Syksy ja takkatuli

Ei tämä koskaan ole mikään lempparivuodenaika ollut, mutta olen oppinut pikkuhiljaa tykkäämään syksystä. Ehkä tämä lempeä laskeutuminen syksyyn teki sen, että syksy onkin ihan ok. Kesä jatkui niin pitkään mistä kesäihmisenä nautin valtavasti. Ja tietty vaunulenkit tuolla raittiissa säässä. Aamuisin usva peittää näkymän viljapellolle ? Tällä hetkellä siellä sataa ja tuulee, on koko päivän satanut, joten laitoin vauvan vaunuihin terassille nukkumaan. Jätettiin lenkkeilyt välistä tällä kertaa. Toinen herää sieltä aina niin pirteänä, suu hymyssä!

Parasta syksyssä

? Ruska. Erityisesti tänä syksynä ruska oli kauniimpi kuin koskaan. Oman pihan puissa oli vaikka mitä ruskan sävyjä. Lapin ruskasta täällä haaveilin. Onneksi instasta sain ihastella toisten ottamia kuvia sieltä Lapistakin.

? Ne vaunulenkit. Tilasin just aamulla uudet, langattomat kuulokkeet. Siinä ei edes vesisateet haittaa kun laittaa lempparibiisit soimaan ja lähtee lenkille. Niitä odotellessa..

? Sadonkorjuu. Saa korjata sadon pellolta. Säilöä yllin kyllin juureksia ja vihanneksia. Meidän jääkaappi onkin täynnä purkkeja. Punajuurta, kurkkua eri muodossa, paholaisen hilloa, puolukkaa ja omenahilloa.

? Lämpimät villapaidat ja taljat saa kaivaa kaapin perukoilta esiin. Villasukat mulla on ollu jo kauan käytössä, niistä en luovu.

? Uudet ruokareseptit. Sitä on tullut testailtua uusia reseptejä sen jälkeen kun pellolta alkoi satoa tulemaan liikaa ? Seuraavaksi kokeilussa punajuurikeitto fetajuustolla maustettuna.

? Sauna. Ihan joka ilta on päästävä saunan lämpöön.

? Takkatuli ja kynttilät. Näillä saa heti paremman fiiliksen aikaan, jos aamu on mennyt ihan mönkään huonosti nukutun yön jälkeen. Sytytinkin heti aamusta takkaan tulet ja laitoin kynttilöitä sinne tänne. Vauvan kanssa nautittiin takkatulen lämmöstä päikkäreiden jälkeen.

? Kaikkein parasta tässä syksyssä on kuitenkin se, että saan olla tuon tuhisijan kanssa kotona. Rauhalliset aamut kotosalla takkatulen lämmössä, villasukat jalassa. Voidaan hengailla vaikka koko päivä kotona, jos siltä tuntuu.

Kivaa päivää sinnekin!

2 kommenttia “Syksy ja takkatuli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *