Kaappien sisällöt uusiksi

Aurinkoista päivää! Sieltä se kurkistelee pilvien välistä. Sanoin eilen perheelle etten ole koskaan odottanut näin paljon kevättä ja kesää kuin nyt. En tiedä miksi, mutta kuten mainitsin aiemmin niin talvi on tuntunut Ä-LYT-TÖ-MÄN pitkältä ja voi valtava miten iloinen olen tuosta auringonvalosta ja valoisista illoista! Kohta pääsee kuivalle tielle juoksemaankin. Sain muistuksen toissapäivänä siitä että älä lähde lenkkarit jalassa liukkaalla kelillä mihinkään!! Mun toinen jalka on täynnä mustelmia. Lensin mukkelismakkelis pikkumäeltä alas, ei varmaan ollut tarpeeksi hyvä lento kun seuraavana päivänä lensin nokalleen huopikkailla, kun kannoin puita liiteriin. Silloin ei yhtään naurattanut, mutta nyt huvittaa koko tilanne. Ei varmaan tarvii syyttää kenkiä vaan itse toheltajaa 😀 Joskus olen kuullut mainittavan että ota vähän rauhallisemmin 🙂

DSC_2320%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_2335%20%E2%80%93%20kopio-tile%20%E2%

DSC_2338%20%E2%80%93%20kopio.jpg

No mutta nyt aiheeseen. Meiltä löytyy kaappien kätköistä kymmenen vuottakin vanhoja käsipyyhkeitä ja olen nyt ajatellut uusia kaikki loputkin. En ehkä olisi itse uskonut että isken silmäni taas mintunvihreään. No niin siinä kuitenkin kävi kun huomasin vaaleansävyiset pyyhkeet ja otin neljä kappaletta käsipyyhkeiksi. Wc:ssä kalusteet ovat ruskeaa ja valkoista, seinät valkoiset ja lattia ruskea, joten pitihän sinne jotain muutakin samaa sävyä tuoda. Saippuaa ja kynttilöitä. Pienellä budjetilla raikkautta tilaan. Aika herkullinen muuten tuo ruskean, valkoisen ja mintun yhdistelmä, ainakin minun mielestäni. Moni on minulta kysellyt kuvassa näkyvästä lasivitriinistä. Se on ostettu Ikeasta ja muistaakseni vaihtoehtona oli myös joku toinenkin väri, jos en ihan väärin muista. Kasaamisessa tarvitsee kyllä ehdottomasti olla vähintään neljä kättä 😀 Sen verran hankala koottava oli isoine lasineen.

Ajattelin lähteä hieman avittamaan tuota kevään tuloa, lapio käteen ja jäätä murskaamaan pihalta (jos pysyn pystyssä!). Uskaltaiskohan viedä jo narsissit ulos etuterassille vai paleltuukohan ne?

8 kommenttia “Kaappien sisällöt uusiksi

1. Niin raikkaalta näyttää! Täälläkin turkoosi on taas iskenyt kovaa. 🙂 Siskolta löytyy sama vitriini valkoisena, mutta ilman valoa. 🙂

1. No niinhän se olikin valkoinen se toinen värivaihtoehto! Sattui tuuri kun tuo ruskea on just samaa sävyä wcn kalusteiden kanssa.

Mukavaa weekendiä 🙂

2. Pienetkin yksityiskohdat tuovat ihanaa kevään raikkautta ?. Aurinkoista viikonloppua!

1. Kyllä, pienillä muutoksilla saa paljon aikaan. Enempää ei uskalla väriä laittaa ettei kyllästy 🙂

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

3. Ah ihanuutta, -kaunista ja raikasta!

Kyllä narsissit tarkenee jo ukona, minulla on ollut jo pari viikkoa narsisseja ja krookuksia tuossa pihalla (kuistilla).

Naapuri-puutarhassa sanottiin niiden kestävän -7-10 astetta.

Aurinkoista viikonoppua!

1. Kiitän ♥

No sitten uskalla minäkin laittaa jos tuon verran kestävät pakkasta, minä kun luulin että vain pari astetta sietävät ja isommilla pakkasilla paleltuvat.

Ihanaa viikonloppua teille!

4. Ihanan valoisan oloista ja raikasta ❤️ Turkoosi on kiva keväinen sisustusväri ❤️ Aurinkoista viikonloppua ❤️

1. Voi kiitos ♥

Ihme juttu kun joka kevät iskee sama värien kaipuu 🙂 Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *