Olohuoneen uusi järjestys

1.jpg

Voi miten nautin näistä pidennetyistä viikonlopuista. Kerkeää olla yhdessä perheen kanssa ja touhuilla kaikkea mukavaa. Juuri tultiin pitkältä lenkiltä, posket punaisina kirjoittelen tätä postausta. Sovittiin tytön kanssa että joka päivä käydään lenkillä ja toisen pitää aina muistuttaa toista, jos asia meinaa unohtua 😉 Tänään käytiin kyllä kahdestaan miehen kanssa, kun lapset halusivat mennä mummulaan auttamaan mummua joulukoristeiden pakkaamisessa. Otimme omat koristeet jo eilen pois ja kyllä tuli niin avaran näköistä, kun kuusikin lähti välikatolle odottelemaan seuraavaa joulua. 

Vaihdettiin pitkästä aikaa olohuoneessa järjestystä, edellinen taisi olla jopa yli vuoden. Sohva oli siis ennen ikkunoiden alla ja tv tuossa heinäseipään alla, missä sohva on nyt. Ainut mikä jäi samalle paikalle, on tuo lipasto. Todella harvoin tulee nykyään vaihdettua järjestystä, vaikka olohuone on sen mallinen että vois kokeilla montaa erilaista tapaa, mutta mitä sitä hyvää järjestystä muuttamaan. Nyt kuitenkin kokeiltiin näinpäin ja sohvalta näkyy kaunis metsämaisema ikkunoista.

2.jpg

3.jpg

Muutosta on tapahtunut myös vierashuoneessa, siitä sitten toisella kertaa. Nyt on joululomat ohi ja huomenna koulutehtävien kimppuun. Tasan viikko aikaa saada viimeinen tehtävä valmiiksi, monen sivun essee odottaa kirjoittajaansa, aiheena korjausrakentaminen. Oisko siellä yhtään vapaaehtoista ;D  

Mukavaa loppiaisen iltaa!

Ympäri mennään

Päätin kuvata makuuhuoneen nurkasta nurkkaan kun sain ihanalta Syhiltä 360-haasteen joulukuussa. Nyt ehdin tarttumaan haasteeseen ja tämä olikin kiva tehdä, vähän erilaisempi haaste 🙂 Syhi on kirjoittanut blogisivuillaan säännöistä näin: 

Valitse kotisi kaunein huone ja ota siitä vähintään neljä kuvaa siten, että kuvaat aina nurkasta nurkkaan. Ota vuoronperään kuva jokaisessa nurkassa seisten. Julkaise kuvat blogissasi myötäpäivään. Voit tehdä 360-kierroksen myös useassa huoneessa. Tule kertomaan minulle, kun olet haasteeseen tarttunut ja haasta muita bloggareita mukaan.

Joten ei muutakuin haasteen kimppuun 🙂 Tässä tulee meidän makkaria ihan joka suunnasta!

4.jpg

3.jpg

2.jpg

1.jpg

Huoneesta saa varmasti paremman käsityksen, kun ottaa kuvia laajemmasta kuvakulmasta. Useimmiten sitä napsii aina samasta kuvakulmasta kuvia ja nyt tämän haasteen myötä tuli kuvattua koko huone. Haastan teidätkin mukaan, kuka haluaa ottaa haasteen vastaan? 🙂

KIVAA VIIKONLOPPUA <3

 

Uuden vuoden terveiset

Näitä kuvia katsellessa huomasin että melkein joka kuvassa on enemmän tai vähemmän DIY-juttuja, joita olen tehnyt tänä vuonna. Ja kuinka paljon onkaan mahtunut sisustamista yhteen vuoteen, useiden kuvien kohdalla aloin muistella että joko tästäkin hetkestä on kohta vuosi aikaa. Niin vain aika vierii ja muistoja syntyy lisää. Jokaiselta kuukaudelta valitsin alle muutaman kuvan vuodesta 2013.

1-tile.jpg

nimet%C3%B6n1-tile.jpg

6-vert.jpg

7-tile.jpg

9-tile.jpg

14-tile.jpg

12-tile.jpg

25-tile.jpg

30-tile.jpg

Tätä vuotta on enää yhdeksän tuntia jäljellä ja taas on yksi tapahtumarikas vuosi paketissa. Uskon että teilläkin siellä ruudun toisella puolen on vuoteen mahtunut kaikenlaista, niin hyviä kuin huonoja hetkiä, mutta toivon että teillä kaikilla on enemmän niitä hyviä muistoja tallessa <3 Olen muuten tänä vuonna huomannut että positiivisuus kantaa pitkälle. Se olkoon seuraavankin vuoden lupaus, olla positiivinen. Nyt toivotan teille ihanille näiden tämän aamuisten maisemien keskeltä onnea, terveyttä ja ikimuistoisia hetkiä vuodelle 2014! Rakkaimmat kiitokset jokaiselle lukijalle tästä vuodesta ja erityiskiitos teille kommenttiboxiin viestejä kirjoittaneille <3

2.jpg

1.jpg