Ikävä ja viikon paras päivä

Heippahei te ja perjis! Mikä viikonpäivä teillä on muodostunut parhaimmaksi ja odotetuimmaksi päiväksi? Se päivä jota joskus saatat odottaa kuin kuuta nousevaa? Se päivä kun aamulla saat silmäsi auki ja tiedät että tänään on se päivä.

Minun on huomenna. Tai oikeastaan jo tänään kun tiedän että huomenna on lauantai. Arkipäivät tahtovat olla usein aika kiireisiä.. sitä normiarkea meillä kaikilla ja iltaisin ei jää aikaa juuri mihinkään, joten viikonloppu on ollut meillä täysin rauhoittumista varten. Ollaan perheen kanssa ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa. Ennen odotin aina normiviikonloppua niinkuin varmasti moni muukin arjen keskellä, mutta nyt tuo viikonloppu on saanut aivan uuden merkityksen. Huomenaamusta saan rakkaan mieheni kotiin.

 

Ikävä on välillä todella kova kun toinen on työmatkoilla. Molemminpuolin. Koulukaverini kysyi että miten siihen tottuu kun puoliso lähtee aina viikoksi reissuun? Rehellisesti sanottuna ei siihen taida tottua koskaan. Joskus itku tulee jo heti aamusta kun tiedän että tänään hän lähtee, joskus keskellä viikkoa yksin nukkumaan mennessä ja olenpa itkenyt onnestakin kun näen auton kaartavan pihaan lauantaiaamuna.  Mutta tiiättekö mitä? Se tunne kun on ikävöinyt toista viikon ja vihdoin saa toisen kotiin, se on ihan parasta <3 Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Jokainen joka on samassa elämäntilanteessa voi varmasti samaistua tunteeseen siellä ruudun takana 🙂 Ja voi sitä riemua ja iloa kun lapset juoksevat autolle isiä vastaan, antavat isot halit ja pusuttelevat isin posket ennen kuin toinen ehtii edes nousta autosta ylös <3

Mä laitan nyt musiikit soimaan, imurin laulamaan ja otan toiseen käteen punkkulasin ja nautin tästä perjantaista. Huomenna on viikon paras päivä. Toivottelen teille kaikille loistavaa viikonloppua ja ihanaa aikaa rakkaimpienne kanssa <3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *