Värien aika

 

 

 

 

 

Sunnuntaitervehdys! Syksy on värien aikaa. Omenapuut, pensaat ja vaahtera loistavat kilpaa syksyn väreissä pihallamme. Ruskan somat sävyt innostivat tekemään syyskranssien lisäksi vielä muutamia asetelmia ulos callunoista, kävyistä, jäkälästä ja koristekaalista. Pelkät havunoksatkin tuovat asetelmiin kaivattua vehreyttä eikä välttämättä tarvitse edes käyttää muita kuin metsän antimia.

Halusin kuitenkin metsästä keräämien materiaalien lisäksi myös kaalta ja callunoita asetelmiin. En malttanut olla hankkimatta näitä nähtyäni kaupan valikoiman, vaikka joka vuosi päätän olla ostamatta mitään vaan haen tarvittavat omasta metsästä. Onpahan kaunista pitkälle talveen, paitsi koristekaalihan taitaa paleltua ensimmäisillä pakkasilla.

Muistatteko meidän telkkaripulman, kun harmittelin aiemmin miten molemmat telkkarit pimenivät yhtäkkiä? Melkein kuukausi ilman telkkaria sai tosiaan jo pienesti hermot pintaan, kun suosikkiohjelmat palasivat takaisin ruutuun eikä ruudusta näkynyt yhtään mitään. En ole mikään telkkarinorja, en tosiaan! Mutta Emmerdale, Vain elämää ja Posse on nähtävä 🙂

Jostain syystä antenni oli mennyt rikki, vaikka luultiin että syynä oli taas rankkasateet, joiden myötä hävisi kaikki signaalit tv:stä. Nyt hankittiin triplasti tehokkaampi antenni. Täällä maalla missä asutaan on todella huono kantavuus, joka syksy ja kevät täytyy olla vääntelemässä antennia katolla eri suuntaan. Mua niin nauratti kun se oli ihan ennalta arvattavissa että ruudusta näkyy vain pimeää kun syksyn sateet taas alkoivat! Netflix on ollut suosittu kun jotain leffaa ollaan iltaisin kaivattu. Jospa tuolla uudella antennilla näkyisi kaikki kanavat eikä tarvitsisi enää hyppiä katolla vesisateen jälkeen 😉 Kivaa illan jatkoa!

DIY Syyskransseja ja kukkia vaahteranlehdistä

Viikonloppuja! Syksyiset askarteluhetket ovat täällä taas. Luonnosta saa kaunista materiaalia kransseihin ja kokeilinpa vaahteranlehdistä tehtyjä ruusujakin, jotka yhdistin lumoavaksi kimpuksi.

Tein neljää erilaista kranssia, joihin hyödynsin kesäistutuksia mm. maahumalaa ja koristeminttua. Ainoat kesäkukat, jotka ovat vielä hengissä. Pihlajanmarjoja on tullut älyttömästi tänä vuonna pihapuihin. Niistäkin väkersin yhden kranssin.

 

 

 

 

 

 

 

Pihan perältä kuuluu naputus, mies siellä työn touhussa. Kohta on ovet tehty kasvihuoneeseen. Valkoista maalia enää lautojen päälle ja kasvihuone on valmis talveen. Ai että odotan kun pääsen istumaan sisälle eikä tuuli käy sisään. Paljon kynttilöitä niin tarkenee istuskella. Sinne taidan suunnistaa tänäkin iltana 🙂

Tykkäättekö tehdä kransseja vai ostatteko valmiita? Yhden noista tekemistäni ajattelin laittaa etuoveen roikkumaan ja loput vien kasvihuoneen uusiin oviin, kunhan valmistuvat. Hyvää viikonloppua!

 

 

Ikävä ja viikon paras päivä

Heippahei te ja perjis! Mikä viikonpäivä teillä on muodostunut parhaimmaksi ja odotetuimmaksi päiväksi? Se päivä jota joskus saatat odottaa kuin kuuta nousevaa? Se päivä kun aamulla saat silmäsi auki ja tiedät että tänään on se päivä.

Minun on huomenna. Tai oikeastaan jo tänään kun tiedän että huomenna on lauantai. Arkipäivät tahtovat olla usein aika kiireisiä.. sitä normiarkea meillä kaikilla ja iltaisin ei jää aikaa juuri mihinkään, joten viikonloppu on ollut meillä täysin rauhoittumista varten. Ollaan perheen kanssa ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa. Ennen odotin aina normiviikonloppua niinkuin varmasti moni muukin arjen keskellä, mutta nyt tuo viikonloppu on saanut aivan uuden merkityksen. Huomenaamusta saan rakkaan mieheni kotiin.

 

Ikävä on välillä todella kova kun toinen on työmatkoilla. Molemminpuolin. Koulukaverini kysyi että miten siihen tottuu kun puoliso lähtee aina viikoksi reissuun? Rehellisesti sanottuna ei siihen taida tottua koskaan. Joskus itku tulee jo heti aamusta kun tiedän että tänään hän lähtee, joskus keskellä viikkoa yksin nukkumaan mennessä ja olenpa itkenyt onnestakin kun näen auton kaartavan pihaan lauantaiaamuna.  Mutta tiiättekö mitä? Se tunne kun on ikävöinyt toista viikon ja vihdoin saa toisen kotiin, se on ihan parasta <3 Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Jokainen joka on samassa elämäntilanteessa voi varmasti samaistua tunteeseen siellä ruudun takana 🙂 Ja voi sitä riemua ja iloa kun lapset juoksevat autolle isiä vastaan, antavat isot halit ja pusuttelevat isin posket ennen kuin toinen ehtii edes nousta autosta ylös <3

Mä laitan nyt musiikit soimaan, imurin laulamaan ja otan toiseen käteen punkkulasin ja nautin tästä perjantaista. Huomenna on viikon paras päivä. Toivottelen teille kaikille loistavaa viikonloppua ja ihanaa aikaa rakkaimpienne kanssa <3