Marimekon yrttiruukku ja koronakuulumisia

yrttiruukku

Heipsis! Tässä on kulunut pari viikkoa viime päivityksestä. Meille tuli korona kylään ystävänpäivän jälkeen ja oli tarkoitus postailla ja kertoa siitä viime viikolla. Uutiset maailmalta järkytti niin kovasti ettei tehnyt mieli kirjoittaa sen jälkeen enää mitään. Facebookiin on perustettu ryhmä, jossa suomalaiset auttavat Ukrainasta paenneita ihmisiä. Hakevat autoilla perheitä turvaan, keräävät vaate- ja ruoka-avustuksia, lahjoittavat rahaa tai ottavat omaan asuntoonsa asumaan. Jokainen auttaa jollain tavalla. Muutamassa päivässä sinne on tullut yli 24 000 jäsentä. Löytyy facebookista nimellä Operaatio TOIVO. Kyynelsilmin oon lukenut ihmisten kommentteja ja ei voi kuin todeta, että luojan kiitos täältä löytyy vielä näin hyväsydämisiä ihmisiä. Ehkä meillä on sittenkin toivoa, vaikka nyt tuntuu että maailma on paha paikka ?? Käythän sinäkin auttamassa. Lahjoittaa voi myös esimerkiksi Unicefin kautta.

marimekko

Korona tuli taloon

Meistä sairastui lopulta kaikki muut koronaan paitsi esikoinen tai sitten hänen oireet olivat niin lievät, että tauti meni huomaamatta ohitse. Poika sai taudin koulusta ja ensimmäinen oire hänellä oli lievä lihaskipu ja hyvin pieni kurkkukipu, joka saattoi mennä ohi juomalla kuumaa. Koronan kotitesti tehtiin kun kuulimme, että hänen luokassaan on yksi sairastunut. Yllätys oli aika iso kun samantien testiin ilmestyi kaksi vahvaa viivaa. Oireet kun olivat tosi lievät, niin ajattelimme että tämä on jotain muuta. Olihan hän edellisenä päivänä tehnyt pihalla puutöitä, joten pieni jomotus lihaksissa saattoi johtua siitäkin. Missään vaiheessa ei ollut kuumetta, mutta väsymys hänelle tuli sitten muutaman päivän päästä.

Seuraavana oireet tulivat minulle. Lihaskipua. Varasin meille molemmille ajan viralliseen testiin. Tulokset tulivat seuraavana päivänä. Pojalle positiivinen, minulle negatiivinen. Olin jo aika kipeä ja grammasta Panadolia meni kolme kertaa päivässä. Kädet kyynärpäistä sormiin, koko selkä ja jalat polvista alaspäin. Jopa pakarat olivat kipeät. Ihmettelin omaa virallista tulosta ja itse olin satavarma, että tämä on koronaa. Saatoin ottaa kolmetkin päikkärit päivässä, mutta välillä lihaskivut olivat niin voimakkaat ettei uni tullut. En tiedä miksi söin lääkkeitä, koska ei niistä ollut juurikaan apua. Riskiryhmäläisenä pelkäsin eniten, että henki menee ahtaalle kun astma ei ole vieläkään kunnolla tasapainossa keuhkokuumeen jäljiltä. Hyvin kuitenkin pärjäsin astmalääkkeillä enkä tarvinnut edes kortisonikuuria minkä yleensä joudun aina flunssan tullen syömään.

Kotitestejä tein ensimmäisen virallisen testin jälkeen varmaan kolme ja aina ne näyttivät negaa, paitsi viimeisen kohdalla viivan viereen ilmestyi haalea haamuviiva. Oireita kesti viikon verran ja sain vielä yhden ajan viralliseen testiin, joka oli tällä kertaa positiivinen. Eli ensimmäinen testi ei vielä ehtinyt näyttää oikein tai sitten se otettiin väärin.

Tauti tarttui myös meidän taaperoon ja viimeisimpänä mieheeni. Taaperon oireet olivat taas täysin erilaiset kuin muilla. Meillä kellään muulla ei ollut kuumetta, mutta taaperolla nousi kuume yli 39 C ja hän oksenteli paljon. Taudin kesto hänellä oli onneksi kaikista lyhyin. Se oli vuorokaudessa ohi. Oma, villi itsensä hän oli jo kaksi päivää tartunnasta. Kuume ehkä teki sen, että oireet jäivät lyhyiksi.

Miehelle tuli myös lihaskivut ja perhepedissä saatettiin nukkua olohuoneen lattialla keskellä päivää. Itse olin varautunut paljon pahempaan, kun taudista on peloteltu jo sen pari vuotta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ei ollut flunssaa pahempi. Mies oli samaa mieltä. Vajaa vuosi sitten sairastamani keuhkokuume oli paljon kamalampi. Kaikki ollaan jo parannuttu, mutta väsymystä on edelleen meillä aikuisilla. Se kai kuuluu asiaan. Päivällä kun taapero menee päiväunille, myös me vanhemmat saatetaan ottaa pikkutirsat. Nyt kun tämä on sairastettu, niin tiedetään seuraavalla kerralla mitä odottaa. Runsas juominen, vitamiinit ja lepo, siinä resepti seuraavaan kertaan.

Marimekon yrttiruukku

Palkitsin itseni tällä Marimekon yrttiruukulla kun parannuin taudista. Yrttiruukku on uutuus Marimekolta ja vasta tullut valikoimaan. Kuvittelin tämän vain hieman isommaksi, mutta katsokaa miten söpö pieni ruukku! Halkaisija ruukulla on vain noin 10cm eli just sopiva yhdelle yrtille tai vaikka pienelle kukalle. Mun korianteri oli kasvanut niin pitkäksi, että alkoi nuokkumaan kun istutin sen multaan. Tätä Siirtolapuutarha- sarjaa löytyy samanvärisenä myös kukkapurkkina. Se olisi kiva pari tälle yrttiruukulle.

Marimekon tuotteista nämä maanläheiset sävyt sykähdyttävät minua eniten. Itse en niin välitä niistä värikkäistä kuoseista, mutta kesän tullen varmasti jotain värikkäämpääkin tekee mieli. Meidän keittiöön tämä on just soppeli!

yrttiruukku
marimekko

Voikaa hyvin! Pidetään toisistamme huolta ?

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *