Meidän venetsialaisista kuvia ja haaste

6-tile.jpg4.jpg10-tile.jpg1.jpg5-tile.jpg2.jpg3-tile.jpgEnsimmäistä kertaa pidettiin pienimuotoiset venetsialaiset viime viikonloppuna omalla pihalla. Kylläpäs olikin kivaa! Piha oli täynnä kynttilöitä ja roihuja, istuttiin monta tuntia paljussa, saunottiin, kuunneltiin musiikkia.. pelattiin Aliasta yli puoleen yöhön. Nauroin vedet silmissä, oli niin huvittavaa kuunnella miesten selityksiä pelin edetessä 😀 Ihania tämmöiset illanvietot! Pitäisiköhän ottaa ihan perinteeksi 😉

Sain Korukopan Eijalta haasteen, joka minun olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, koska haasteen nimi on Kesähaaste. Kesä on nyt ohi, mutta ei haittaa 🙂 vastailen kysymyksiin muistellen mahtavaa ja upeaa kesää, jonka saimme viettää. Kiitos ihana Eija haasteesta!

Kaupunki- vai rantaloma? Perustelut.

Rantaloma ehdottomasti. Viimeisestä rantalomasta on ihan liian kauan aikaa ja nyt vihdoinkin ensi vuoden puolella lähdetään rantalomalle. Lapset ovat jo sen verran isoja että jaksavat istua koneessa. Paikasta ei ole vielä mitään hajua, mutta johonkin missä on lapsiperheiden mukava olla. Ehdotuksia?
 
 

Paras asia, joka minulle on tapahtunut viime aikoina?

Yksi ihana juttu, joka varmasti näkyy jollain tapaa täällä bloginkin puolella jossain vaiheessa 🙂

Paras kesäherkkusi ja mahdollinen resepti?

Erilaiset ruokaisat salaatit. 

Kesäperinteeni?

Juhannus vietetään aina samalla porukalla ja toinen kesäperinne on että mökille on päästävä joka kesä 😉

Paras viimeisin sisustusostokseni?

Nyt piti kyllä miettiä kauan.. kesän aikana tein niin paljon itse kaikkea että mitähän olisin ostanut? Olisko se sitten sohvaryhmä terassille 🙂 siinä on tullut loikoiltua paljon.

Millainen on unelmien asuinympäristö?

Kyllä se oman kodin asuinympäristö on tällä hetkellä. Joskus vanhempana olisi ihana asua meren äärellä, kallion päällä olevassa talossa, jossa olisi isot ikkunat 😀

Suomenkielen kaunein sana?

ÄITI. Miten ihana oli eka kerran kuulla `Äiti` lasten suusta.

Millaisia kesäsuunnitelmia minulla on?

Kesäsuunnitelmat on jo kaikki toteutettu, paitsi kaksi jäi toteutumatta. Helsingin reissu ja uiminen järvessä. Jospa tässä syksyn aikana sais nekin suunitelmat toteutettua tai ainakin järveen pulahtamisen. Kääk, kylmää vettä jo!

Paras vuodenaika?

Kesä ehdottomasti.

Mikä saa minut onnelliseksi?

Oma perhe ja lasten ilot. Miten pienistä asioista he ilahtuvat silmät säihkyen. Me aikuiset voitais joskus ottaa oppia pienemmistä ja olla onnellisia niistä ihan pienistäkin iloista 🙂

KIVAA PÄIVÄN JATKOA!

white & black - -

8 kommenttia “Meidän venetsialaisista kuvia ja haaste

  1. Jännittää, mikä juttu sulle on tapahtunut 🙂

  2. Ihanaa lukea vastauksiasi 🙂 Toivottavasti rantalomakohde löytyy.<br />
    Kyllä se äiti-sana vaan valloittaa!<br />
    Tunnelmallisia kuvia &hearts;

    1. Toivotaan että löytyisi kiva kohde ja lyhyt lentomatka 🙂 pelkään nimittäin lentämistä. Kiitos paljon Eija &hearts;

    1. Haaveena ollut jo monia vuosia ja nyt se vihdoinkin toteutuu 🙂 siitä myöhemmin lisää 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *