Olohuone kylpee valossa

Moi moi! Joko teillä on kalusteet kannettu terassille tai parvekkeelle? Meillä ei vielä. Takapihan terassilla on liki puoli metriä lunta, kiitos katolta tippuneiden lumien! En saa sinne vielä hetkeen terassikalusteita, mutta olemme silti aloittaneet terassikauden fiilistelyllä! Vähän grillausta ja auringossa paistattelua. Etuterassille saimme jo pari tuolia paikoilleen ja siinä olen nauttinut keväästä ja auringonpaisteesta. Siellä etelässä taitaa olla jo ihan kevät? Kuulin koulukaverilta joka piipahti vasta Helsingissä ettei siellä ole enää yhtään lunta. Voi vitsit, mä oon ehkä vähän kade. Täällä kahlataan vielä lumessa ;D Ei ole leskenlehtiä näkynyt teiden varsilla. Sehän on se kevään merkki kun ensimmäiset leskenlehdet kerätään maljakkoon.

Olohuone kylpee valossa ja siitä olen niin onnellinen! Ikkunasta näkyvä metsä näyttää jo vehreältä ja keväiseltä ilman lumisia oksia, mutta tosiaan tuohon olohuoneen ikkunan alarajaan asti on lunta, kääk. Tekisi mieli mennä lapioimaan lumet kauemmas niin pääsisin terassin pesuun ja somistamaan terdeä kesäkuntoon. Kasvihuoneen siivouksesta puhumattakaan. Olisi ihana viedä sinne jo paprikat ja tomaatit kasvamaan <3 Leikkimökkiä tytöt aloittivat tänään siivoamaan kun saatiin oven edestä sen verran lunta pois että pääsivät sisälle. Ehkä me jo vappuna voidaan kävellä pihalla ilman että saappaat täyttyy lumesta. Silloin ne täyttyy varmaan vedestä 😉

En malttanut olla ostamatta muutamaa orvokkia tänään kun lähdin ajelemaan koulusta kotiin. Minulla alkoi viikonloppu jo nyt, joten viikonlopun kunniaksi upotin sormet multaan ja istutin ruukkuihin orvokit. Kestävät kuitenkin pienet yöpakkaset. Ja muistelin että viime vuonna tuli vielä lumikerros ensimmäisten istuttamieni orvokkien päälle. Sieltä ne nousivat ja virkosivat vaikka lunta oli monta senttiä päällä.

Huomenna luvassa yksin shoppailua, ihanaa. Ja kodin siivousta sunnuntaisia juhlia varten. Vietetään triplasynttäreitä silloin ja muutamat kaverisynttärit on vielä järjestämättä. Tällä kertaa tilasin kaikki valmiina joten huomiselle jää vain siivous. Oi että miten kuulostaakin helpolta ja vaivattomalta! Kermakakun (perussuosikki) sijaan tilasinkin kaksi juustokakkua, toinen suolainen kinuski ja toinen mustikka-valkosuklaa. Namskis. Taatusti hyvää. No pikkupizzat teen itse, mutta nehän tulee kuin itsestään. Ja onhan mulla innokkaita junioreita keittiössä apuna.

Iloista ja aurinkoista viikonloppua teille, nautitaan tästä upeasta valosta. Kello on jo kahdeksan ja aurinko jaksaa loistaa vieläkin puiden takaa sisään olohuoneeseen <3 Oon niin odottanut tätä pitkän talven jälkeen. Ei ole montaa kuukautta kun vietetään jo juhannusta.

Uusin tulokas piikkikruunu

Just kun kerkesin sanomaan ettei tänne taloon tule enää yhtään kasvia niin olisin voinut olla vaikka hiljaa 😀 En kuitenkaan pystynyt muutamaa päivää kauempaa pitämään lupausta. Tällä kertaa mukaan lähti piikkikruunu. Eikö olekin söpöt korallinpunaiset kukat? Tyräkkien sukuun kuuluva piikkikruunu voi kasvaa huonekasvina jopa metrin korkuiseksi. Tykkää olla aurinkoisella paikalla ja lannoitetaan keväästä syksyyn parin viikon välein. Tärkeintä on muistaa ettei multa saa olla liian märkää, silloin piikkiruunu mätänee. Istutus hiekansekaiseen multaan esim. kaktusmulta ja kastelu niin että multa pysyy kosteana muttei liian märkänä, niin piikkikruunun hoito onnistuu.

Pylvästyräkkiä kastelin talvella liikaa ja se alkoi nyt keväällä mätänemään rungosta. Lopulta se meni poikki ja jouduin heittämään sen pois. Sitä ennen otin kuitenkin pistokkaita talteen ja yritän kasvattaa uusia pikkutyräkkejä 🙂 Kodinhoitohuone on näkemisen arvoinen tällä hetkellä! Jätin kuitenkin kuvan ottamatta. Ihan muussa käytössä kuin pitäisi. Siellä on tomaatin taimia, paprikan alkuja, tyräkkejä, oliivipuuta ja ja..

