Terassi

terassi

Terassi on laitettu kesäkuntoon. Muutamia somistusjuttuja vielä kaipaa, mutta muuten on valmista. Osa tästä sohvaryhmästä oli tosiaan kasvihuoneessa, jossa tuli vietettyä aikaa viileämpinä päivinä, mutta nyt tarkenee terassilla ilman lisälämmityksiä. Tänä vuonna mustavalkoinen näkyy kesäkukissa. Mustaa ja valkoista petuniaa koristeltuna muratilla. Myös kirkkaanpunaista pelargoniaa hankin terassille. Ihana väripilkku vaaleaa taloamme vasten.

terassi

terassi

terassi

Noilta höpsöiltä ei kyllä pääse salaa pihalle. Vaikka kuinka hiljaa oven aukaisee niin kohta kanaparvi juoksee terassille vastaan. Ovat tottuneet siihen, että annan aina pieniä herkkupaloja oven välistä, niin tulevat joka kerta odottamaan ruokaa. Naudan jauhelihasta ehti mennä päiväys umpeen niin paistoin sen kanoille ja oli semmosta herkkua että nam, nam! Varsinkin noista mustista kanoista on tullut sylikanoja. Istuvat vaikka kuinka kauan silitettävinä sylissä ja ovat niin söpön näköisiä kun silmät menee väkisin kiinni. Nauttivat olostaan ❤️

terassi

terassi

terassi

terassi

 

terassi

Miten teidän juhannus meni? Oliko menoa ja vilskettä vai sujuiko juhannus yhtä rauhallisissa merkeissä kuin meillä? Me paljuteltiin perheen ja sukulaisten kanssa ja pelattiin ulkopelejä. Kyykkä-pelistä tuli uusi suosikkimme! Kiva juhannus oli kaikin puolin ja nyt alkuviikosta olisi tarkoitus lähteä käymään Ikeassa ja ostoskeskus Matkuksessa. Loppuviikosta taas työt kutsuvat. Vielä viikon putki töitä ja sitten minullakin alkaisi pieni loma. Lomamoodista saan taatusti hetkessä kiinni, niin paljon olen lomaa odottanut.

Mitäs pidät näistä mustavalkoisista kukka-asetelmista? Musta väri kukissa jakaa mielipiteitä. Toiset tykkää, toiset ei voisi koskaan ostaa mustia kukkia omaan puutarhaan. Itse ostin ensimmäistä kertaa mustia kukkia ja tykkään kyllä. Aurinkoisen kesäistä viikkoa sinulle! ☀️

6 kommenttia “Terassi

    1. Hih, kyllä ne syö lihaa ? (Pieniä määriä saa antaa.) Ahmivat niin nopeasti että yks meinas jo tukehtua. Ei kerkiä edes nielasta ku seuraava pala jo suussa. Kananlihaa niille ei saa antaa, mutta kerran vahingossa söivät sitäkin ja näytti maistuvan ?? Noi on kyllä ihan hassuja, meidän lemmikit ❤️

      Kiitos Nanna viestistäsi ja ihania kesäpäiviä sulle!

  1. Kiitos!Tää lihansyönti oli minulle täysin uusi asia.Jos niille antaa kananlihaa,syökö toisensa??

    1. Ei ne toisiaan varmaankaan syö ? mutta mulle sano yks kanojen pitäjä että voi tulla ’hullun lehmän tauti’ niinku naudoille tuli kun söivät rehun mukana ollutta naudan teurasjätettä.

      1. Aina oppii ihminen uutta:)olen luullut,että kanat syövät vain jyviä,viljaa tms.Ehkä vähän järkyttävä tietokin…

        1. Moni kotikanojen pitäjä antaa kanoille ruoantähteitä ja niin mekin ollaan annettu. Kanat tosiaan syö melkein mitä vaan ja syövät sitä lihaakin jos niille antaa ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *