Vihreä valloittaa

DSC_0456%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0274%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_0473%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Vihreä väri kukkien muodossa luo kodikkuutta keittiöön. Viherseinä on ollut viime vuoden toukokuusta asti yhdellä keittiön seinällä ja olen vaihdellut siihen kukkia silloin tällöin. Muutama yrttikin siinä on tainnut olla. Tykkään älyttömästi tuosta alaspäin laskeutuvasta kukasta, (nimi ei nyt millään tule mieleen) jonka sain äidiltäni. Alkuun siinä oli sama kukka pienemmässä koossa, mutta äiti raaski luopua omastaan ja ehdotti että vaihdetaan kukkia. Tänään hain saniaisen muratin tilalle ja nyt seinä alkaa olla aika kiva! Ja uskokaa tai älkää, bonsaipuuni on ollut hengissä jo yli puoli vuotta, wuhuu! Uusia lehtiäkin on ilmestynyt paljon. 

Viikonloppu meni pian ohitse kun oli paljon mukavaa puuhaa niin sisällä kuin ulkonakin. Pakkasten lauhduttua ollaan oleskeltu pihalla ja rakennettu lumimajoja takapiha täyteen. Sinne meni muuten majojen seiniin viime syksynä istuttamani sipuleiden tikut, joihin olin kirjoittanut mitä mihinkin istutin että yllätyksiä luultavasti tulossa kevään koittaessa 😀 Ei sovi mennä repimään rikkaruohoja kukkapenkistä. Nyt vielä tv:n pariin hetkeksi, taidan katsoa jonkun leffan kun nukuin aamulla kymmeneen(!). Ei väsytä sitten yhtään. Kiitos muuten leffasuosituksista! Hyvää yötä.

HAY:n tuolit

DSC_1773%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1794%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Moi moi! Lumisateista keskiviikkoa! Tässähän pääsee lumitöihin kun lunta tupruttaa aamusta iltaan. Kivaa, pitkästä aikaa. Toinen autokin starttasi joten sehän tietää sitä että pääsen huomenna salille ja kauppaan. Jihuu.

Mulla on pulma 🙂 HAY:n tuoli tuli viime viikolla kotiin ja olen tässä nyt viikon ajan makustellut ja miettinyt tuolin kohtaloa. Tykkään tuolista tosi paljon ja toinen tuoli meillä on ollutkin käytössä jo yli kaksi vuotta. Näiden oli tarkoitus tulla molempien olohuoneeseen vierekkäin, mutta tuoleissa on niin silmiinpistävä väriero että ei näitä ainakaan vierekkäin voi laittaa. Uusin tulokas on väriltään enemmän sinertävän valkoinen. Kuvista tuota eroa ei huomaa niin hyvin kuin luonnossa, mutta tuossa toisessa kuvassa näkyy miten takimmainen tuoli on puhtaamman valkoinen. Odottelen tässä vastausta Finnish Design Shopista että onko tuolien valmistuksessa tapahtunut jotain muutosta tässä parin vuoden aikana. Harmi kun en saanut kuviin taltioitua tuota värieroa, mutta ihan eri valkoisen sävyt tuoleissa on. Jopa mies huomasi eron vaikkei yleensä tällaiset sisustusjutut hirveesti kiinnosta 😀 En millään raaskis laittaa tuolia palautukseen ja mietinkin että voikohan tuolin väri muuttua ajan saatossa?

Kiitollinen

DSC_1758%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1744%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1702%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1737%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1693%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1678%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1647%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_1753%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Kuinka kiitollinen sitä saa ollakaan ympärillä olevista läheisistä. Rakkaista ystävistä, naapureista, sukulaisista ja omasta perheestä <3 Kaikkein tärkeimpiä. Aina valmiina auttamassa. Lapset kun olivat pieniä ja vauva valvoi itkuisena yöt eivätkä lääkäritkään tienneet mikä toisella oli, sain läheisiltä apua ja päivisin hieman nukuttua. Tai rakennusaikana kun talkooporukka tuli auttamaan että talo valmistuu ajoissa. Tai kun tulin sairaalasta kotiin vastasyntyneen kanssa ja koko koti oli siivottu ja pöydät notkuivat täynnä herkkuja. Vaikka vauva-aikana iski jonkinmoinen dementia ja paljon asioita on unohduksissa, niin tuota korvaamatonta apua en unohda koskaan.

Nämä ihanat ihmiset muistivat taas lämpöisillä onnitteluviesteillä, niin kuin joka vuosi ja viikonloppuna kahviteltiin synttäreiden merkeissä. Lapset tekivät kortin jossa luki `Maailman rakkaimmalle äitille` ja poika olisi halunnut kirjoittaa kortin toiselle puolen Äiti 23 wee 😀 Ai että mua nauratti! En ole koskaan maininnut ikääni täällä blogin puolella mutta en ihan noin nuori enää oo 😀 Vedet silmissä sai nauraa ja samalla muistelin niitä nuoruusaikoja, kun olin vielä 23. En tiedä mistä hän sai tuon iän päähän, mutta mielelläni tietenkin olisin vielä noinkin nuori äiti vaikka nuorekas olenkin 😉 Kiitos kaikille muistamisista.

Alkoi muuten uusi viikko hieman vilpoisasti, pakkasta rapiat -32C. Ei paha! Monenkohan auto jäi aamulla kotipihaan? Meidän toinen auto sanoi sopimuksensa irti eikä inahtanutkaan. Saa nähdä miten huomenna käy. Leppoisaa pakkasiltaa!