Sitä voisi kuvitella kun päivät on kasvien kimpussa ettei niitä enää kotona ehkä huvittaisi hoitaa tai katsella, mutta mulle on käynyt nyt kyllä täysin päinvastoin! Vaikka olin ennenkin oikea viherkasvihullu, mutta nyt tämä alkaa kohta menemään jo liian pitkälle 😉 Siksi tilasinkin seinäruukkuja lisää, saan osan laittaa viherkasviseinälle. Sitä onkin ollut tarkoitus laajentaa, piti vain metsästää uudet ruukut kun Kekkilä oli lopettanut seinäruukkujen valmistuksen. Näette lopputuloksen kunhan saan ulkomailta tilaamani ruukut kotiin.

Tämänkin päivän vietin sormet mullassa ihanassa auringonpaisteessa. Tuolla kasvihuoneella tuntuu välillä ihan kesältä kun lämpötila huitelee aurinkoisina päivinä +27 asteessa. Ulkona saa kuitenkin vielä vetää kevyttoppatakin päälle. Eilen yritin repiä jouluvalojen johtoja jäisestä maasta irti, mutta sinne ne vielä jäivät odottelemaan lämpimämpiä kelejä. Nyt en tehnyt sitä virhettä että revin ne väkisin irti. Sitäkin on nimittäin kokeiltu huonolla menestyksellä 😉 Vielä hetkeksi ehdin ulos nauttimaan auringosta tuohon takaterassille. Ei välitetä vieressä olevista metrin korkuisista kinoksista, kyllä ne siitä sulaa tämän kuun aikana. Mukavaa iltaa sinnekin!

Rusta ja pääsiäismietteitä

Myrskyistä maanantaita (vaikka tuntuu ihan sunnuntailta)! Pääsiäisen pyhät ovat kohta ohitse ja huomenna takaisin arkeen. Pääsen tekemään lempipuuhaani eli hoitamaan kasveja, joten ei voisi huomenna arki paremmin alkaa. Pääsiäinen meni mukavasti, ehkä liiankin nopeasti ohi. Mutta niinhän siinä yleensä käy kun on kivaa, aika juoksee. Miehen sisko ja veli perheineen tulivat etelästä tänne meidän luokse ja porukalla vietimme pääsiäistä. Anoppi teki niin hyvää lammasta lisukkeineen että sai pallona pyöriä takaisin kotia 🙂 Pihasaunan ja aliaksen parissa meni rattoisasti ilta ja lapsillakin oli niin kivaa kun saivat arvuutella sanoja. Välillä Aliaksessa tulee sellainen black out, ettei vaan saa sanaa suusta vaikka tietää mitä toinen tarkoittaa ja siinähän se hauskuus onkin kun saa vedet silmissä nauraa itselle ja toisille. Ja mikä kumma siinä on että toisten parien sanat ovat muka aina helpompia.

Kävin muuten elämäni ensimmäistä kertaa Rustassa. Rusta on tavaratalo Haaparannan puolella. Menin sinne ihan katselemaan, ilman ostoslistaa ja kori täynnä lähdin pois. Siellähän olikin paljon kaikkea ostettavaa kuten kuvassa näkyvät pellavanväriset verhot.  Tuo sinikuviollinen posliiniruukkukaan, jossa kilpipiilea on, ei montaa euroa maksanut.  Kiva ja edullinen sekatavarakauppa on tuo Rusta. Yksi ystäväni muuten totesi viime kyläreissullaan että teillä on viherkasvit lisääntyny! No niin on! Viherkasveja tulee koko ajan kauppoihin lisää ja en vaan malta olla ostamatta. Näitä kilpipiileoitakin mulla taitaa olla jo viisi. Niin kaunis pyöreälehtinen kasvi ja säilyy hengissä kunhan muistaa kastella. Mehitähtikin on viihtynyt hyvin tuossa lasiastiassa.

Täällä kodissa ei tosiaan ole viherkasveista pulaa, mutta ihan siltä varalta että noista viherkasveista osa kupsahtaa, niin ostin Rustasta myös kolme oksaa tekoeukalyptuksia! Säilyvät hengissä eikä tuureja taikka onneja tarvita näiden kohdalla. Yksi osasyyllinen viherkasvien kupsahtamiseen löytyy tällä hetkellä nukkumasta sohvalta. Sille ei kasvatetut ohrat kelpaa, mutta jokaista viherkasvia ja ilmakasvia täytyy ohimennessä maistaa. Herään aamulla usein siihen kun jostain päin taloa kuuluu rouskutus ja oksia ja lehtiä saa kerätä lattialta. Yritin pääsiäisen aikaan tunkea kisulle ohraa suuhun ja levittelin ohrakupposia ympäri taloa ihan vinkiksi, mutta ehei, turha kuvitella että olisi kelvannut. Siellä se nyt tyytyväisenä nukkuu peiton päällä sohvalla. Taas yksi äitin ilmakasvi repsottaa siihen malliin että joku sitä on käyny hoitamassa.

Mukavaa maanantain jatkoa ja huomista arjen aloitusta.