Olohuone, makkari ja keittiö

Mukavaa lauantaipäivää! Vieraita odotellessa ajattelin räpsiä muutamia kuvia (kerrankin siistiä). Täällä kummi jo innoissaan odottelee tyttöjä kylään!

Olen usein bloginkin puolella tainnut mainita `pakkomielteestäni`. Siivoan siis koko ajan jotain jälkiä enkä malta olla siivoamatta, jos näen roskia lattialla tai pöydät on pyyhkimättä. Luutu tai imuri on kourassa joka päivä. Tai oli.

Koulun aloitettuani en enää illalla kotiin tullessani jaksanutkaan tarttua imuriin vaan illat meni tenttiin lukiessa ja ruoanlaitossa. Koulun ajattelin käydä kahdessa vuodessa ja opettajan sanoin jos on hyvin ahkera niin voin valmistua kahden vuoden kuluttua. Se jää nähtäväksi, mutta sillai ei ole mitään kiirettä vaikka menisi kolmekin vuotta. No panic. Siivoushulluksikin olen itseäni joskus kutsunut kun ei kerta kaikkiaan vaan voinut olla siivoamatta jos näin jossain roskan tai pölyhiukkasen.

Jännä itsestään huomata että voihan sitä ottaa elämän hieman rennomminkin eikä nipottaa esimerkiksi tuosta kodin siisteydestä. Ei muuta kuin valot kiinni ja kynttilät palamaan niin ei pölytkään näy omaan silmään. Oma jaksaminenhan tässä on tärkeintä ja jos tuntuu ettei koulun jälkeen huvita sitä imuria kaivaa kaapista niin mitä sitten. Pölyt kyllä odottelee 😀 Vapaa-aikaa on vähemmän kuin ennen ja ajattelin käyttää ajan paljon viisaammin. Vaikkapa leikkipuistossa lasten kanssa oleiluun tai koko perheen kanssa metsäteitä pitkin kävellen. Paljon rentouttavampaa kuin se että heilun kotona luutu kädessä. Leppoisaa viikonlopun jatkoa teille! Pöytä odottelee keittiössä kattajaa ja munkit pellillä uuniin menoa. Odotetut vieraat saapuvat ihan hetken päästä ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *