Käyttökokemuksia valkoisesta bluetooth kaiuttimesta

8.jpg

Olen testaillut nyt kuukauden ajan valkoista kaiutinta, josta kirjoitin ensimmäisen postauksen täällä. Kyseessä on siis KitSound Boom Evolution 2.1 bluetooth kaiutin. Kaiutin, jonka olemassaolosta en ollut koskaan kuullutkaan, voi että se on helpottanut paljon arkea ja musiikin kuuntelua meille saapuessaan. Meillä kun ei ollut mitään stereoita tai muita musiikinkuuntelulaitteita. Ja onneksi tämä pieni vekotin riittää siihen kaikkeen, ei tarvita stereoita tai isoja kaiuttimia, tästä kuuluu joka huoneeseen.

Kuten tuolla aiemmassa postauksessa kerroin, emme ole koskaan kuunnelleet niin paljon musiikkia kuin nyt kaiuttimen kautta. Päivisin yleensä kuunnellaan radiota eli tabletilta vain nettiradiokanava (meillä Suomipoppi) ja bluetooth päälle ja eikun kuuntelemaan. Niin helppoa. Jos satun olemaan yksin kotona, käännän volyyminapin paaaljon isommalle ja samalla teen kotijumpan musiikkia kuunnellessa 🙂 Mies on käyttänyt kaiutinta yhtä ahkeraan kuin minä, onneksi musiikkimaku kohtaa niin voidaan yhdessä kuunnella. Ja on tämän tahdissa bailattu Robiniakin kuunnellen 😉

7.jpg

Iltaisin yleensä lasten mentyä nukkumaan katsotaan tv:stä joku leffa ja varsinkin suomalaiset elokuvat ovat sellaisia että puhe ei kuulu hyvin ja sitten taas muut äänet kuuluvat vähän liiankin isosti. Olenkin usein valittanut että meidän pitäisi saada telkkariin erilliset kaiuttimet, kun ei viitsi isollekaan telkkaria laittaa lasten nukkuessa. No mies keksi että yhdistetään tämä telkkariin, olipa kiva ylläri että kaiutin toimii myös television kautta! Nyt elokuvan äänet kuuluvat kaiuttimesta, enää ei tarvitse suomalaisiakaan elokuvia jättää sen takia katsomatta. Uskomattoman monipuolinen laite! MobileFunista löytyy myös todella monipuolinen valikoima kännykkä- ja tablettitarvikkeita, kannattaa kurkata.

9-tile.jpg

Oi että mä nautin näistä valoisista päivistä niin sisällä kuin ulkonakin. Eilen nautittiin monta tuntia raitista ilmaa, käytiin pojan kanssa kestohangilla kävelemässä, tehtiin lumityöt ja illalla kävimme vielä koko perheen kanssa luistelemassa. Viime talvena lapset eivät vielä uskaltaneet luistella ollenkaan, kun saatiin luistimet jalkaan niin samantien halusivat ne pois. Tänä talvena eivät malttaisi lähteä jäältä pois ollenkaan, luisteleminen on niin kivaa vaikka itse luistelu onkin vielä melkoista tasapainoilua 🙂 Vielä riittää luistelukelejä hetken aikaa joten otetaan kaikki ilo irti! 

 

 

Postaus tehty yhteistyössä Mobilefun.fi kanssa

2 kommenttia “Käyttökokemuksia valkoisesta bluetooth kaiuttimesta

  1. Hyvältä kuulostaa, kyllä tuollainen kelpaisi meillekin! 😀 Kivaa viikon jatkoa ♥

    1. Tää on kyllä niin huippu että en voi kuin kehua 🙂 Ihanaa viikonloppua sinne ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *