Syysloma lähenee ja meillä on suunnitelmissa lähteä Kainuuseen mökkilomalle. Kunhan saadaan isimies kotiin niin ei muuta kuin reissun päälle. Lokakuu on luojan kiitos mennyt vauhdilla! Ehkä tympein kuukausi. Vesisadetta, märkää, särkyjä ja pimeää. Kesäkukkien pois laittoa, haravointia ja pihatöitä. Pihatyöt on vihdoin tehty ja ehdittiin valkosipulitkin istuttaa, vaikka pelto oli paikoin tosi märkää. Toivottavasti tulee satoa ensi kesänä. Saatiin muuten jo ensilumikin tänne pari viikkoa sitten. Pienin oli aivan innoissaan ja me isommat oltiin vähän, että voi ei..
Keittiön sisustus lokakuussa
Keittiön sisustusta teki mieli muuttaa syksyisemmäksi. Tuikkuja ja led-valonauhaa pimeitä iltoja varten sekä kiinnitin tuon viuhkan boho seinäkoristeeseen. Laitoin kuivattua kauraa keramiikkamaljakkoon, joka on muuten kesäinen tuliainen itselleni Tukholmasta. Hyvin säilyi maljakko ehjänä koko laivamatkan taxfree ostosten seassa. Niin ja tuolla seinäkoristeen yläpuolella roikkuu vielä patterilla toimivat ledvalot. Syttyvät ajastimella illemmalla.
Sisustusinspiraatio on joka syksy iskenyt jossain välissä, mutta täällä sitä kunnon inspistä vielä odotellaan. Omat sairaudet on vieny päivistä suurimman siivun ja jos laittaisin tänne realitykuvaa esim. meidän olohuoneesta just nyt niin järkyttyisitte. 20 minuuttia kokkasin ruokaa keittiössä ja nimeltä mainitsematon pyörremyrsky oli sillä aikaa tehnyt tuhoja. I-H-A-N kaikki kaappien sisällöt oli levitetty pitkin olohuonetta.
Päiväunet lopetettiin kesällä ja sen jälkeen on saanut olla silmät selässäkin, kun yrität kokata tai tehdä jotain muuta. Kyllä te muut 3-vuotiaan äidit taatusti tiedätte mistä puhun 🤣 Eilen aamulla oli salaa hakenut täyden kaakaojauhepurkin ja piirtänyt kaakaolla seinät ja lattiat 🙈 Kuva ois ollu kiva muistoksi, mutta eipä siinä hetkessä tajunnut vaan äkkiä yöpaitasillani aloin siivoamaan sotkua.
Toivottelen sinne teille vähän rauhallisempia syyspäiviä mitä tänne! Ja hyvää syyslomaa sitä viettäville.
Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa