DIY Puinen joulukuusi

puinen joulukuusi

Heippa kaikille! Meidän kodissa alkoivat jouluiset askarteluhetket esikoisen kanssa jo hyvissä ajoin marraskuun loppupuolella. Tytär on tullut ihan äitiinsä ja saattaa viettää useita tunteja askarrellen. Puinen joulukuusi valmistui askartelupajalla viimeisimpänä, kuusen voi laittaa joko pöydälle tai jos teet ilman alustaa, voit ripustaa kuusen vaikkapa seinälle.

Kaksi tai kolme erikokoista kuusta vierekkäin esim. seinällä on todella näyttävän näköinen kokonaisuus! Pihallamme kasvaa lehtikuusia, jonka alta keräsin maahan pudonneita oksia ja käpyjä kuusta varten. Myös sammal löytyi omasta metsästä (huom, sammaleen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa) ja muut tarvikkeet omasta autotallista. Puurimoja ja erivärisiä puolalankoja löytää askartelukaupoista.

CASAn joulukalenterista (klik) löydät ohjeet kuusen tekoon.

Ihania askarteluhetkiä ❤

Sunnuntain rento tunnelma

tunnelma

tunnelma

Sunnuntai-illan terkut täältä rennoista tunnelmista kotisohvalta! Rento tunnelma syntyy sunnuntain kiireettömyydestä, ei mitään suunnitelmia eikä menoja. Kynttilänvalossa lasten kanssa telkkaria katsellen. Ja tuon karvaturrin. Koko perheen suosikki Haluatko miljönääriksi on sunnuntain ohjelmistossa. Seuraavaksi Netflixistä joululeffaa koko porukalla!

Eilen satoi ihanaa valkoista maahan reilu kymmenen senttiä ja lapset lähtivät pihaleikkeihin heti aamusta kun saivat silmänsä auki. Pihalla on nyt vaikka minkälaista lumiukkoa ja veistosta. Posket punaisina tulivat aamupalalle leikkien jälkeen. Ei sitä malta aamupalaa odotella kun on lunta maassa 😀 Lauantai-iltana olikin kova tuuli ja koko yön satoi lunta. Paljuiltiin illalla ja tuuli niin kylmästi, että piti vetää pipo syvemmälle päähän ja upottaa itsensä kaulaa myöten +40 C veteen. On tuo palju vaan ihana näin talvella.

Nyt lämmin glögilasi käteen ja takaisin ohjelmien pariin. Muutamat joululahjat odottavat paketoijaa, mutta niihin vasta sitten kun saan lapset nukkumaan. Meillä tonttu käy perinteisesti joka yö laittamassa kalenteriin lapsille jonkin yllätyksen, aamuisin herätään jo ennen kuutta kurkkimaan mitä kalenteriin on tällä kertaa eksynyt. Yritin vinkata tontulle josko laittais kaikki 24 yllätystä kerralla kalenteriin, mutta ei onnannut 😉 Välillä meinaa itselläkin silmät mennä kiinni jo yhdeksän aikaan, joten ei auta kuin herätä tonttuilemaan sitten vaikka keskellä yötä. Tunnelmallista sunnuntaita sinnekin!

Vedenkestävät valot maljakkoon

vedenkestävät valot

vedenkestävät valot

vedenkestävät valot

Tunnelmallista perjantaita! Kierrellessäni joululahjaostoksilla törmäsin sattumalta vedenkestäviin valoihin, jotka ostin kotiin. Vesitiivis kiekko led-valoilla toimii kolmella paristolla ja mukaan tuli myös kaukosäädin, josta valot saa päälle ja kiinni. Alle kuuden euron valot loistivat kauniisti eilen illalla vedessä katajan oksan alla. Myös tulppaanikimppu näyttäisi maljakossa upealta valaistuna! Vedenkestäviä valoja myy ainakin Prisma, sieltä nämä bongasinkin. Onko nämä teille tuttuja? Mietin jo erilaisia variaatioita valoille. Mitenhän valokiekko toimisi esimerkiksi kuplivassa boolissa? Voisi olla aika kivan näköinen valaistuna. Tuo kuvassa näkyvä, häntää heiluttava karvaturri luuli maljakkoa juomakupikseen ja otti muutamat lipaisut vettä maljakosta 😀 Saattoi katajan oksat hieman pistellä muttei näyttänyt menoa haittaavan 😉

Eilen katsoimme koko perheellä Linnan juhlia televisiosta. Tänään saan viettää ylimääräistä vapaapäivää itsenäisyyspäivän vuoksi. Viikonloppu tuntuu pidemmältä kun on vasta perjantai (aamulla olin jo ihan sunnuntaissa!) Onneksi viikonloppu on vasta edessäpäin ja saadaan viettää laatuaikaa vielä ennen kuin iskä lähtee taas reissun päälle. Pienimmäinen sairastui eilen illalla, joten se hieman hidastaa viikonlopun suunnitelmia, mutta eiköhän me jotain kivaa keksitä sisälläkin. Pyörittelin eilen kaupassa Haaste 2-peliä käsissäni. Meillä on se ensimmäinen versio pelistä ja lapsetkin tykkäävät sitä pelata. Siitä on tullut meidän perheen suosikkipeli. Jätin uudemman version kuitenkin vielä kauppaan, josko se pukki toisi pelin kuusen alle 😉 Piti ihan käydä kurkkaamassa viime vuoden joulupostauksia, milloin ollaan tuotu kuusi sisälle. Viime vuonna neljä päivää ennen aattoa ja sitä edellisenä vuonna taisi olla samoihin aikoihin. Saa nähdä tuleeko kuusi omasta metsästä vai ostettuna, mutta se on varmaa että aito, metsälle tuoksuva kuusi päätyy tänäkin vuonna olohuonettamme koristamaan. Ihana kaivaa vuoden tauon jälkeen joulukoristeet esille ja koristella kuusi kauniiksi. Täältä jouluhöperö toivottaa teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua!