Kirsikkapuu kukkii

Kirsikkapuu

Pienen hetken se kukkii 🩶 Miten kaunis näkymä ja ihana tuoksu kirsikkapuussa onkaan. Hieman oli myöhässä kukinta viime vuoteen verrattuna, mutta kirsikkapuu ei ole koskaan ollut näin kukassa mitä nyt. Katkoin tästä vielä joku viikko sitten oksia pupuille jyrsittäväksi vaikka kirsikkapuuta ei saisi nyt leikata vaan vasta syksyllä. Ei tykännyt ollenkaan huonoa oksien katkomisesta ja hetken päästä oli täydessä kukassa.

kirsikkapuu
kirsikkapuu

Helle on hellinyt meitä ja vaikka moni valittaa näistä kuumista päivistä, minä en. Mun puolesta keli voisi jatkua elokuuhun asti tälläisena. Vesisadetta tietty luonto kaipaa. Pelto oli tosi kuiva, kun käytiin tänään istuttamassa puna- ja keltasipulit ja perunat. Vielä salaatti, porkkana, punajuuri odottaa kylväjää. Parin viikon työputki ylitöiden kanssa verottaa sen verran ettei jaksa iltaisin kauheasti mitään ylimääräistä. Kello on yhdeksän ja painun ihan just pehkuihin niin jaksaa aamulla herätä 5.30. Meidän nuori kukko aloittaa kiekumaan jo kello 4 eikä tajua, että vois hetken vielä olla hiljaa. Yhtä aamuvirkku näköjään ku minäki 🤣

Tervetuloa seuraamaan blogipäivityksiä instagramiin tai blogit.fi sivustolle: https://www.instagram.com/whiteandblackblogi https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *