tehtäviä jotka minultakin luonnistuu. 

Ei ollut mikään helppo nakki saada kyseistä peliä käsiin, koska joka paikasta se oli joulun jälkeen loppu. Kuudennessa kaupassa vasta tärppäsi, jossa oli yksi ainut enää jäljellä. Kehtaanko edes myöntää että ajettiin pelin vuoksi yli sata kilsaa 😀 Mutta ne jotka minut tuntee, tietävät että jos jotain olen päättänyt niin etsin sen vaikka kiven alta. Vaimo kiittää, on se kiltti mies kun lähti vielä kolmannelle paikkakunnalle ajamaan että sain pelin ostettua 😉

 

Pysähdy hetkeksi miettimään mennyttä vuotta.

Sinetöi muistot lämpimänä sydämeesi ja suuntaa avoimin mielin kohti uutta vuotta.

Lämmin kiitos tästä vuodesta! Toivon teille kaikille koko sydämestäni hyvää uutta vuotta 2017! Pidetään toisistamme hyvää huolta <3

Vuosi lopuillaan

En tiedä teistä, mutta omasta mielestä vuosi meni yllättävän nopeaa ohitse. Erityisesti kesäkuukaudet. Enää muutama päivä tätä vuotta jäljellä ja sanomme heipat vuodelle 2016. Ja koska haluan aina fiilistellä mennyttä vuotta, taidan kuvista katsella vuoden tunnelmia ennen kuin vuosi vaihtuu! 🙂 Sitä ennen kuitenkin kurkistetaan vielä muutama kuva talvisista maisemista, saimme kuin saimmekin valkoisen joulun <3

Housuista olisi varmaan nappi pongahtanut ilmaan kaiken sen syömisen jälkeen, onneksi on lököhousut jalassa näin välipäivinä niin jaksaa taas uutena vuonna syödä herkkuja ;D Olenkohan koskaan kertonut että olen aika kova pelaamaan lautapelejä. Tänä jouluna löysin uuden suosikin- Haaste-peli! Siis niin huippu! Onko teille tuttu? Nauroimme vedet silmissä kun toiset suoritti tehtäviä. Yksi mun kohdalle osuva haaste oli sellainen että piti napata ilmasta suuhun pähkinöitä ja 3/5 täytyi osua. Noh, tiesin heti ettei tämä onnistu kun ollaan lasten kanssa kilpailtu joskus kuka saa karkkeja eniten suuhun ja mun tähtäyssilmä on vaan niin huono ettei varmasti osu suun lähellekään, ennemmin silmään tai otsaan 😀 Ai että sai nauraa ja muut nauro vielä enemmän, ei vaan luonnistunu pähkinöiden nappaaminen!

Yhdessä tehtävässä piti hyppiä yhdellä jalalla pöydän ympäri ja pitää lusikkaa suussa, jossa oli noppa. No arvaatte varmaan miten kävi 😀 Pitkästä aikaa löytyi peli jota voisi pelata vaikka aamuun asti. Tämä peli ostetaan meille heti kun vaan löydän sen käsiini, niin päästään ystävien kanssa pelaamaan uudenvuoden aattona.

DSC_3686%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3680%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3661%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3676%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3669%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3701%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3719%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3725%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3741%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3747.jpg

 

DSC_3773%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3778%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_3690%20%E2%80%93%20kopio-horz.jpg

Vietetäänhän leppoisat välipäivät! Tätä tyttöä kutsuu nyt pitkät lenkkipolut. Vaikka kovasti suunnittelin, niin kertaakaan en käynyt lenkillä joulunpäivinä. Kinkkua on vielä pari kiloa kaapissa jäljellä, jotain siitä on keksittävä tänään ruoaksi. Pitsaa ehkä? Mutta nyt lenkkarit jalkaan ja menoks. Kivaa päivää!

Joulunviettoon läheisten kanssa

DSC_3606%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3510%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29.j

DSC_3613%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3592%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3637%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3572%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3550%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3532%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3534%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3540%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3545%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3521%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3516%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3625%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3648%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3619%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3565%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_3595%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

Sori tästä kuvatulvasta, en osannut valikoida vaan muutamaa 😀 Kiire on hellittänyt tai oikeastaan sitä ei ole ollut ollenkaan. Kaikki on tehty, enää pikasiivous jäljellä kun lapsiperheessä tuota sotkua tulee koko ajan vaikka joulusiivot tehtiin jo viikolla. Aito joulukuusi on tänä vuonna ihastuttanut tuoksullaan. En muistanutkaan miten hyvältä se tuoksuu. Toissapäivänä olin vielä vahvasti sitä mieltä että kuusi lentää ihan just ulos ikkunasta, kun entinen valurautainen kuusenjalka alkoi vuotamaan vettä lattialle. Mies työreissussa ja yksinään koitin saada uutta jalkaa kuuseen. Kukaan ei varmasti olisi halunnut olla kärpäsenä katossa 😀 😀 Oli pikkusen haastavaa saada yksin kuusi jalkaan sekä samalla suoraan. Ollaan kuitenkin ihan hyvissä väleissä kuusen kanssa ja se sai eilen jopa muutaman uuden koristeen ylleen. Joulukoristeita myytiin jo puoleen hintaan kaupoissa, en voinut olla ostamatta huurteisen kimaltavia palloja kuuseen. 

Täällä alkaa hiljalleen olemaan kaikki valmiina ja voimme rauhoittua joulunviettoon. Kokeilin ekaa kertaa jälkkäriksi glögijuustokakkua, joka on hyytymässä jääkaapissa. Toivottavasti maistuu ja on hyvää. Illalla kinkku uuniin ja aattona saa syödä mahan täyteen kinkkua aamupalaksi. Namii! Myös sienisalaatin ja sinapin tein jo valmiiksi eilen. Kaappi on täynnä ruokaa, vaikka viime jouluna vannoin etten osta enkä tee noin paljoa jouluruokaa kun ei kaikkea ehdi syömään. Kuinkas kävikään.. Jouluna on kuitenkin lupa nauttia ja syödä hyvin. Voi laskea kilon per päivä eli kolme kiloa ainakin lisää vyötärölle tulossa ;D Herkutellaan. Kyläillään. Ollaan vaan ja ulkoillaan. Siitä on tämänvuotinen joulu tehty. Ja kaikkein tärkeintä – olla läheisten kanssa <3 Toivotan teille kaikille rauhallista ja hyvää joulua <3 Tervetuloa joulu.

Kuuntele, tiukuja voit jo kuulla.

Joulu on jo porraspuulla.

Sytytä kynttilä, hiljenny tovi.

Avaa joululle ovi.