Olohuoneen muutos ja uusi ilme

DSC_1602-tile%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1602%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29.j

 

DSC_1596%20%E2%80%93%20kopio%20%283%29.j

 

DSC_1633%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1615%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1625%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Viikonlopun kynnyksellä (eilen siis) tuli fiilis että nyt pitää saada uutta järjestystä olkkariin! Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Edellinen järjestyi taisi ollakin pisin mitä koskaan on ollut, joten oli aikakin saada hieman uutta ilmettä tilaan. Sohva siirtyi ikkunan eteen ja kaikki muutkin huonekalut saivat uudet paikat. Osasyynä järjestyksen vaihdolle oli uuden tuolin saapuminen. Eilen posti toi tuolin kotiovelle 🙂 Teen siitä vielä erikseen postauksen. Sohvan siirtyessä lähemmäs takkaa, takkatuli lämmittää ihanasti sohvalla istuessa. Ennen sohva oli kauempana ja lämpö ei yltänyt lasin läpi sohvalle saakka. Kuten kuvista näkyy olen edelleen ihastunut kullan sävyyn ja sitä on valaisimen lisäksi pieninä ripauksina mm. kynttilänjaloissa ja sulkataulussa. Vielä en ole raaskinut sytyttää uusinta kynttilää jonka löysin H&M Homesta. Sisustuslehdet pääsivät pitkästä aikaa esille tarjoiluvaunuun, jospa niitä muistaisi selailla useammin kun ovat näkösällä. 

Tykkään lukea vanhojakin sisustuslehtiä, vanhimmat taitavat olla yli kymmenen vuotta vanhoja. Pitkään aikaan en olekaan tilannut kotiin mitään lehteä. Netistä näkee tärkeimmät uutiset ja jutut sekä blogeista bongaa niin kauniita sisustuskuvia, että siinäpä sitä on tarpeeksi ihailtavaa! Olisi mukava saada lisääkin katseltavaa kauniista sisustuskuvista 🙂 Otan ilolla vastaan blogisuosituksia joten jätäthän kommenttiboxiin linkkiä sinun suosikkiblogeihin 🙂 Hyvää viikonloppua ja sydämellinen tervetulotoivotus uusille lukijoille!

 

 

Myrskyn silmässä

DSC_1584%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1560%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1555%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1575%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Moikkamoi! Kirjoittelen täältä myrskyn silmästä ;D Lumi pöllyää ulkona ja tuijat ruukkuineen lentelee pitkin pihaa. Ihme kun ei ole sähköt mennyt poikki, niin kova myrsky tuolla on. Hyvä syy sytyttää koti täyteen kynttilöitä ja fiilistellä takkatulen lämmössä. Ei tarvinnut muuten kauaa takkaa sytytellä kun hormistakin kuuluu sellaista tuulen ulvontaa että varmasti vetää 🙂 Ajattelin muuten vinkata hyvän niksin takan lasin puhdistukseen. Kosteaa talouspaperia kastetaan tuhkassa ja hangataan lasiluukkuun. Mitään pesuaineita ei tarvita. Lopuksi pyyhitään kostealla talouspaperilla luukku puhtaaksi.

Eteiseen kaipasin hieman tunnelmavaloa ja laitoin lyhdyn katosta roikkumaan. Kiva illallakin olla kynttilän loisteessa ja pitää eteinen muuten pimeänä. Moni kaipaa ja odottaa jo kevättä, mutta minä tunnelmoin edelleen kynttilän valossa ja odotan sitä oikeaa talvea. Hassua ehkä, mutta haluan vielä päästä kunnolla hiihtämään, luistelemaan ja tekemään lasten kanssa lumilinnoja. Jospa tuon pyryn jälkeen lunta olisi pihalla niin paljon että päästään tositoimiin! Ja lumitöitäkin olisi kiva tehdä pitkästä aikaa. Tässä sisällä ollessa on tullut katsottua Viaplaytä ihan liikaa ja alkaa leffat kohta loppumaan kesken. Melkein joka ilta lasten mentyä nukkumaan katson yhden tai kaks leffaa ja eilen piti jo oikein hakemalla hakea mitä en ole vielä katsonut. Saa suositella hyviä leffoja. Onneksi sinne kuitenkin tulee viikottain uusia elokuvia ja sitten siirrytään vuokrattaviin jos ei muu auta 🙂 Lumipyryistä keskiviikkoa kaikille, ajelkaahan varovasti liikenteessä <3

Ps. Jos joku osaa sanoa mikä tuota peikonlehteä vaivaa niin ottaisin vinkit ilomielin vastaan. Tuollaisia tummia länttejä tulee lehtiin ja osa lehdistä menee keltaisiksi.

 

 

Alennusmyyntiostos

nimet%C3%B6n.jpg

En voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja jättää tilausta tekemättä kun huomasin Finnish Design shopin alen! Mukaan tarttui siis HAY:n tuoli joka on aika hyvässä alessa tällä hetkellä verkkokaupassa ja muitakin kivoja tuotteita kokosin kollaasiin. Yksi HAY:n About A Chair meiltä jo löytyykin mutta kun olen kaivannut olohuoneeseen lisää istumatilaa niin tilasin nyt toisenkin. Sain jopa mieheltä hyväksynnän toiselle tuolille, hih ;D Nämä on mielestäni aika namut vierekkäinkin, katsotaan nyt miten saan olohuoneen järjestyksen muutettua tuolin saavuttua.

Täältä löytyy kaikki aletuotteet. Tosi yllättäviäkin designtuotteita on nyt tuntuvassa alessa, mm. Artekia, Tom Dixonia, Sectoa ja paljon muita. Tämä vilukissa lähtee nyt lisäämään takkaan puita ja kun ollaan kaksin pojan kanssa kotona niin tehdään takan eteen löhöilypaikka ja katsotaan yhdessä joku kiva lastenleffa. Mun täytyy ehkä keittää kupillinen (tai kaks) kahvia että herään! Otin nimittäin äsken päikkärit ja nyt väsyttää entistä enemmän 😀 en tiedä johtuuko tästä kylmästä ilmasta vai mistä. Villasukista en kuitenkaan luovu, ne pysyy jalassa yölläkin niin kauan kuin mittari näyttää yli -20C. Huomasin muuten tuossa puita hakiessa että liiteri on tyhjentynyt aika kivaa vauhtia, joten kohta on tilattava puukuorma pihaan. Mukavia pakkaspäiviä ja sinisiä hetkiä teille sinne!

Postaus sisältää mainoslinkin. Tuotekuvat lainattu FDS:n sivuilta.