Talvinen piha- Hyvää uutta vuotta 2019!

 

Vuoden viimeistä päivää on vietetty ulkoillen. Nautittu kiireettömyydestä. Tänään piti jo avata kännykän kalenteri ja tarkistaa että mikä päivä, mikä valuutta 😀 Sehän on tosiaan maanantai! Tuntuu aivan lauantailta tai sunnuntailta. On ainakin loma tehnyt tehtävänsä ja hyvä niin ❤ Vielä pari viikkoa lomaa jäljellä.

Pihan sinisen hetken ikuistin kuviin, niin kaunista ulkona ettei malttaisi mennä sisälle ollenkaan. Lapset teki hiihtolatua talon ympärille sillä aikaa kun minä sytyttelin uuden vuoden kynttilät jäälyhtyihin. Pakkasen ansiosta ehdin tekemään jouluksi kymmenisen jäälyhtyä pihalle.

talvinen piha

Uusi vuosi vaihtuu naapurissa lasten kanssa paljuillen. Yritetään jaksaa valvoa sinne puoleen yöhön 🙂 Naapurit ostivat raketteja, mutta luulen että ne jää ampumatta koska tänne on annettu myrskyvaroitus. Tuuli yltyy koko ajan, joten taitaa sädetikut olla tällä kertaa turvallisempi vaihtoehto. Haastetta otetaan matsi ennen vuoden vaihtumista. Toissapäivänä pelattiin ja kaikilla oli niin hauskaa että tänään otetaan uusi matsi. Haaste-lautapelissä on lapsille omat juniorikysymykset, joten lapsetkin voivat osallistua peliin. Minä oon niin kova pelaamaan lautapelejä, että jos minulta tullaan kysymään tulenko pelaamaan, niin vastaus on aina kyllä! Lasten kanssa on monet illat vietetty lautapelien parissa. Poika sai jouluna Monopolyn ja sitä ollaan pelattu iltaisin.

Nyt on aika kiitoksen. Lämmin kiitos teille ihanat, rakkaat blogini lukijat vuodesta 2018 sekä kiitos yhteistyökumppaneilleni! Nautitaan vuoden viimeisistä tunneista ja otetaan vuosi 2019 iloisissa merkeissä vastaan ❤ Turvallista ja hyvää uutta vuotta!

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *