Eukalyptus ruukussa

Aurinkoista perjantaita! Eukalyptuksen oksia on tullut ostettua usein kukkakaupoista kotiin viemisiksi. Viime vuoden lopulla kuulin että eukalyptusta on saatavilla nyt myös ruukuissa ja siitä asti olen metsästänyt ruukussa olevaa eukalyptusta. Eilen sellainen tuli vastaan ja ostin saman tien. Iso, tuuhea yksilö, jossa paljon uusia alkuja! Toivon että tämä säilyy mullan vaihdon myötä hengissä. Sille suositellaankin heti oston jälkeen kasvualustan vaihtoa, jos ruukussa on pelkkää turvetta. Multana käy esimerkiksi tavallinen kukkamulta, joka ei ole liian hapanta kasville. Eukalyptus tarvitsee paljon valoa, joten sijoitin sen ikkunan läheisyyteen. Auringonsäteet loistavat tälläkin hetkellä sisään ikkunoista.

Jos eukalyptuksen lehdet alkavat käpristymään, tietää että se on saanut liian vähän vettä. Eukalyptus tarvitsee kunnollisen kastelun ja sitten multa saa kuivahtaa kastelukertojen välillä. Eukalyptuksen lannoitus aloitetaan keväällä ja sitä lannoitetaan parin viikon välein. Täytyy hommata lannoitetta kotiin, koska todella toivon että tämä säilyy hengissä pidempäänkin, on sen verran kaunis yksilö. Olen suunitellut että kun saan kasvin kunnolla kasvamaan niin siitä voin napsia ylikasvaneita oksia maljakkoon. Lämpiminä ja valoisina kesäpäivinä vien kasvin ulos, siellähän se Australiassakin kasvaa lämpimässä ja valoisassa.

Kuvat otin aamulla puoli yhdeksän aikaan ja valoa vain tulvi sisään kuten kuvista näkyy. Ihana herätä aamuauringon valoon <3 Tänään onkin vapaapäivä ja suunnitelmissa olisi keretä tehdä monenlaista. Iltapäivästä suuntaan parturiin. Väriä päähän niin on hiuksetkin taas hetken kuosissa. Sitä ennen on kuitenkin tiedossa lumessa kahlaamista. Aivan jäätävästi tuota lunta takapihalla, metrin verran. Kaadettiin tontilta koivuja ja niitä olisi tarkoitus kantaa lähemmäs liiteriä sekä polttaa oksia. Pakkasmittari näyttää -20 C, mutta se on pientä verrattuna Lapin pakkasiin. Eräs aamu mittari näytti -37 C. Joten ei muuta kuin pitkät saappaat jalkaan ja menoksi. Koivun oksia säästän jonkun verran, ajattelin hyödyntää niitä askarteluun. Teillekin kuvia tulossa jos vain onnistun taivuttamaan oksista oikeanmuotoisia tekeleitä 🙂

Viimeisessä kuvassa näkyy muuten tuollainen kastelupallo kultaköynnöksen juurella. Kätevä kastelusysteemi esimerkiksi kun lähdet reissuun tai jos muuten vaan unohdat kukkien kastelun, niin kuin mulle saattaa joskus käydä. Laitoin pallon täyteen vettä kun lähdimme hiihtolomalle ja pikkuhiljaa pallo tiputtaa vettä kasviin. Viikon kuluttua kun tulimme kotiin, oli pallo tiputtanut kaikki vedet multaan. Nyt pihalle hommiin. Hyvää viikonloppua!

Upeat Levi ja Ylläs

Voi vain huokailla näitä maisemia katsoessa <3 Haluun takaisin. Miten uskomattoman upeat tunturit meillä täällä Suomessa onkin! Viikko vierähti Lapissa ehkä jopa liiankin nopeasti, mutta silti oli kiva palata kotiin reissun jälkeen. Haaveilin että näen Levi tunturin huipun, huippua ympäröivät maisemat, porot sekä revontulet. Kävin useana yönä katsomassa näkyisikö taivaalla revontulia ja seurasin netistäkin milloin olisi mahdollista niitä nähdä, mutta ne jäi näkemättä tällä reissulla. Seuraavalla kerralla sitten.

Levi ja Ylläs tsekattiin molemmat, vaikka alkuun oli tarkoitus olla vain Levillä. Porukkaa oli paljon vähemmän mitä olin kuvitellut, sai katsella maisemia rauhassa eikä ruokapaikkoihin tai hisseihin ollut ruuhkaa. Pulkkamäkikin oli välillä ainoastaan meidän käytössä. Pulkkamäen vierestä lasten alueelta löytyi suloinen kota, jossa oli nuotio valmiina ja nokipannuissa lämmintä mehua pienille laskijoille. Minusta tosi kiva idea. Kävimme sisällä lämmittelemässä ja juomassa kuumaa mehua.

Menimme lasten kanssa Gondolilla ihan tunturin huipulle ja kävelimme joulupukin mökille, jossa Joulutarina-elokuvaa on kuvattu. Taianomaiset Levin maisemat saivat lapsetkin huokailemaan ihastuksesta. Meidän kävelyreissusta tulikin kunnon hikilenkki, ei voinut kuin nauraa kun kirjaimellisesti kömmittiin takaisin huipulle. Minä kun sain idean että lähdetään kävellen käymään hieman alempana. Leppoisastihan se matka meni alaspäin, mutta kun oli aika nousta takaisin ylös, niin voin sanoa että reidet oli kovilla sen nousun jälkeen! Lapsetkin konttasivat loppumatkan huipulle. Näytti niin lyhyeltä tuo matka huipulta katsottuna, mutta ehei.. ei se sitä ollutkaan suksitta. Meitä vaan nauratti kun pääsimme takaisin ja poika ihmetteli että miten sulla äiti on naama noin punasena! Tuli vedettyä treeni siinä samalla kerros toppavaatteita päällä.

Olihan se näkemisen arvoinen paikka kun pääsimme joulupukin mökille. Ei niinkään se mökki vaan nuo Levin maisemat. Mökkihän oli sisältä tyhjä. Lumen peitossa olevia puita ja mökkejä olisin voinut jäädä ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Sanat eivät riitä kertomaan miten kaunista tuolla on. Miettikääpä nuo samat maisemat auringon laskiessa <3 Ehkä ensi kerralla näemme myös auringonlaskun tuntureilta käsin.

Ylläksen hotellihuoneen ikkunasta näimme tunturin huipun sekä rinteet. Halusin ehdottomasti huoneen, josta näki maisemat. Oli kivaa katsella toisten laskettelua kun en itse enää uskalla suksien päälle. Nössö mikä nössö 😀 Ennen laskettelin joka talvi, mutta nyt aikuisena en jostain syystä uskalla rinteisiin. Ja ihan hyvä niin, tämä toheltaja tulisi kuitenkin mukkelis makkelis alas. Parempi mennä jalan niin säilyy paikat ehjänä tai valita turvallinen kylpylälippu rinteiden sijaan.

Kuiskasin paluumatkalla miehelle että muutetaanko Lappiin ja aletaan porofarmareiksi? Ostetaan pieni mummon mökki ja poroja pihamaalle. Takapenkkiläisetkin kuulivat ja taisivat hieman jo innostua. Rakastuin taas kerran tuohon paikkaan niin palavasti. Viime kerrasta taitaa olla kaksi vuotta, olimme viimeksi kesällä Lapissa. Joka kerta sydämen valtaa se sama tunne. Niin rauhallista ja kaunista. Ihmiset täällä ovat ystävällisiä eikä heillä ole kiire mihinkään. En saanut kannatusta ehdotukselleni mummon mökistä tai porofarmista, mutta lupasimme että pian tänne on päästävä uudestaan. Viimeistään ensi kesänä.

Kodin yksityiskohtia

Maaliskuun valoa ollaan kaivattu ja nyt vihdoin valo alkaa saavuttamaan kodin jokaisen nurkan. Vaikkei aurinko edes paista, silti huoneisiin tulvii valoa joka ikkunasta. Ihanaa! Olen kaivannut tätä niin pitkään kesäihmisenä. Huomasin tuossa valokuvatessani yksityiskohtia, että melkein jokaiseen kuvaan taltioituu sama asia. Kasvit. Niitä on joka puolella ja voisin hankkia vaikka kuinka paljon lisää. Yritän kuitenkin hillitä itseni!

Ettei viherkasveja tulisi liikaa ostettua kotiin, (voiko niitä mukamas olla liikaa??) upotan sormet seuraavaksi kylvömultaan. Paprikan, tomaatin ja kurkun siemenet odottavat kasvuun pääsyä. Saanpahan niistäkin sitten joskus jotain vehreää kasvilampun alle. Tällä hetkellä kasvilampun alla on todellinen ruuhka-aika. Sain oliivipuun pysymään hengissä taas yhden talven yli ja moni muukin kasvi siellä odottelee ulospääsyä.

Laitoin takkaan tulet, kun nuohooja kävi putsaamassa piiput. Teki taas niin siistiä työtä ettei jäänyt paljoa siivottavaa. Hyvä mieli tuli myös täpötäydestä puuliiteristä. Nyt on pelkkää koivuklapia liiteri täynnä ja voi vitsit miten erilailla tuo koivu lämmittää mitä sekapuu! Eron huomaa hyvin saunaa lämmittäessä, ei tarvitse kuin pesällinen polttaa ja saunassa on 60 C lämmintä. Sekapuulla menee 2-3 pesällistä.

Tänäänkin istuskelen tuossa takan äärellä villasukat jalassa (nykyään lempparipaikka kotona) ja en aio tehdä yhtikäs mitään. Tämän päivän olen pyhittänyt laiskottelulle, tekee muuten hyvää silloin tällöin! Mies töissä, lapset mummulassa, joten minä nautin hetken kun saan olla yksin ja saatanpa ottaa tirsat jos oikein alkaa väsyttämään 😀

Olohuoneen sohvapöydästä tulee tasaisin väliajoin kyselyjä. Näissä kuvissa se taas vilahtelee, alla olevista linkeistä voi lukea pöydästä lisää. Huomasin muuten vasta koneelle ladatuista kuvista että pöydän rakoihinhan on piiloteltu tavaroita. Just sopiva rako pinneille ja kynille. Yksityiskohta sekin 🙂 Pöydänhän teki siis mieheni n. 7 vuotta sitten takapihalta kaadetuista puista. Rakkaimpia huonekaluja minulle edelleen, jolla on paljon tunnearvoa. Myös takapihan terassilla oleva ruokailupöytä on mieheni käsialaa sekä lepotuolit, jotka odottelevat ensi kesää vielä lumen alla. Niistäkin voit lukea alla olevista linkeistä. Mukavaa ja valoisaa sunnuntain jatkoa!

Sisustusniksit!

DIY lepotuoli- ohjeet

Toivepostaus: Terassipöytä