Uudet korkeat ruukut terassille

Heipsis! Ollaanko siellä lomalla? Meillä kaksi viikkoa takana ja vielä kaksi viikkoa edessäpäin. Silloin olisi tarkoitus käydä Särkänniemessä ja jossain muualla, vielä en tiedä mihin suuntaamme. Olen netistä yrittänyt etsiä jotain kivoja camping alueita josta voisi vuokrata mökin, näin kesäisin sellaiset paikat ovat meidän suosiossa. Säät ovat ainakin nyt hellineet lomalaisia, tuossa juuri puhuttiin kun tultiin meren rannalta kotia päin että olikohan kesän ensimmäinen viikko kun ei satanut kaatamalla 😀 Meidän perunamaa lainehtii vedessä, saa nähdä saadaanko perunoita ollenkaan. Ensi vuonna pottumaa tulee korkeammalle paikalle siltä varalta jos rankkasateet tulevat. Onneksi kasvimaalta tulee paljon satoa ja kasvihuoneen kurkut ja tomaatit kasvavat kovaa vauhtia. No mutta nyt kuviin!

Olen etsinyt valkoisia ruukkuja terassille joista löytyisi myös sisäruukut, ettei koko ruukkua tarvitsisi täyttää mullalla. Kevyet, näyttävät ruukut terassille löytyivät Kärkkäiseltä. Noista meidän entisistäkin tykkään, mutta ne piti kokonaan täyttää mullalla ennenkuin pääsi istutuspuuhiin. Nämä uudet ovat juuri sopivat isoille hortensioille. Hortensiat ovat muuten tämänkin kesän lempparikukkiani! Niin kauniita ja kestäviä, kunhan muistaa kastella usein.

DSC_5397%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_5408%20%E2%80%93%20kopio%20%282%29.j

Ruukut ovat materiaaliltaan muovia ja 50cm korkeita. Näitä löytyi myös pienempiä ja yksi isompi koko tästä. Alle kymppi oli hintaa, joten todella edulliset tämän kokoisiksi ruukuiksi. Nyt lähden surffailemaan lisää millaisia leirintäalueita maastamme löytyy 🙂 Saa myös vinkata jos tiedät jonkun hyvän paikan. Mukavaa iltaa ja nauttikaa lomalaiset lomasta! 🙂

DSC_5406%20%E2%80%93%20kopio.jpg

12 kommenttia “Uudet korkeat ruukut terassille

  1. Sorry, en ole aikoihin käynyt kommentoimassa kun olen pitänyt taukoa blogien lukemisesta. Upeat ruukut oot löytänyt! Leirintäalueista en osaa sanoa kun sellaisella en oo koskaan yöpyny. KELAA ?

    1. Ihana kun nyt jätit kommenttia 🙂 Mä oon yöpynyt paljonkin lapsena leirintäalueella, useimmiten teltassa, mutta nyt haluttaisiin ihan mökki jostain. Meidän villiviikareiden kanssa ei telttaretki houkuttele ;D

  2. Ihanat nuo hortensiat ruukuissaan, valkoinen vielä syventää kukkien ja lehtien väriä – hyvä löytö. ♥

    1. Oli hyvä ja edullinen löytö. Viime syksynä kokeilin hortensian istuttaa maahan ja peittelin hyvin, sehän lähti tänä kesänä kasvamaan. Hitaasti kasvaa mutta ehdottomasti istutan nuo kukat myös kukkapenkkiin.

  3. Kauniit ruukut ja ihania nuo hortensiat ♥ Aurinkoisia lomapäiviä 🙂

    1. Kiitos ♥ Ihana kun jätit kommenttia! Mukavaa viikkoa!

  4. Ihanat ruukut! Olen etsinyt saman tyylisiä mutten ole löytänyt kohtuu hintaan. Ostitko nuo Oulun Kärkkäiseltä? Kävin sielläkin viime viikolla, mutten huomannut noita… 🙁

  5. Meillä on täällä Kotkassa aivan huikea leirintäalue, josta voi vuokrata monenlaisia mökkejä luksuksesta perinteisempiin. Lisäksi on mahdollisuus leiriytyä teltalla tai asuntovaunulla. Mökit ovat Kotkan parhaan uimarannan vieressä, lisäksi siellä on golf ja minigolf sekä lapsille on pieni touhupuisto. Vieressä on hotelli ja ravintola sekä ihana kahvila katetulla terassilla 🙂 Käymme usein siellä luontopolulla lenkkeilemässä ja nokipannukahvilla kalliolla, kun maisemat ovat niin kauniit. Jos Kotka ei ole liian kaukana niin <a rel="external nofollow" href="http://www.santalahti.fi&quot; target="_blank">www.santalahti.fi</a>

    1. Kävin katsomassa kuvia ja ihastuin! Ja nuo vuokrattavat mökit, miten hienoja, löytyy suihkut ja kaikki. Ehdottomasti pidän tämän mielessä jos sinnepäin suuntaamme. Aika pitkä matka meiltä Kotkaan, mutta jos ei tänä kesänä niin joskus toiste 🙂 Kiitos Syhi!

  6. Ompa kivat ruukut, ja halvalla! Tuollaisia olen itsekin etsinyt mun hortensioille, täytyykin käydä paikan päällä katsomassa 🙂

    1. Toivottavasti näitä on vielä jäljellä! Olivat kyllä niin edulliset että taitaa mennä nopsaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *