Elämys niin aikuisille kuin lapsille

Sateista huomenta! Eilen oli niin kaunis ja lämmin päivä, sain kesän ensimmäiset rusketusrajatkin. Nii-i, elokuussa 🙂 Kunpa sää jatkuisi vielä aurinkoisena elokuun loppuun saakka. Täällä on arki aloitettu ja esikoinen aloitti ensimmäisen luokan. Niin ahkera ja reipas tyttönen <3 Itse valitsee iltaisin vaatteet kaapista tuolin päälle odottamaan seuraavaa koulupäivää, pakkaa repun ja letittää hiukset aamuisin lastenohjelmia samalla katsellen. Kyselee kovasti milloin saa oman kännykän kouluun ja kynsiin pitäisi aina olla pinkkiä. Vaatteissakin ollaan tarkkoja mitä päälle laitetaan, enää ei kelpaa kaikki äidin ehdottamat. Oma tahto löytyy ja luulenpa vahvasti että äitiinsä on tullut 😉 Nousee aamuisin sängystä ylös paljon reippaammin kuin minä 😀 Niin auttavainen ja ystävällinen kaikille, sanoi vielä ensimmäisenä kouluaamuna että kaikkien kanssa pitää leikkiä ja ottaa leikkiin mukaan. Näinpä. Voi kun tämän kaikki muistaisivat, niin lapset kuin aikuiset. Turvallista koulumatkaa <3

Vielä yksi postaus tulee Lapin reissulta. Kävimme Napapiirillä Santa Parkissa ja Joulupukin pajakylässä, siinä kaksi ihanaa paikkaa joissa riittää katseltavaa ihan jokaiselle. Suosittelen! Santa Parkissa sai tavata joulupukin ja tonttuja. Osallistuimme tonttukouluun, josta saimme muistoksi todistuksen ja tonttulakin mukaan. Ihana elämys meille aikuisillekin, tontut olivat niin iloisia että hymyilytti vielä seuraavana päivänä. Tonttukoulussakin muistutettiin siitä että kun koulut alkavat, niin ketään ei saa kiusata ja kaikki otetaan leikkiin mukaan.

DSC_6442%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6454%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Santa Parkissa voi askarrella oman tontun tai piparkakun, tutustua postitoimistoon ja lähettää sieltä postikortteja, leikkiä Angry Birds alueella, katsoa esityksiä, käydä kiertoajelulla Satujunalla tai vaikkapa tutustua Jäägalleriaan jossa meitä oli vastaanottamassa Jääprinsessa. Kaikille löytyy varmasti jotain tunnelmallisesta joululuolasta. Tässä minun ottamiani kuvia paikasta.

DSC_6388%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6367%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6592%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6417%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6410%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6500%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6368%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6622%20%E2%80%93%20kopio.jpg

 

DSC_6337%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Oletteko käyneet, mitä piditte paikasta? 

4 kommenttia “Elämys niin aikuisille kuin lapsille

  1. En ole käynyt. Mutta tuonne olis kiva päästä! 🙂 Joskus sitten, kuhan tyttö vähän kasvaa.

    1. Napapiirillä on kyllä paljon katseltavaa ja ihasteltavaa. Joskus pienenä olen tuolla käynyt mutta en muistanut ollenkaan millainen paikka oli ja olikin tosi kiva näin aikuisena tutustua uudelleen 🙂

  2. Käytiin joulun alla ja tykkäsin kyllä. Toki tosi kallis paikka mutta kokemisen arvoinen. varmasti toistekkin mennään.

    1. Kiva kuulla! Meki tykättiin koko perhe ja vois joskus lähteä uudelleen. En tiedä paljonko tuonne on normaalisti lippu, siis pelkkään Santa Parkkiin? Meillä oli sellainen lippupaketti (78e) jolla pääsi SantaParkkiin ja Ranuan eläinpuistoon, ei paha neljältä ihmiseltä. Eli noin 10e yhdeltä per paikka 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *